Siirry sisältöön

Ansat ja harhaluulot

Osaamisen illuusiot: kun opiskelu tuntuu tehokkaammalta kuin onkaan

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Vahva · Tietoa oppaasta

In English: The illusion of competence: when studying feels better than it works

Miksi en muista lukemaani, vaikka teksti tuntui tutulta? Usein syy on osaamisen illuusio: tunne siitä, että osaa asian paremmin kuin todellisuudessa osaa. Juuri uudelleen luettu teksti näyttää tutulta ja etenee vaivatta, ja tämän sujuvuuden luulee helposti oppimiseksi. Ilmiötä kutsutaan sujuvuusilluusioksi (fluency illusion) [1][2]. Yhdessä kokeessa uudelleen lukeneet olivat varmempia muistamisestaan, mutta viikon päästä he muistivat tekstistä vähemmän kuin mieleen palauttamista harjoitelleet (40 % ja 61 %) [3].

Luet luvun toista kertaa, ja lukeminen sujuu. Käsitteet näyttävät tutuilta, ja ajattelet, että tämä on hallussa. Viikkoa myöhemmin tyhjän paperin edessä suuri osa ei enää palaa mieleen. Tunne oli todellinen, mutta se mittasi väärää asiaa. Tutkijat puhuvat tällöin tietämisen tai osaamisen illuusiosta (illusion of knowing, illusion of competence). Tässä artikkelissa käydään läpi, mistä tällaiset illuusiot syntyvät, miksi kaksi suosittua opiskelutapaa saa tutkimuksissa heikon arvion ja miten voit tarkistaa, mitä todella osaat.

Mistä tunne osaamisesta syntyy?

Omaan muistiin ei voi kurkistaa suoraan, joten päättelemme vihjeistä, kuinka hyvin jokin on hallussa. Eräässä katsauksessa näitä arvioita verrataan nopeusmittariin, joka päättelee vauhdin pyörien pyörimisestä, eikä lämpömittariin, joka lukee lämpötilan suoraan [2]. Yksi tärkeä vihje on sujuvuus: kuinka vaivattomasti teksti etenee tai vastaus tulee mieleen.

Sujuvuus on usein kelpo opas, sillä hyvin opittu asia todella tulee mieleen helposti. Sujuvuutta syntyy kuitenkin myös asioista, joilla ei ole tekemistä pysyvän muistamisen kanssa: sivu on luettu minuutti sitten, tai vastaus on silmien edessä. Tunteeseen voivat vaikuttaa myös vihjeet, jotka kertovat muistista vain vähän, jopa kirjasinkoko. Koesarjassa osallistujat odottivat muistavansa isolla kirjoitetut sanat paremmin kuin pienellä kirjoitetut. He odottivat niin vielä senkin jälkeen, kun heille oli kerrottu, ettei kirjasinkoolla ole juuri vaikutusta muistiin, ja silti kirjasinkoko vaikutti vain vähän siihen, mitä he lopulta muistivat [4]. Tutkijat ovat yhä eri mieltä siitä, johtuuko ilmiö siitä, että isoa tekstiä on helpompi lukea, vai siitä, että ihmiset uskovat sen jäävän paremmin mieleen.

Psykologit Elizabeth ja Robert Bjork kuvaavat syvemmän ongelman suorituksen ja oppimisen erona. Suoritus on sitä, mihin pystyt juuri nyt, kesken opiskelun. Oppiminen on pysyvä muutos, joka näkyy vasta myöhemmin, ja hetkellinen suoritus voi kertoa siitä huonosti [1]. Bjorkien mallissa muistijäljellä on kaksi vahvuutta: kuinka helposti se tulee mieleen juuri nyt ja kuinka syvälle se on juurtunut siihen, mitä jo tiedät. Se, mikä kasvattaa ensimmäistä nopeimmin, ei ole sama asia kuin se, mikä vahvistaa jälkimmäistä eniten. Jos siis tulkitset tämänhetkisen helppouden merkiksi pysyvästä oppimisesta, päädyt suosimaan heikompaa tapaa opiskella.

Miksi uudelleen lukeminen tuntuu oppimiselta?

Kun luet tekstin uudelleen, se on tuttu ja etenee siksi sujuvammin, ja sujuvuuden luulee helposti ymmärtämiseksi [1]. Uudelleen luettaessa vastaukset ovat lisäksi koko ajan näkyvissä. Kokeessa niitä ei ole, ja asia, joka näyttää itsestään selvältä vastauksensa vieressä, voi olla vaikea tuottaa ilman sitä [2].

Yksi koe näyttää, kuinka kauas tunne ja tulos voivat erkaantua toisistaan [3]. Opiskelijat opettelivat lyhyen asiatekstin. Yksi ryhmä luki sitä neljän opiskelujakson ajan, yhteensä noin 14 kertaa alusta loppuun. Toinen ryhmä luki tekstin yhden jakson ajan ja kirjoitti sitten kolmen jakson ajan muistiin kaiken, minkä muisti, eikä heille kerrottu, mitä oli jäänyt pois. (Mieleen palauttamisen jaksot olivat lukujaksoja pidempiä. Tutkimuksen ensimmäinen koe, jossa kumpaankin annettiin yhtä paljon aikaa, päätyi samaan käänteeseen.) Uudelleen lukeneet olivat varmempia siitä, että muistaisivat tekstin viikon päästä: he arvioivat asian keskimäärin luvulla 4,8 asteikolla 1–7, mieleen palauttaneet luvulla 4,0. Niistä opiskelijoista, jotka testattiin viisi minuuttia opiskelun jälkeen, uudelleen lukeneet muistivat enemmän, 83 % tekstin ajatuksista, kun mieleen palauttaneet muistivat 71 %. Niistä, jotka testattiin vasta viikon päästä, järjestys oli kääntynyt: mieleen palauttamista harjoitelleet muistivat 61 %, uudelleen lukeneet 40 %. Mieleen palauttamisen etua kutsutaan tutkimuksissa testausvaikutukseksi, ja sitä käsitellään tarkemmin mieleen palauttamista käsittelevässä artikkelissa.

Pylväskaavio: 5 minuutin kuluttua lukijat muistivat eniten (83 % vs. 71 %), viikon kuluttua mieleen palauttajat (61 % vs. 40 %).

Lukeminen vai mieleen palauttaminen: muistettu 5 minuutin ja viikon kuluttua (Roediger ja Karpicke 2006)

Mitatut tulokset Roedigerin ja Karpicken (2006) kokeesta 2. Viisi minuuttia opiskelun jälkeen tekstin ajatuksista muistivat eniten ne opiskelijat, jotka olivat lukeneet sitä neljä lukujaksoa (83 %). Viikon kuluttua he muistivat vähiten (40 %), kun taas kerran lukeneet ja kolmesti mieleen palauttaneet muistivat 61 %. Lukijat olivat myös varmimpia siitä, että muistaisivat tekstin (asteikko 1–7). Kunkin muistamispylvään takana on oma 30 opiskelijan ryhmänsä. Luvut ovat ryhmien keskiarvoja yhdestä tutkimuksesta, eivät ennuste kenenkään yksittäisen oppijan tuloksesta.

Aineisto: Roediger ja Karpicke (2006), Psychological Science 17(3), koe 2, s. 252 ja taulukko 2. [3]

Luvut taulukkona
Lukeminen vai mieleen palauttaminen: muistettu 5 minuutin ja viikon kuluttua (Roediger ja Karpicke 2006)
MitattuNeljä lukujaksoaKolme lukujaksoa ja yksi muistitestiYksi lukujakso ja kolme muistitestiä
Muistettu osuus tekstin ajatuksista: 5 minuutin kuluttua83 %78 %71 %
Muistettu osuus tekstin ajatuksista: Viikon kuluttua40 %56 %61 %
Arvio muistamisesta viikon päästä (1–7): Arvio opiskelun jälkeen4,84,24,0
  • Lukujaksot kestivät 5 minuuttia ja muistitestit 10 minuuttia. Kokeessa 1, jossa lukemiseen ja mieleen palauttamiseen annettiin yhtä paljon aikaa, järjestys kääntyi samalla tavalla.
  • Viikon kohdalla tutkijat pitävät yhden ja kolmen muistitestin eroa (56 % ja 61 %) vain marginaalisena.
  • Arviossa opiskelijat kertoivat opiskelun päätteeksi, kuinka hyvin he uskoivat muistavansa tekstin viikon päästä (1 = ei kovin hyvin, 7 = erittäin hyvin).

Toimivatko uudelleen lukeminen ja korostaminen?

Laaja katsaus kävi läpi kymmenen yleistä opiskelutekniikkaa ja arvioi sekä uudelleen lukemisen että korostamisen hyödyn vähäiseksi [5]. Katsauksessa vähäinen hyöty ei tarkoita hyödyttömyyttä. Se tarkoittaa, että hyödyt ovat kapeita, heikosti osoitettuja tai pienempiä kuin vaihtoehtojen.

Uudelleen lukeminen auttaa enemmän kuin pelkkä yksi lukukerta, etenkin jos toinen lukukerta tulee vasta tauon jälkeen. Kun kaikki luetaan samalla istumalla, suurin osa hyödystä tulee toisesta lukukerrasta, ja hyöty ymmärtämiselle, erotuksena muistamisesta, on epäselvempi. Suorissa vertailuissa uudelleen lukeminen jäi jälkeen harjoitustestauksesta, itselleen selittämisestä ja miksi-kysymysten esittämisestä eli siitä, että kysyy itseltään, miksi jokin tieto pitää paikkansa. Katsauksen tekijät nimesivät juuri tämän pääsyyksi heikkoon arvioon [5].

Korostaminen sellaisena kuin opiskelijat sitä tavallisesti tekevät ei useimmissa katsauksen tutkimuksissa auttanut enempää kuin pelkkä lukeminen. Siitä voi olla apua niille, jotka tietävät aiheesta tarpeeksi erottaakseen olennaisen, tai vaikeiden tekstien kanssa. Yhdessä tutkimuksessa, jonka tulos katsauksen tekijöiden mukaan pitäisi vielä toistaa, opiskelijat, jotka alleviivasivat historian oppikirjan luvun ja kertasivat myöhemmin tekstistä, jossa heidän omat alleviivauksensa olivat näkyvissä, pärjäsivät muita heikommin kysymyksissä, joihin vastaaminen vaati päätelmiä tekstin eri kohtien välillä [5]. Myöhempi meta-analyysi 36 tutkimusartikkelista havaitsi, että opiskelijoiden itse tekemästä korostamisesta oli muistitesteissä keskimäärin pienehköä hyötyä pelkkään lukemiseen verrattuna, mutta ymmärtämiselle tai kouluikäisille luotettavaa hyötyä ei löytynyt [6]. Korostamista verrattiin lukemiseen, ei itsensä testaamiseen.

Kuinka yleisiä nämä tavat ovat?

Kyselyyn vastasi 177 opiskelijaa yhdysvaltalaisesta yliopistosta, jonne opiskelijat valitaan tiukasti. Heistä 84 % mainitsi uudelleen lukemisen yhtenä opiskelutapanaan ja 55 % piti sitä päätapanaan. Vain 11 % kertoi harjoittelevansa mieleen palauttamista, ja päätavakseen sen nimesi 1 %. Sen jälkeen opiskelijoilta kysyttiin, mitä he tekisivät luettuaan oppikirjan luvun kerran. Kun 101 heistä joutui valitsemaan, lukisivatko luvun uudelleen vai yrittäisivätkö palauttaa sen mieleen ilman mahdollisuutta palata tekstiin, 57 % valitsi uudelleen lukemisen ja 18 % mieleen palauttamisen. Kun loput 76 saivat lukea luvun uudelleen mieleen palauttamisen jälkeen, 42 % valitsi itsensä testaamisen, suunnilleen yhtä moni kuin uudelleen lukemisen (41 %). Kummassakin versiossa testaamisen valinneista useampi halusi tarkistaa, mitä osasi, kuin uskoi, että mieleen palauttaminen itsessään auttaisi oppimaan: ensimmäisessä niukasti (10 opiskelijaa vastaan 8), toisessa selvästi (23 vastaan 2) [7]. Tekijöiden mukaan osaamisen illuusiot selittävät osaltaan tällaisia valintoja.

Miksi paremmat tavat tuntuvat huonommilta?

Bjorkit kutsuvat osaa tällaisista opiskelun järjestelyistä toivottaviksi vaikeuksiksi (desirable difficulties). Niitä ovat hajautettu harjoittelu eli opiskelukertojen levittäminen pidemmälle ajalle, aiheiden lomittaminen sen sijaan, että harjoittelisi yhtä kerrallaan, harjoitteluolosuhteiden vaihteleminen sekä itsensä testaaminen uudelleen lukemisen sijaan [1]. Kukin niistä hidastaa näkyvää edistymistä opiskelun aikana mutta parantaa usein pitkäaikaista muistamista, ja koska ne tuntuvat raskaammilta, niitä pidetään usein huonompina. Maalauksilla tehdyssä tutkimuksessa 78 % osallistujista tunnisti uusia maalauksia paremmin niiltä taiteilijoilta, joiden töitä he olivat katselleet muiden taiteilijoiden töiden lomassa. Silti 78 % sanoi, että kunkin taiteilijan maalausten katseleminen peräkkäin oli toiminut yhtä hyvin tai paremmin [8]. Pänttääminen tuntuu tehokkaalta samasta syystä. Pänttäämistä käsittelevä artikkeli kertoo, mitä se maksaa myöhemmin.

Sana ”toivottava” on tässä tärkeä. Monet vaikeudet ovat pelkästään hyödyttömiä, ja vaikeus lakkaa auttamasta, jos oppijalta puuttuvat taustatiedot tai taidot, joita siihen vastaaminen vaatii [1]. Vaikealukuinen teksti on tästä esimerkki. Opiskelijoiden uskomuksia ja illuusioita käsittelevässä katsauksessa mainitaan tutkimus, jossa hankalasti luettavat kirjasimet paransivat oppimista [2]. Myöhempi meta-analyysi 25 tutkimusartikkelista ja 3 135 osallistujasta ei kuitenkaan löytänyt vaikealukuisen tekstin vaikutusta muistamiseen eikä siirtovaikutukseen eli opitun soveltamiseen uusissa tehtävissä. Vaikealukuinen teksti vain sai osallistujat arvioimaan oppineensa vähemmän ja käyttämään opiskeluun enemmän aikaa [9]. Hyödyllistä näyttää olevan se vaiva, joka kuluu aineiston palauttamiseen mieleen ja sen ymmärtämiseen, ei vaiva sinänsä [1].

Miten voit tarkistaa, mitä todella osaat?

Alla on järkeviä tapoja soveltaa havaintoja. Niitä ei ole sellaisinaan testattu:

  • Sulje aineisto ja yritä palauttaa se mieleen. Kirjoita tai sano ääneen, mitä muistat, ja vertaa vasta sitten. Luvun selaaminen uudelleen kertoo huonosti, mitä muistat myöhemmin, kun taas siitä tehtyihin kysymyksiin vastaaminen näyttää, mitä olet oppinut ja mitä et [1].
  • Arvioi osaamistasi pienen viiveen jälkeen ja pelkän vihjeen varassa. Sanapareilla tehdyissä laboratoriotutkimuksissa ihmiset erottivat paljon paremmin, mitkä parit he muistaisivat ja mitkä eivät, kun he arvioivat asiaa jonkin aikaa opiskelun jälkeen ja näkivät kustakin parista vain ensimmäisen sanan. Silloin heidän oli pakko koetella muistiaan [2].
  • Lue uudelleen mieleen palauttamisen jälkeen, älä sen sijaan. Testi voi tehostaa sitä opiskelua, joka tulee sen jälkeen [1]. Etsi tekstistä, mikä jäi puuttumaan tai meni väärin, ja korjaa se. Palautetta ja virheitä käsittelevä artikkeli kertoo, miksi tämä vaihe on tärkeä.
  • Jos korostat, merkitse vähän. Yhdessä tutkimuksessa opiskelijat, jotka saivat alleviivata vain yhden virkkeen kappaletta kohden, muistivat luonnontieteellisestä tekstistä enemmän kuin ne, jotka eivät alleviivanneet. Toisessa tutkimuksessa sama rajoitus auttoi muistamaan alleviivatut kohdat mutta ei tekstiä kokonaisuutena [5].
  • Arvioi opiskelutapaa myöhemmän testin perusteella, älä sen mukaan, miten sujuvalta se tuntui.

Mitä tutkimus ei sano

  • Että uudelleen lukeminen ja korostaminen olisivat arvottomia. Kumpikin auttoi muistamaan joissakin oloissa paremmin kuin yksi tavallinen lukukerta [5][6]. Heikon arvionsa ne saavat lähinnä siksi, että muut tavat tuottavat enemmän.
  • Että tunne osaamisesta yleensä pettäisi. Se, saatko asian palautettua mieleen, on tärkeä ja usein kelvollinen vihje [2]. Harhaan se johtaa silloin, kun helppous tulee tilanteesta, esimerkiksi sivulla näkyvästä vastauksesta tai juuri tehdystä lukemisesta, ja arvioihin voivat vaikuttaa myös kirjasinkoon kaltaiset vihjeet [2][4].
  • Että vaikeampi opiskelu olisi parempaa opiskelua. Vaikeus, joka ei lisää mieleen palauttamista tai ymmärtämistä, kuten vaikealukuinen teksti, ei tuottanut hyötyä [9].
  • Että tulokset kertoisivat, kuinka osuvia juuri sinun arviosi ovat. Havainnot ovat ryhmien keskiarvoja, ja ne on saatu enimmäkseen yliopisto-opiskelijoilta laboratoriossa sanalistojen ja lyhyiden tekstien avulla. Kun katsaus kirjoitettiin, yksikään koe ei ollut tutkinut uudelleen lukemista oikealla kurssilla [5].
  • Että sinussa olisi jotain vikaa. Kysely tehtiin yliopistossa, jonne opiskelijat valitaan tiukasti, ja katsaus huomauttaa, että opettajat voivat tehdä saman virheen olettaessaan, että opiskelijat osaavat ensi viikolla yhä sen, minkä he osaavat tänään [7][2].

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Bjork, E. L., & Bjork, R. A. (2011). Making things hard on yourself, but in a good way: Creating desirable difficulties to enhance learning. In M. A. Gernsbacher, R. W. Pew, L. M. Hough, & J. R. Pomerantz (Eds.), Psychology and the real world: Essays illustrating fundamental contributions to society (pp. 56–64). New York: Worth Publishers. kirjan luku
  2. [2] Bjork, R. A., Dunlosky, J., & Kornell, N. (2013). Self-regulated learning: Beliefs, techniques, and illusions. Annual Review of Psychology, 64(1), 417–444. katsaus · doi.org/10.1146/annurev-psych-113011-143823
  3. [3] Roediger, H. L., III, & Karpicke, J. D. (2006). Test-enhanced learning: Taking memory tests improves long-term retention. Psychological Science, 17(3), 249–255. koe · doi.org/10.1111/j.1467-9280.2006.01693.x
  4. [4] Rhodes, M. G., & Castel, A. D. (2008). Memory predictions are influenced by perceptual information: Evidence for metacognitive illusions. Journal of Experimental Psychology: General, 137(4), 615–625. koe · doi.org/10.1037/a0013684
  5. [5] Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students' learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the Public Interest, 14(1), 4–58. katsaus · doi.org/10.1177/1529100612453266
  6. [6] Ponce, H. R., Mayer, R. E., & Méndez, E. E. (2022). Effects of learner-generated highlighting and instructor-provided highlighting on learning from text: A meta-analysis. Educational Psychology Review, 34(2), 989–1024. meta-analyysi · doi.org/10.1007/s10648-021-09654-1
  7. [7] Karpicke, J. D., Butler, A. C., & Roediger, H. L., III (2009). Metacognitive strategies in student learning: Do students practise retrieval when they study on their own? Memory, 17(4), 471–479. havainnoiva tutkimus · doi.org/10.1080/09658210802647009
  8. [8] Kornell, N., & Bjork, R. A. (2008). Learning concepts and categories: Is spacing the "enemy of induction"? Psychological Science, 19(6), 585–592. koe · doi.org/10.1111/j.1467-9280.2008.02127.x
  9. [9] Xie, H., Zhou, Z., & Liu, Q. (2018). Null effects of perceptual disfluency on learning outcomes in a text-based educational context: A meta-analysis. Educational Psychology Review, 30(3), 745–771. meta-analyysi · doi.org/10.1007/s10648-018-9442-x

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.