Siirry sisältöön

Opiskelutekniikat ja niiden näyttö

Palaute ja virheistä oppiminen

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Vahva · Tietoa oppaasta

In English: Feedback and learning from mistakes

Auttavatko virheet oppimaan? Kyllä, kun oikea vastaus tulee perässä. Kokeissa vastaus jäi paremmin mieleen, kun kysymykseen oli ensin yritetty vastata turhaan ja oikea vastaus näytettiin vasta sitten, kuin silloin, kun kysymys ja vastaus vain luettiin yhdessä; korjaamatta jääneet väärät vastaukset taas saattoivat jäädä mieleen [1][2][3]. Virheistä oppiminen edellyttää siis vastausten tarkistamista. Varmana tehty virhe korjaantuu usein helpoimmin, mutta se voi palata, kun korjaus unohtuu [4][5].

Kun testaat itseäsi, testi tekee kaksi asiaa. Jo yritys palauttaa vastaus mieleen vahvistaa sen muistamista. Vastausten tarkistaminen jälkeenpäin eli palaute puolestaan kertoo, mitkä vastaukset voit pitää ja mitkä on syytä korvata. Tämä artikkeli käsittelee jälkimmäistä: mitä palaute tuo lisää, milloin virheistä on hyötyä ja miksi palaute ei auta joka kerta.

Mikä on palautteen merkitys oppimisessa?

Itsensä testaaminen voi auttaa muistamaan, vaikka kukaan ei kertoisi, menikö vastaus oikein. Laaja katsaus, joka yhdisti 159 vertailua 61 laboratoriotutkimuksesta, löysi kuitenkin suuremman hyödyn niistä tutkimuksista, joissa osallistujat näkivät aineiston uudelleen testin jälkeen. Katsauksessa testaamista verrattiin uudelleen opiskeluun eli saman aineiston läpikäymiseen uudestaan. Tutkimuksissa, joissa palautetta annettiin, testaamisen etu eli testausvaikutus oli lähes kaksi kertaa niin suuri kuin tutkimuksissa, joissa palautetta ei annettu [6]. Kun palautetta ei annettu ja osallistujat saivat ensimmäisellä kerralla oikein korkeintaan puolet vastauksista, testistä ei ollut luotettavaa etua uudelleen opiskeluun verrattuna. Kun testi on vaikea, juuri palaute näyttää tekevän testaamisesta kannattavaa. Kyse on kuitenkin eri tutkimusten välisistä vertailuista, ja tutkimukset erosivat toisistaan muissakin asioissa. Lisäksi aineiston näkeminen uudelleen on jo sinänsä lisää opiskelua.

Palaute on tärkeintä siellä, missä vastasit väärin. Yhdessä kokeessa 258 osallistujaa opetteli lugandankielisiä sanoja englanninkielisine vastineineen, ja heitä testattiin useaan kertaan. Kun väärän vastauksen jälkeen näytettiin oikea vastaus, viikon päästä muistettiin huomattavasti enemmän. Oikean vastauksen jälkeen palautteella ei siinä tutkimuksessa ollut juuri merkitystä [7]. Toisaalta kokeissa, joissa käytettiin yleistietoa mittaavia monivalintakysymyksiä, oikean vastauksen näkeminen suunnilleen kaksinkertaisti sen, kuinka moni oikeista mutta epävarmoina annetuista vastauksista oli vielä myöhemmin muistissa [8]. Tutkimuksissa käytettiin eri ainesta, eivätkä niiden tulokset ole kaikilta osin yhteneväiset. Onnekas arvaus ei silti ole vielä osaamista, joten myös oikea vastaus, josta et ollut varma, kannattaa tarkistaa.

Voiko monivalintatesti opettaa jotain väärää?

Monivalintakysymykset näyttävät tarkoituksella myös vääriä vastausvaihtoehtoja, ja sillä on hintansa. Roedigerin ja Marshin tutkimuksessa opiskelijat tekivät ensin monivalintatestin ja myöhemmin testin, jossa vastaukset piti keksiä itse. Myöhemmässä testissä he antoivat toisinaan vastaukseksi väärän vaihtoehdon, jonka olivat nähneet aiemmin, vaikka heitä oli varoitettu arvaamasta. Mitä enemmän vääriä vaihtoehtoja kysymyksessä oli ollut, sitä useammin näin kävi [2]. Tutkijat kutsuvat ilmiötä joskus negatiiviseksi suggestiovaikutukseksi (englanniksi negative suggestion effect). Testin tekemisestä oli kokonaisuutena silti hyötyä, mutta osa siitä, mitä osallistujat ”oppivat”, oli väärää.

Palaute poistaa tämän haitan suurelta osin. Jatkotutkimuksessa 72 opiskelijaa teki monivalintatestin lyhyistä historian aiheita käsittelevistä teksteistä. Kaksi kolmasosaa heistä oli lukenut tekstit ennen testiä. Jokainen opiskelija kohtasi kolme tilannetta, kunkin eri tekstien kohdalla: ei palautetta, palaute jokaisen kysymyksen jälkeen ja palaute testin lopuksi. Palautteessa näkyivät kysymys, opiskelijan valitsema vastaus ja oikea vastaus. Viikkoa myöhemmin opiskelijat tekivät testin, jossa vastaukset piti tuottaa itse ja jokaiseen kysymykseen oli vastattava, vaikka joutuisi arvaamaan [9]:

  • Oikeat vastaukset: noin 31 % ilman palautetta, 45 %, kun palaute tuli jokaisen kysymyksen jälkeen, ja 56 %, kun palaute tuli testin lopuksi. Kysymyksissä, joita monivalintatestissä ei ollut, osuus oli 14 %.
  • Monivalintatestin väärän vaihtoehdon toistaminen: noin 24 % vastauksista ilman palautetta ja 14–15 % palautteen kanssa. Se on suunnilleen sama kuin kysymyksissä, joita monivalintatestissä ei ollut (16 %).
Pylväskaavio: palaute nosti oikeiden vastausten osuuden 31 %:sta 45–56 %:iin ja vähensi väärien vaihtoehtojen toistoa 24 %:sta 14–15 %:iin.

Palaute monivalintatestin jälkeen: oikeat vastaukset ja toistuneet väärät vaihtoehdot viikon kuluttua

Mitatut tulokset Butlerin ja Roedigerin (2008) tutkimuksesta: viikko lyhyitä historian tekstejä koskevan monivalintatestin jälkeen 72 yliopisto-opiskelijaa vastasi jokaiseen kysymykseen testissä, jossa vastaukset piti tuottaa itse. Palaute nosti oikeiden vastausten osuuden 31 %:sta 45 %:iin (jokaisen kysymyksen jälkeen) ja 56 %:iin (testin lopuksi). Väärän vaihtoehdon toistaneita vastauksia se vähensi 24 %:sta 15 %:iin ja 14 %:iin, suunnilleen samalle tasolle kuin kysymyksissä, joita ei ollut testattu (16 %). Jokainen opiskelija kohtasi kaikki tilanteet eri teksteissä. Luvut ovat ryhmien keskiarvoja yhdestä tutkimuksesta, eivät ennuste kenenkään yksittäisen oppijan tuloksesta.

Aineisto: Butler ja Roediger (2008), Memory & Cognition 36(3), taulukot 2 ja 3. [9]

Luvut taulukkona
Palaute monivalintatestin jälkeen: oikeat vastaukset ja toistuneet väärät vaihtoehdot viikon kuluttua
TilanneOikeat vastauksetVastaukset, joissa toistui väärä vaihtoehto
Ei testattu14 %16 %
Ei palautetta31 %24 %
Jokaisen kysymyksen jälkeen45 %15 %
Testin lopuksi56 %14 %
  • Jokaiseen kysymykseen oli vastattava, tarvittaessa arvaamalla. Luvut ovat keskiarvoja vaihtoehtojen määrästä ja siitä riippumatta, kuinka paljon opiskelijat olivat lukeneet tekstejä etukäteen.
  • Palautteessa näkyivät kysymys, valittu vastaus ja oikea vastaus. ”Testin lopuksi” tarkoitti minuutteja myöhemmin, ei päiviä.
  • Kun opiskelijat saivat sen jälkeen jättää pois vastaukset, joita eivät halunneet pitää, väärä vaihtoehto toistui ilman palautetta 14 %:ssa vastauksista ja palautteen kanssa 8 %:ssa ja 7 %:ssa (testaamattomat kysymykset: 5 %).

Kun opiskelijat saivat tämän jälkeen jättää pois vastaukset, joita eivät halunneet pitää, palaute suunnilleen puolitti yhä väärien vaihtoehtojen toistumisen, joskaan ei aivan sille tasolle, joka oli kysymyksissä, joita monivalintatestissä ei ollut [9]. Palautteen ansiosta osallistujat myös arvioivat osaamisensa osuvammin. Ilman palautetta he olivat varmempia kuin heidän tuloksensa antoivat aihetta [9].

Auttavatko virheet oppimaan?

Moni opiskelee kuin jokainen virhe olisi takaisku. Kokeiden perusteella yrittäminen ja epäonnistuminen ei välttämättä ole hukkaan heitettyä vaivaa, kunhan oikea vastaus tulee perässä. Kornell, Hays ja Bjork esittivät osallistujille kysymyksiä, joihin nämä eivät voineet tietää vastausta: keksittyjä tietokysymyksiä (”Mikä rauhansopimus päätti Calumetin sodan?”) tai pyyntöjä arvata sanalle löyhästi siihen liittyvä pari. Kun osallistujat yrittivät ensin vastata ja näkivät sitten oikean vastauksen, he muistivat sen myöhemmin paremmin kuin silloin, kun he vain lukivat kysymyksen ja vastauksen yhdessä [1].

Hyödyllä on rajansa. Sanapareilla sitä on havaittu, kun vihjesana ja vastaus liittyvät merkitykseltään toisiinsa. Kun ne eivät liittyneet toisiinsa, ensin arvaamisesta ei ollut apua [10]. Toisissa kokeissa, joissa opeteltiin outojen englanninkielisten sanojen merkityksiä tai vieraan kielen sanojen käännöksiä, hyötyä kuitenkin löytyi, vaikka arvauksilla tuskin oli mitään tekemistä oikeiden vastausten kanssa [11]. Näistä tuloksista ei vielä saa yksinkertaista sääntöä siitä, millainen aines hyötyy. Virheiden kautta oppimista (errorful learning) koskevaa tutkimusta kokoava katsaus päättelee, että virheiden tekeminen ja sitä seuraava korjaava palaute ovat yleensä hyödyksi oppimiselle. Katsauksen mukaan ratkaisevaa on juuri korjaava palaute, johon kuuluu myös virheeseen johtaneen päättelyn erittely [3].

Onko palaute parempi heti vai viiveellä?

Edellä kuvatussa monivalintatutkimuksessa testin lopuksi annettu palaute tuotti viikkoa myöhemmin enemmän oikeita vastauksia kuin jokaisen kysymyksen jälkeen annettu: noin 56 % ja 45 % [9]. Testin loppu oli kuitenkin vain minuuttien päässä, joten tämä yksi tutkimus ei kerro, kannattaisiko palautetta odottaa pidempään.

Se, kuinka pian vastauksen pitää tulla, näyttää riippuvan aineksesta. Merkitykseltään toisiinsa liittyvillä sanapareilla epäonnistunut arvaus auttoi, kun vastaus näytettiin heti, mutta enimmäkseen ei, kun vastaus tuli myöhemmin [12]. Eräässä myöhemmässä tutkimuksessa arvaamisesta oli hyötyä myös viiveellä tulleen vastauksen kanssa, kun arvauksen aikana ruudulla ollut kuva näytettiin uudelleen vastauksen yhteydessä [13]. Merkityksellisillä tietokysymyksillä epäonnistunut arvaus auttoi silloinkin, kun vastaus näytettiin vasta myöhemmin, pisimmillään vuorokauden kuluttua [14]. Artikkeli arvaamisesta ennen oppimista käsittelee kysymyksiin vastaamista ennen opetusta.

Hyperkorjausilmiö: korjaantuvatko varmana tehdyt virheet helpommin?

Voisi kuvitella, että virheestä, josta oli varma, on vaikeinta päästä eroon. Butterfield ja Metcalfe havaitsivat päinvastaista. Osallistujat vastasivat yleistietokysymyksiin, arvioivat jokaisen vastauksen kohdalla, kuinka varmoja olivat, ja näkivät sitten oikean vastauksen. Kun heitä testattiin uudelleen, todennäköisimmin olivat korjaantuneet ne virheet, jotka oli tehty suurella varmuudella [4]. Tätä kutsutaan hyperkorjausilmiöksi (englanniksi hypercorrection effect), ja edellä mainittu katsaus kuvaa saman ilmiön [3].

Korjaus voi kuitenkin haalistua. Myöhemmässä tutkimuksessa ilmiö näkyi yhä, kun uusi testi tehtiin viikon kuluttua, mutta virheitä oli kaiken kaikkiaan korjaantunut vähemmän. Kun osallistujat olivat unohtaneet korjauksen, suurella varmuudella tehty virhe palasi todennäköisemmin kuin epävarmana tehty [5]. Tutkimuksessa ei testattu mitään keinoa tämän estämiseksi. Järkevältä, joskin testaamattomalta, vaikuttaa tarkistaa varmana tehty virhe uudelleen jonakin myöhempänä päivänä sen sijaan, että pitäisi asiaa yhden korjauksen jälkeen loppuun käsiteltynä.

Voiko palaute myös haitata?

Voi, joskus. Laaja analyysi yhdisti palautetutkimusten 607 tulosta, ja moni tutkimuksista oli tehty muualla kuin luokkahuoneessa [15][16]. Keskimäärin palaute paransi suoritusta, mutta yli kolmasosassa tapauksista suoritus heikkeni. Palaute toimi yleensä sitä huonommin, mitä enemmän se siirsi huomion tehtävästä ihmiseen itseensä [15].

Hattien ja Timperleyn katsaus opetuksessa annettavasta palautteesta tarjoaa kehyksen, jonka avulla tätä voi jäsentää [16]. Heidän mallissaan hyödyllinen palaute vastaa kolmeen kysymykseen: Mihin pyrin? Miten edistyn? Mitä seuraavaksi? Palaute voi kohdistua neljälle tasolle:

  • tehtävä: menikö tämä vastaus oikein?
  • prosessi: miten lähdin ratkaisemaan tätä?
  • itsesäätely: miten tarkistan omaa työtäni?
  • ihminen itse: ”olet tosi fiksu.”

Heidän mukaansa ihmiseen itseensä kohdistuva kehu on tehottominta, koska siinä on vähän tietoa siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. He toteavat myös, että korjaava palaute tehoaa paremmin, kun se oikaisee väärinymmärryksen. Jos tieto puuttuu kokonaan, lisäopetus auttaa enemmän kuin palaute.

Miten voit hyödyntää tätä opiskellessasi?

  • Katso jokainen vastaus, älä vain pisteitä. Pisteet kertovat, miten onnistuit. Vastaukset kertovat, mitä pitää muuttaa.
  • Selvitä jokaisen virheen kohdalla, mistä se johtui. Sano tai kirjoita oikea vastaus ja se, mikä johti sinut väärään vastaukseen [3].
  • Tarkista myös oikeat vastaukset, jotka arvasit. Oikean vastauksen näkeminen auttoi osallistujia säilyttämään oikeat vastaukset, joista he olivat olleet epävarmoja [8].
  • Merkitse, kuinka varma olit, ennen kuin tarkistat. Silloin varmana tehdyt virheet on helppo huomata. Tutkimuksissa varmuusarvioilla mitattiin hyperkorjausilmiötä; niitä ei suunniteltu osoittamaan, että varmuuden arvioiminen sinänsä parantaisi muistia.
  • Palaa virheisiisi jonakin myöhempänä päivänä, erityisesti niihin, joista olit varma. Korjattu varma virhe voi palata, kun korjaus unohtuu [5]; tutkimuksessa ei testattu, estääkö uusi tarkistus sen.
  • Etsi seuraavaa askelta, älä tuomiota itsestäsi. Tehtävään kohdistuva palaute auttaa yleensä enemmän kuin ihmiseen itseensä kohdistuva [15][16].

Mitä tutkimus ei sano

  • Että virheet auttaisivat sellaisinaan. Kaikki tässä kuvatut virheiden hyödyt syntyivät niin, että oikea vastaus näytettiin jälkikäteen [1][3]. Ilman palautetta väärät vastaukset voivat jäädä mieleen [2][9].
  • Että ensin arvaaminen auttaisi millä tahansa aineksella. Kun sanaparin sanat eivät liittyneet toisiinsa, väärästä arvauksesta ei ollut apua [10].
  • Että palaute auttaisi joka tapauksessa. Eräässä laajassa analyysissa se heikensi suoritusta yli kolmasosassa tapauksista [15].
  • Milloin palautteen pitäisi tulla. Yhdessä tutkimuksessa testin lopuksi annettu palaute voitti jokaisen kysymyksen jälkeen annetun, mutta ”lopuksi” tarkoitti siinä minuutteja myöhemmin, ei päiviä [9]. Epäonnistuneiden arvausten kohdalla ajoitusta koskevat tulokset vaihtelevat aineksen ja koeasetelman mukaan [12][13][14].
  • Kuinka paljon sinä itse hyötyisit. Useimmat tässä kuvatut kokeet tehtiin laboratoriossa yliopisto-opiskelijoilla, ja aineksena oli tietokysymyksiä, sanapareja, sanastoa tai lyhyitä tekstejä. Virheistä oppimista käsittelevä katsaus muotoilee johtopäätöksensä koskemaan neurotyypillisiä opiskelijoita [3]. Hattien ja Timperleyn malli on tapa jäsentää palautetta, ei mitattu vaikutus.
  • Että korjattu virhe olisi poissa lopullisesti. Varmana tehty virhe voi korjaamisen jälkeenkin palata, kun korjaus unohtuu [5].

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Kornell, N., Hays, M. J., & Bjork, R. A. (2009). Unsuccessful retrieval attempts enhance subsequent learning. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 35(4), 989–998. koe · doi.org/10.1037/a0015729
  2. [2] Roediger, H. L., III, & Marsh, E. J. (2005). The positive and negative consequences of multiple-choice testing. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 31(5), 1155–1159. koe · doi.org/10.1037/0278-7393.31.5.1155
  3. [3] Metcalfe, J. (2017). Learning from errors. Annual Review of Psychology, 68, 465–489. katsaus · doi.org/10.1146/annurev-psych-010416-044022
  4. [4] Butterfield, B., & Metcalfe, J. (2001). Errors committed with high confidence are hypercorrected. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 27(6), 1491–1494. koe · doi.org/10.1037/0278-7393.27.6.1491
  5. [5] Butler, A. C., Fazio, L. K., & Marsh, E. J. (2011). The hypercorrection effect persists over a week, but high-confidence errors return. Psychonomic Bulletin & Review, 18(6), 1238–1244. koe · doi.org/10.3758/s13423-011-0173-y
  6. [6] Rowland, C. A. (2014). The effect of testing versus restudy on retention: A meta-analytic review of the testing effect. Psychological Bulletin, 140(6), 1432–1463. meta-analyysi · doi.org/10.1037/a0037559
  7. [7] Pashler, H., Cepeda, N. J., Wixted, J. T., & Rohrer, D. (2005). When does feedback facilitate learning of words? Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 31(1), 3–8. koe · doi.org/10.1037/0278-7393.31.1.3
  8. [8] Butler, A. C., Karpicke, J. D., & Roediger, H. L., III (2008). Correcting a metacognitive error: Feedback increases retention of low-confidence correct responses. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 34(4), 918–928. koe · doi.org/10.1037/0278-7393.34.4.918
  9. [9] Butler, A. C., & Roediger, H. L., III (2008). Feedback enhances the positive effects and reduces the negative effects of multiple-choice testing. Memory & Cognition, 36(3), 604–616. koe · doi.org/10.3758/MC.36.3.604
  10. [10] Huelser, B. J., & Metcalfe, J. (2012). Making related errors facilitates learning, but learners do not know it. Memory & Cognition, 40(4), 514–527. koe · doi.org/10.3758/s13421-011-0167-z
  11. [11] Potts, R., & Shanks, D. R. (2014). The benefit of generating errors during learning. Journal of Experimental Psychology: General, 143(2), 644–667. koe · doi.org/10.1037/a0033194
  12. [12] Hays, M. J., Kornell, N., & Bjork, R. A. (2013). When and why a failed test potentiates the effectiveness of subsequent study. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 39(1), 290–296. koe · doi.org/10.1037/a0028468
  13. [13] Zawadzka, K., Zaborowska, O., Butowska, E., Piątkowski, K., & Hanczakowski, M. (2023). Guessing can benefit memory for related word pairs even when feedback is delayed. Memory & Cognition, 51(5), 1235–1248. koe · doi.org/10.3758/s13421-022-01385-0
  14. [14] Kornell, N. (2014). Attempting to answer a meaningful question enhances subsequent learning even when feedback is delayed. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 40(1), 106–114. koe · doi.org/10.1037/a0033699
  15. [15] Kluger, A. N., & DeNisi, A. (1996). The effects of feedback interventions on performance: A historical review, a meta-analysis, and a preliminary feedback intervention theory. Psychological Bulletin, 119(2), 254–284. meta-analyysi · doi.org/10.1037/0033-2909.119.2.254
  16. [16] Hattie, J., & Timperley, H. (2007). The power of feedback. Review of Educational Research, 77(1), 81–112. katsaus · doi.org/10.3102/003465430298487

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.