Lomittaminen: tehtävätyypit sekaisin harjoitellessa
Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Kohtalainen · Tietoa oppaasta
In English: Interleaving: mixing problem types while you practise
Lomittaminen tarkoittaa, että samassa harjoituksessa sekoitetaan erilaisia tehtäviä sen sijaan, että harjoiteltaisiin yhtä tehtävätyyppiä kerrallaan. Vuoden 2019 meta-analyysissa se oli lohkoittaista harjoittelua keskimäärin kohtalaisesti parempi, mutta hyöty riippui aineksesta: se oli suurin maalauksilla ja keskimäärin pieni matematiikassa, selittävillä teksteillä luotettavaa hyötyä ei löytynyt, ja sanat opittiin paremmin lohkoittain [1]. Harjoitellessa lomittaminen myös tuntuu yleensä huonommalta [2].
Tavallisesti harjoitellaan lohkoissa. Matematiikan kirjan luku opettaa yhden menetelmän, ja perässä on sivullinen tehtäviä, jotka kaikki ratkeavat juuri sillä. Kielikurssilla hiotaan yhtä sääntöä, ennen kuin siirrytään seuraavaan. Lomittaminen tarkoittaa, että erilaiset tehtävät sekoitetaan keskenään, jolloin seuraava tehtävä ei ole itsestään selvästi samaa lajia kuin edellinen. Yhä useampi tutkimus tukee lomittamista tietynlaisen aineksen opiskelussa. Sen hyötyjä myös liioitellaan usein: se ei auta kaikessa, ja harjoitellessa se yleensä tuntuu huonommalta kuin tuttu tapa.
Mitä lomittaminen tarkoittaa?
Kuvitellaan kolme tehtävätyyppiä, A, B ja C. Lohkoittaisessa harjoittelussa eli blokkiharjoittelussa järjestys on AAAA BBBB CCCC. Lomitetussa harjoittelussa se voi olla vaikkapa ABCB CACB ACBA: samat tehtävät, mutta järjestettyinä niin, että kaksi peräkkäistä tehtävää vaatii harvoin saman menetelmän. Mitään ei tule lisää, vain järjestys muuttuu.
Matematiikassa lohkoittainen kotitehtävä esimerkiksi kartion tilavuutta käsittelevän tunnin jälkeen on sivullinen kartiotehtäviä. Lomitettu tehtäväsarja sekoittaa ne aiempien tuntien tehtäviin, jolloin jokaisesta tehtävästä on ensin pääteltävä, mitä kaavaa se vaatii. Lohkoittain kootulla sivulla tämä vaihe on tehty valmiiksi [3][4].
Lomittaminen on sukua hajauttamiselle, mutta ne eivät ole sama asia. Hajauttamisessa kyse on siitä, milloin palaat saman aineksen pariin. Lomittamisessa taas siitä, mitkä tehtävät ovat yhden harjoituskerran aikana vierekkäin. Ilmiöt menevät osin päällekkäin, koska kun tehtävätyypit sekoitetaan, kunkin tyypin tehtävät levittäytyvät väkisinkin kauemmas toisistaan. Tämä päällekkäisyys on yksi syy siihen, että tutkijat ovat yhä eri mieltä siitä, miksi lomittaminen toimii [4][1].
Mitä keskeiset kokeet havaitsivat?
Pienessä kokeessa 18 yliopisto-opiskelijaa opetteli laskemaan neljän heille ennestään tuntemattoman geometrisen kappaleen tilavuuden [3]. Toinen ryhmä harjoitteli lohkoittain: ensin opetusosuus yhdestä kappaleesta, sitten neljä tehtävää siitä ja vasta sitten seuraava kappale. Toinen ryhmä luki ensin kaikki neljä opetusosuutta ja ratkaisi sen jälkeen samat tehtävät sekoitetussa järjestyksessä. Harjoitusvaiheessa lohkoittain harjoitelleet pärjäsivät selvästi paremmin: he saivat oikein 89 % tehtävistä, sekoitetusti harjoitelleet 60 %. Viikkoa myöhemmin tehdyssä testissä asetelma kääntyi: sekoitetusti harjoitelleet saivat oikein 63 % ja lohkoittain harjoitelleet 20 %. Lähes kaikki testin virheet johtuivat väärän kaavan valinnasta. Itse laskun lohkoittain harjoitelleet osasivat edelleen. Sitä he eivät olleet päässeet harjoittelemaan, miten tunnistetaan, minkä kaavan tehtävä vaatii.
Maalauksilla tehty tutkimus viittasi samaan suuntaan [2]. Opiskelijat katselivat maisemamaalauksia kahdeltatoista taiteilijalta, jotka oli valittu heille ennestään tuntemattomiksi, kuusi maalausta kultakin. Osan taiteilijoiden maalaukset näytettiin peräkkäin, osan sekaisin muiden taiteilijoiden töiden lomassa. Lyhyen välitehtävän jälkeen opiskelijat näkivät maalauksia, joita he eivät olleet nähneet aiemmin, ja heidän piti nimetä taiteilija. Sekoitettuna nähdyt taiteilijat tunnistettiin paremmin: testin ensimmäisellä kierroksella oikeita vastauksia oli noin 61 %, kun peräkkäin nähdyillä taiteilijoilla niitä oli 35 %.
Lomittamista on kokeiltu myös oikeissa luokkahuoneissa. Ennalta rekisteröity satunnaistettu koe tehtiin 54 seitsemännen luokan matematiikan opetusryhmässä, joissa oli yhteensä 787 oppilasta [4]. Noin neljän kuukauden ajan ryhmät tekivät oppitunneilla aika ajoin harjoitusmonisteita, joiden tehtävät olivat joko enimmäkseen sekaisin tai enimmäkseen lohkoittain. Sen jälkeen molemmat ryhmät tekivät saman sekoitetun kertaavan tehtävämonisteen. Ennalta ilmoittamattomassa kokeessa noin kuukautta myöhemmin sekoitetusti harjoitelleet saivat 61 % ja lohkoittain harjoitelleet 38 %.
Miksi sekoittaminen auttaisi?
Vallitsevan selityksen mukaan kyse on erottelusta: siitä, että oppii erottamaan tehtävätyypit toisistaan. Kun sivun jokainen tehtävä on samaa lajia, sivu on jo kertonut, mitä menetelmää pitää käyttää, eikä menetelmän valitsemista tule harjoiteltua. Koko kurssin kattavassa kokeessa kysymyksiä ei yleensä ole merkitty lajeittain. Sekoitettu harjoittelu pakottaa kysymään jokaisen tehtävän kohdalla, millainen tehtävä tämä on, ja se tuo eri lajit rinnakkain, jolloin niiden erot nousevat esiin.
Tätä testattiin maalauksilla tutkimuksessa, jossa oli kaksi koetta [5]. Kun yhden taiteilijan maalausten väliin jätettiin enemmän aikaa mutta ne näytettiin yhä taiteilija kerrallaan, siitä ei ollut apua. Kun eri taiteilijoiden maalauksia näytettiin ruudulla rinnakkain, hyöty oli yhtä suuri kuin sekoitetussa järjestyksessä. Tämä viittaa siihen, että hyöty syntyi lajien vertailusta eikä pelkästä ajallisesta välistä. Myöhempi meta-analyysi sai tuloksia, jotka sopivat tähän selitykseen, joskin asiaa oli testattu vasta harvoissa tutkimuksissa [1].
Toimiiko lomittaminen paremmin kuin lohkoittainen harjoittelu?
Keskimäärin kohtalaisesti paremmin, mutta ei kaikella aineksella. Juuri tässä kohdassa suositut neuvot ovat ehtineet kauimmas näytön edelle. Vuonna 2019 julkaistu meta-analyysi kokosi yhteen 59 tutkimusta ja niiden 238 tulosta [1]. Keskimäärin lomittaminen voitti lohkoittaisen harjoittelun kohtalaisella erolla (g = 0,42; ero voi olla jonkin verran pienempi, kun otetaan huomioon tutkimukset, jotka ovat ehkä jääneet julkaisematta), mutta hyödyn suuruus riippui voimakkaasti opiskeltavasta aineksesta:
- Maalauksilla hyöty oli keskimäärin suurin. Muilla kuvilla, kuten lintujen valokuvilla tai keksittyjen olentojen piirroksilla, hyöty oli pienempi mutta silti myönteinen.
- Matematiikan tehtävissä hyöty oli keskimäärin pieni, ja tutkimusten tulokset erosivat toisistaan paljon.
- Selittävissä teksteissä eli tekstikappaleissa, jotka selittävät jonkin asian, luotettavaa hyötyä ei löytynyt.
- Sanat, kuten sanasto tai eri käsiteluokkiin kuuluvat sanat, opittiin paremmin lohkoittain kuin sekoitettuina. Sanoja oli käytetty vain kourallisessa tutkimuksia, joten tutkijat kehottivat suhtautumaan tulokseen varauksella.
Useimmissa näistä tutkimuksista sekoitettiin saman aiheen tehtävälajeja. Vuorottelu toisiinsa liittymättömien oppiaineiden välillä on eri asia, eivätkä nämä tulokset osoita, että siitä olisi apua.
Lomittaminen aineksen lajin mukaan: keskimääräiset vaikutukset (Brunmair ja Richter 2019)
Lomitetun opiskelun keskimääräinen vaikutus lohkoittaiseen verrattuna, Hedgesin g, aineksen lajin mukaan sellaisena kuin Brunmairin ja Richterin meta-analyysi (2019) sen julkaistussa tiivistelmässään ilmoittaa: suurin maalauksilla, pieni matematiikan tehtävissä ja sanoilla lohkoittaisen harjoittelun eduksi, joskin harvojen tutkimusten perusteella. Selittäviä tekstejä ei ole kuvassa, koska tiivistelmä ei anna niille arvoa, vain sen, ettei vaikutus ollut merkitsevä. Kuvassa ovat pistearviot ilman luottamusvälejä. Luvut ovat keskiarvoja yhdistetyistä tutkimuksista, eivät ennuste kenenkään yksittäisen oppijan tuloksesta.
Aineisto: Brunmair ja Richter (2019), Psychological Bulletin 145(11), tiivistelmä. [1]
Luvut taulukkona
| Aines | Hedgesin g |
|---|---|
| Kaikki aineslajit | 0,42 |
| Maalaukset | 0,67 |
| Matematiikan tehtävät | 0,34 |
| Sanat | −0,39 |
- Pistearviot sellaisina kuin julkaistun artikkelin tiivistelmä ne ilmoittaa. Selittävistä teksteistä ja mauista se kertoo vain, ettei kokonaisvaikutus ollut merkitsevä.
- Tekijät kehottavat käyttämään lomittamista varoen etenkin selittävien tekstien ja sanojen opiskelussa.
Sekoittamisesta oli enemmän hyötyä, kun luokat muistuttivat toisiaan eli menivät helposti sekaisin. Erotteluteorian tarkennettu muoto ennustaa päinvastaista lajeille, jotka on helppo erottaa toisistaan ja joiden omat esimerkit poikkeavat paljon toisistaan: niissä lohkoittain harjoittelu voi toimia paremmin, koska saman lajin esimerkit peräkkäin nähtyinä tuovat esiin sen, mikä niille on yhteistä [1]. Aiempi katsaus, jossa arvioitiin kymmentä opiskelutekniikkaa, piti lomittamista kohtalaisen hyödyllisenä. Se kutsui tekniikkaa lupaavaksi mutta katsoi näytön vielä liian suppeaksi korkeampaan arvioon, eikä se kahdessa tarkastelemassaan tutkimuksessa löytänyt merkkejä siitä, että sanaston harjoittelun sekoittaminen parantaisi muistamista [6].
Matematiikassakaan kuva ei ole selvä. Meta-analyysi löysi pienen keskimääräisen hyödyn, ja sen tekijät suhtautuivat varauksellisesti lomittamisen suosittelemiseen matematiikassa. Luokkahuonekokeessa hyöty oli suuri [1][4]. Molemmat voivat pitää paikkansa yhtä aikaa: vaikutus vaihtelee paljon sen mukaan, miten tehtävät sekoitetaan ja mitä testissä kysytään.
Miksi sekoittaminen tuntuu huonommalta, jos se auttaa?
Koska harjoitellessa se todella on vaikeampaa. Sekoitettuna harjoitellessa virheitä tulee enemmän ja eteneminen on hitaampaa. Tilavuuskokeessa ryhmä, joka myöhemmin pärjäsi testissä paljon paremmin, sai harjoitusvaiheessa paljon heikommat tulokset [3]. Maalaustutkimuksessa 78 % osallistujista tunnisti paremmin sekoitettuna nähdyt taiteilijat, mutta 78 % arvioi peräkkäin katselun yhtä hyväksi tai paremmaksi [2]. Lohkoittain harjoittelu tuntuu sujuvalta, ja sujuvuuden luulee helposti oppimiseksi. Osaamisen illuusioita käsittelevä artikkeli tarkastelee tätä ansaa lähemmin.
Sekoittaminen vie myös enemmän aikaa. Luokkahuonekokeessa jokainen opettaja kertoi, että oppilailla kului sekoitettuihin monisteisiin enemmän aikaa kuin lohkoittaisiin. Ajankäyttöä ei mitattu, mutta tutkijat huomauttavat, että jos sekoitetut tehtävät todella olivat hitaampia, hyöty harjoitteluminuuttia kohden olisi ollut pienempi [4].
Miten sitä voisi kokeilla?
Seuraavat ovat järkeviä tapoja soveltaa tuloksia, eivät takeita:
- Sekoita lajeja, jotka voisivat mennä sekaisin. Tässä kuvatuissa kokeissa sekoitettiin saman oppiaineen toisiinsa liittyviä luokkia: kaavoja, taiteilijoita, tehtävätyyppejä. Vuorottelu toisiinsa liittymättömien oppiaineiden välillä on eri asia, eikä sitä niissä testattu.
- Tutustu ensin jokaiseen lajiin. Useimmissa matematiikan tutkimuksissa osallistujat olivat jo harjoitelleet kutakin menetelmää vähän, ennen kuin sekoitettu harjoittelu alkoi. Tutkijoiden mukaan tulokset eivät viittaa siihen, että lohkoittaisesta harjoittelusta pitäisi luopua kokonaan [4].
- Tarkista vastauksesi. Matematiikan tutkimuksissa osallistujat näkivät oikeat ratkaisut tehtävien jälkeen, ja luokkahuonekokeessa heitä pyydettiin lisäksi korjaamaan virheensä. Kokeen tekijöiden mukaan palaute voi olla vaikutuksen välttämätön osa [4].
- Kun edessä on koko kurssin kattava koe aineessa, jossa pitää valita menetelmä, kuten matematiikassa, harjoittele sekoitetulla tehtäväsarjalla. Usean luvun tehtävistä koottu sarja kysyy saman kuin itse koe, "mikä menetelmä tähän kuuluu?", tavalla, johon viimeisen luvun tehtävät yhtenä lohkona eivät pysty [4].
- Arvioi hyötyä myöhemmän testin perusteella, älä sen mukaan, miltä harjoittelu tuntui.
- Nojaa sanastossa ja lukemisessa muihin menetelmiin. Harjoitustestauksella eli itsensä testaamisella ja hajautetulla harjoittelulla on paljon laajempi tuki erilaisilla aineksilla [6].
Mitä tutkimus ei sano
- Että sekoittaminen voittaisi lohkoittaisen harjoittelun kaikella aineksella. Sanoja opeteltaessa lohkoittain harjoittelu toimi paremmin, ja selittäviä tekstejä opiskeltaessa luotettavaa eroa ei löytynyt [1].
- Että kannattaisi vuorotella toisiinsa liittymättömien oppiaineiden välillä. Tämän artikkelin tutkimuksissa sekoitettiin saman oppiaineen toisiinsa liittyviä lajeja. Kun yhdessä tutkimuksessa vuoroteltiin kahta tekstiä, joista toinen käsitteli immuunijärjestelmää ja toinen naisen lisääntymistä, sekoittamisesta ei ollut hyötyä [1].
- Millainen olisi ihanteellinen sekoitus. Tutkimuksissa verrattiin enimmäkseen sekoitettua ja enimmäkseen lohkoittaista harjoittelua. Minkään tietyn suhteen tai järjestyksen ei ole osoitettu olevan oikea.
- Miksi lomittaminen toimii. Lajien erottaminen toisistaan, hajauttaminen ja menetelmän mieleen palauttamisen vaiva voivat kaikki vaikuttaa, ja matematiikan harjoittelussa ne kulkevat käsi kädessä [4].
- Päteekö tulos kaikkiin oppijoihin ja tilanteisiin. Useimpien tutkimusten osallistujat olivat yliopisto-opiskelijoita. Kouluikäisiä oppijoita ja arkista opiskeluainesta, kuten oppikirjan lukuja, on tutkittu paljon vähemmän [1].
- Mikä sinun tuloksesi olisi. Tämän artikkelin prosenttiluvut ovat tiettyjen tutkimusten ryhmäkeskiarvoja. Ne eivät ennusta, kuinka paljon sekoittaminen muuttaisi juuri sinun tuloksiasi.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
-
Hajautettu harjoittelu (spaced repetition)
Kun saman opiskeluajan jakaa eri päiville, opittu säilyy pidempään. Kuinka pitkiä kertausvälien kannattaa olla, ja pitääkö välien pidentyä joka kerta?
-
Mieleen palauttaminen ja testausvaikutus
Miksi opitun palauttaminen mieleen ja vastausten tarkistus pitävät asian yleensä muistissa uudelleen lukemista pidempään: active recall tutkimuksen valossa.
-
Palaute ja virheistä oppiminen
Miksi palaute testin jälkeen on tärkeää, milloin väärä arvaus auttaa oppimaan ja miksi varmana tehty virhe korjaantuu usein helpoimmin, vaikka voi palata.
-
Osaamisen illuusiot: kun opiskelu tuntuu tehokkaammalta kuin onkaan
Tuttu ei ole sama kuin muistettu. Miksi uudelleen lukeminen ja korostaminen tuntuvat tehokkailta, mutta saavat tutkimuksissa heikon arvion.
-
Lukusuunnitelma: kertausten ajoitus ennen koetta
Aloita koepäivästä: kuinka pitkin välein kerrata, mitä kullakin kerralla tehdä ja esimerkki neljän viikon lukusuunnitelmasta. Mukana myös näytön rajat.
-
Miksi unohdamme opitun?
Miksi opittu unohtuu: uusi oppiminen voi häiritä tuoreita muistoja, samankaltaiset kilpailevat ja vihjeet vaihtuvat. Usein muisto on vain ulottumattomissa.
Lähteet
- [1] Brunmair, M., & Richter, T. (2019). Similarity matters: A meta-analysis of interleaved learning and its moderators. Psychological Bulletin, 145(11), 1029–1052. meta-analyysi · doi.org/10.1037/bul0000209 ↩ Takaisin tekstiin
- [2] Kornell, N., & Bjork, R. A. (2008). Learning concepts and categories: Is spacing the "enemy of induction"? Psychological Science, 19(6), 585–592. koe · doi.org/10.1111/j.1467-9280.2008.02127.x ↩ Takaisin tekstiin
- [3] Rohrer, D., & Taylor, K. (2007). The shuffling of mathematics problems improves learning. Instructional Science, 35(6), 481–498. koe · doi.org/10.1007/s11251-007-9015-8 ↩ Takaisin tekstiin
- [4] Rohrer, D., Dedrick, R. F., Hartwig, M. K., & Cheung, C.-N. (2020). A randomized controlled trial of interleaved mathematics practice. Journal of Educational Psychology, 112(1), 40–52. koe · doi.org/10.1037/edu0000367 ↩ Takaisin tekstiin
- [5] Kang, S. H. K., & Pashler, H. (2012). Learning painting styles: Spacing is advantageous when it promotes discriminative contrast. Applied Cognitive Psychology, 26(1), 97–103. koe · doi.org/10.1002/acp.1801 ↩ Takaisin tekstiin
- [6] Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students' learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the Public Interest, 14(1), 4–58. katsaus · doi.org/10.1177/1529100612453266 ↩ Takaisin tekstiin