Siirry sisältöön

Ansat ja harhaluulot

Oppimistyylit: suosittu ajatus, jota tutkimusnäyttö ei tue

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Myytti · Tietoa oppaasta

In English: Learning styles: a popular idea the evidence does not support

Ihmiset todella suosivat eri tapoja oppia, esimerkiksi kuvia tai kuuntelemista. Oppimistyyliajattelun väite, että oppii enemmän, kun opetus vastaa omaa mieltymystä, on kuitenkin saanut vain vähän tukea: vuoden 2008 katsaus ei löytänyt sille juuri mitään näyttöä tutkimuksista, joiden asetelma pystyi sen testaamaan, eikä myöhempi pieni koe havainnut mitattavaa eroa, kun äänikirja tai e-kirja sovitettiin osallistujien mieltymykseen [1][2].

Oletko visuaalinen, auditiivinen vai kinesteettinen oppija? Moni on joskus täyttänyt kyselyn, joka lajittelee vastaajat juuri näin. Kun opetusalan ammattilaisilta on kysytty asiasta 18 maassa, noin yhdeksän kymmenestä on ollut sitä mieltä, että opetuksen sovittaminen oppilaan oppimistyyliin parantaa oppimista. Useimmat näistä kyselyistä olivat tosin pieniä, ja niiden kysymykset saattoi ymmärtää usealla tavalla [3]. Kun ajatusta on testattu siihen sopivalla koeasetelmalla, se on saanut vain vähän tukea.

Oletko visuaalinen, auditiivinen vai kinesteettinen oppija?

Saatat hyvinkin suosia jotakin näistä tavoista, ja kysely voi antaa mieltymyksellesi nimen. Nimi ei kuitenkaan kerro, miten opit parhaiten. Yhdessä alla kuvatuista tutkimuksista ymmärtämisessä ei ollut mitattavaa eroa sen mukaan, vastasiko aineiston muoto osallistujan mieltymystä [2]. Toisessa kuvat muistettiin sanoja paremmin myös niiden joukossa, jotka suosivat sanoja [4].

Mitä oppimistyylitesti mittaa?

Se mittaa mieltymyksiä, ja ne ovat todellisia. Se, pitäisikö opetus sovittaa niihin, on eri väite. Oppimistyyli ei ole yksi malli vaan kattonimi monenlaisille kyselyille ja malleille [1]. Tunnetussa VARK-kyselyssä vastaaja saa pisteet sen mukaan, kuinka paljon hän suosii visuaalista aineistoa, kuuntelemista, lukemista ja kirjoittamista tai tekemällä oppimista [5]. Toiset kyselyt selvittävät, suositko sanoja vai kuvia, tai jakavat vastaajat VAK-mallin tapaan visuaalisiin, auditiivisiin ja kinesteettisiin oppijoihin.

Kaksi väitettä menee tässä helposti sekaisin. Ensimmäisen mukaan ihmisillä on mieltymyksiä sen suhteen, missä muodossa he haluavat tietoa, ja se pitää paikkansa: kysyttäessä sekä lapset että aikuiset osaavat kertoa, miten haluavat oppia [1]. Toisen mukaan opit enemmän, kun opetus vastaa mieltymystäsi. Silloin ”visuaalisen oppijan” pitäisi saada kuvia ja ”auditiivisen oppijan” kuunnella. Tätä ajatusta opetuksen ja tyylin yhteensovittamisesta tutkijat kutsuvat englanniksi nimellä meshing hypothesis, ja se on oppimistyyliajattelun yleisin muoto [1]. Ensimmäinen väite ei todista toista.

Millainen näyttö osoittaisi, että se toimii?

Vuonna 2008 neljä psykologia sai tehtäväkseen selvittää, onko oppimistyylien mukaiselle opetukselle tieteellistä näyttöä [1]. He kuvasivat, mitä vakuuttava koe vaatisi:

  1. Oppijat jaetaan ryhmiin tyylinsä mukaan, esimerkiksi ”visuaalisiin” ja ”auditiivisiin”.
  2. Kummankin ryhmän sisällä osallistujat arvotaan eri opetustapoihin, esimerkiksi kuviin perustuvalle tai puhutulle oppitunnille.
  3. Kaikki tekevät lopuksi saman testin.
  4. Tuloksista etsitään ristikkäistä kuviota: visuaalinen ryhmä oppii parhaiten kuvallisesta oppitunnista ja auditiivinen ryhmä puhutusta.

Ristikkäinen kuvio on koko asian ydin. Jos kuvat auttavat kaikkia, se kertoo jotain kuvista eikä tyyleistä. Jos itseään visuaalisiksi oppijoiksi kuvaavat pärjäävät paremmin oppitunnista riippumatta, se kertoo jotain heistä eikä yhteensovittamisesta. Vain ristikkäinen kuvio osoittaa, että paras opetustapa riippuu oppijan tyylistä.

Ristikkäiset viivat (havainnollistus, ei mittausaineistoa) ja mitatut pisteet: lukemista suosineet pärjäsivät paremmin kummallakin tavalla.

Opetuksen sovittaminen oppimistyyliin: tarvittava ristikkäinen kuvio ja mitattu tulos (Rogowsky ym. 2015)

Viivat ovat havainnollistus, eivät mittausaineistoa: ristikkäinen kuvio, jota oppimistyylien vaikutus edellyttäisi, eli kumpikin ryhmä menestyisi parhaiten suosimassaan muodossa. Pylväät ovat mitattuja tuloksia Rogowskyn, Calhounin ja Tallalin (2015) tutkimuksesta: kirjallisen ymmärtämistestin pisteet (enintään 48) heti sen jälkeen, kun aikuiset olivat kuunnelleet tekstin äänikirjana tai lukeneet saman tekstin e-kirjana, erikseen kuuntelemista ja lukemista suosineille. Pylväissä ei ole ristikkäistä kuviota, eikä yhdysvaikutus ollut tilastollisesti merkitsevä tässä testissä eikä kaksi viikkoa myöhemmin. Ryhmissä oli noin kymmenen henkeä: luvut ovat ryhmien keskiarvoja yhdestä pienestä tutkimuksesta, eivät ennuste kenenkään yksittäisen oppijan tuloksesta.

Kuvio: Pashler, McDaniel, Rohrer ja Bjork (2008). Aineisto: Rogowsky, Calhoun ja Tallal (2015), Journal of Educational Psychology 107(1), taulukko 3. [1][2]

Luvut taulukkona
Opetuksen sovittaminen oppimistyyliin: tarvittava ristikkäinen kuvio ja mitattu tulos (Rogowsky ym. 2015)
MieltymysÄänikirjaE-kirja
Suosivat kuuntelemista29,8231,40
Suosivat lukemista34,6034,20
  • Pisteet ovat oikeiden vastausten määrä 48 kysymyksen kirjallisessa testissä heti kuuntelemisen tai lukemisen jälkeen (ensimmäinen testi).
  • Neljässä ryhmässä oli 11 henkeä (kuuntelemista suosivat, äänikirja) ja 10 henkeä kussakin muussa: mukana vain aikuiset, joiden kyselyvastauksissa näkyi selvä mieltymys kuuntelemiseen tai lukemiseen.
  • Kaksi viikkoa myöhemmin sama testi antoi tulokset 26,64 ja 28,10 (kuuntelemista suosivat) sekä 32,70 ja 31,80 (lukemista suosivat), äänikirja ensin: taaskaan kuvio ei ollut ristikkäinen, eikä yhdysvaikutus ollut merkitsevä.
  • Viivoissa ei ole lukuja: ne näyttävät vain kuvion, jonka Pashler kollegoineen (2008) asetti koetinkiveksi opetuksen sovittamiselle oppimistyyliin.

Mitä tutkijat havaitsivat, kun ajatusta testattiin?

Vuoden 2008 katsauksen mukaan oppimistyylejä käsittelevää kirjallisuutta on valtavasti, mutta vain harvassa tutkimuksessa oli käytetty asetelmaa, jolla ajatusta pystyi ylipäätään testaamaan. Niistäkään katsauksen tekijät eivät löytäneet juuri mitään näyttöä ristikkäisestä kuviosta, ja useat tulokset olivat suoraan ristiriidassa sen kanssa. He päätyivät siihen, ettei oppimistyylien arvioinnin ottamiselle osaksi yleistä opetusta ollut riittävää näyttöpohjaa ja että opetuksen niukat resurssit kannattaisi käyttää käytäntöihin, joiden takana on vahva näyttö [1].

Myöhemmin tutkimuksia on tehty myös tämän ohjeen mukaan. Yhdessä niistä 121 kandidaatin tutkinnon suorittanutta aikuista täytti oppimistyylikyselyn ja teki kuullun ja luetun ymmärtämisen testit [2]. Niistä 68 osallistujasta, joilla oli selvä mieltymys, kuuntelemista suosivat eivät ymmärtäneet puhuttua tekstiä muita paremmin. Lukemista suosivat saivat paremmat pisteet kummastakin testistä, mutta kaikkiin kysymyksiin vastattiin kirjallisesti, mikä on tekijöiden mukaan saattanut suosia heitä. Osa samoista osallistujista arvottiin sen jälkeen opiskelemaan tietokirjan esipuhe ja yksi luku, yhteensä noin 3 200 sanaa, joko äänikirjana tai e-kirjana. Heidät testattiin heti ja uudelleen kahden viikon kuluttua. Se, vastasiko muoto mieltymystä, ei tehnyt mitattavaa eroa kummassakaan testissä. Tämän osan ryhmät olivat pieniä, noin kymmenen henkeä kussakin, joten tämä tutkimus ei yksinään pysty sulkemaan pois pientä vaikutusta.

Toisessa tutkimuksessa 426 yliopiston anatomian opiskelijaa vastasi kyselyyn siitä, miten he opiskelivat opetuksen ulkopuolella [5]. Useimmat eivät kertoneet opiskelevansa niin kuin heidän VARK-tuloksensa olisi antanut odottaa. VARK-pisteet eivät olleet yhteydessä siihen, miten kurssi meni, eivätkä ne, joiden kertomat opiskelutavat sopivat yhteen VARK-tuloksen kanssa, pärjänneet paremmin. Jotkin yksittäiset opiskelutavat olivat yhteydessä parempiin arvosanoihin opiskelijan tyylistä riippumatta. Kyseessä oli kysely eikä koe, joten tulokset kertovat yhteyksistä, eivät syistä.

Miksi ajatus tuntuu niin vakuuttavalta?

Yksi koe tarjoaa mahdollisen selityksen [4]. Siihen osallistui 52 yliopisto-opiskelijaa, kaikki naisia. He täyttivät ensin kyselyn siitä, suosivatko he sanoja vai kuvia. Sen jälkeen he opettelivat listan sanapareja ja listan kuvapareja, ja puolet pareista he arvioivat heti opiskeltuaan: kuinka hyvin he uskoivat muistavansa kunkin niistä. Mitä enemmän joku suosi sanoja, sitä paremmaksi hän arvioi sanojen oppimisensa, ja mitä enemmän joku suosi kuvia, sitä paremmaksi hän arvioi kuvien oppimisensa. Todellinen muistaminen ei seurannut näitä mieltymyksiä. Kuvat muistettiin keskimäärin paremmin kuin sanat, 51 % ja 37 %, ja näin oli myös sanoja suosineiden kohdalla. Mieltymys kulki käsi kädessä sen kanssa, miltä oppiminen tuntui, mutta ei sen kanssa, kuinka paljon opittiin.

Se, miten helpolta jokin tuntuu opiskellessa, voi johtaa harhaan, kun yrität arvioida, kuinka hyvin muistat sen myöhemmin. Osaamisen illuusioita käsittelevä artikkeli tarkastelee tätä ansaa lähemmin.

Onko kaksoiskoodaus vain oppimistyylit uudella nimellä?

Ei ole, vaikka ne sekoitetaan usein. Psykologi Allan Paivion kehittämän kaksoiskoodausteorian mukaan mieli käyttää kahdenlaisia, toisiinsa kytkeytyneitä esitysmuotoja: sanoja ja mielikuvia. Mielikuvat eivät teoriassa ole pelkästään visuaalisia, vaan niihin kuuluvat myös äänet ja toiminta. Teorian mukaan näiden kahden vaikutukset summautuvat, joten molemmilla tavoilla mieleen painettu aines muistetaan paremmin kuin pelkkinä sanoina [6]. Siitä seuraa käytännön neuvo: liitä sanoihin asiaan kuuluva kuva tai kaavio.

Ero on siinä, kenelle neuvo on tarkoitettu. Oppimistyyliajattelu sanoo: anna jokaiselle se muoto, jota hän suosii. Kaksoiskoodaus sanoo: anna kaikille molemmat, koska ne täydentävät toisiaan [7]. Edellä kuvattu kuvatutkimus sopii tähän: kuvat muistettiin sanoja paremmin myös niiden opiskelijoiden joukossa, jotka suosivat sanoja [4].

Kaksoiskoodauksellakin on rajansa:

  • Kun kuva selittää, sen pitää näyttää, miten asia toimii. Kokeissa luettiin lyhyitä tekstejä siitä, miten jokin laite toimii. Ymmärtämistä ja ongelmanratkaisua paransivat kuvat, joissa näkyivät sekä laitteen osat että sen toiminnan vaiheet, mutta muunlaiset kuvat eivät. Hyöty näkyi lähinnä opiskelijoilla, jotka tiesivät aiheesta ennestään vähän [8].
  • Enemmän ei ole automaattisesti parempi. Jokainen lisäkuva tuo jotain uutta käsiteltävää, ja näyttävä mutta asiaan kuulumaton yksityiskohta voi viedä huomion [7].
  • Luetun kuvitteleminen ei yksinään riitä. Laaja katsaus antoi mielikuvien muodostamiselle lukiessa matalan hyödyllisyysarvion: se auttoi joitakin opiskelijoita joissakin tehtävissä, mutta vain rajatuissa oloissa [9].

Mitä voit tehdä sen sijaan?

Nämä ovat järkeviä tapoja hyödyntää tutkimustuloksia, eivät takeita:

  • Valitse muoto aineksen mukaan, älä leiman. Vaiheittainen prosessi on usein helpompi näyttää kuin kuvata sanoin, ja ääntämys pitää kuulla.
  • Liitä sanoihin kuva, joka selittää. Kaavio, johon osat on nimetty ja josta näkee, miten ne liittyvät toisiinsa, tekee enemmän kuin koristekuva.
  • Piirrä itse. Laboratoriokokeissa yliopisto-opiskelijat muistivat myöhemmin piirtämänsä sanat paremmin kuin sanat, jotka he olivat kirjoittaneet [10]. Kyse oli sanalistoista, joten on epäselvempää, missä määrin tulos pätee pidempään ainekseen.
  • Käytä menetelmiä, jotka auttavat oppijoita laajasti. Laaja katsaus antoi korkean hyödyllisyysarvion harjoitustestaukselle ja hajautetulle harjoittelulle eli opiskelun jakamiselle usealle kerralle, osin siksi, että ne auttavat eri-ikäisiä ja taidoiltaan erilaisia oppijoita [9]. Mieleen palauttamista ja hajautettua harjoittelua käsittelevät artikkelit kertovat kummastakin lisää.
  • Pidä mieltymystä mukavuutena, älä rajana. Jos pidät kuuntelemisesta, kuunteleminen on hyvä tapa päästä alkuun. Älä silti jätä kaaviota tai itsesi testaamista väliin vain siksi, että kysely nimesi sinut ”auditiiviseksi oppijaksi”.
  • Arvioi menetelmää myöhemmän testin perusteella, älä sen mukaan, miltä se tuntui.

Mitä tutkimus ei sano

  • Että kaikki oppisivat samalla tavalla. Ihmiset eroavat siinä, mitä he jo tietävät ja millaisia tiettyjä kykyjä heillä on, ja heillä on todellisia mieltymyksiä [1][8]. Tukea vailla on vasta askel tyylileimasta siihen, että juuri tuota ihmistä kannattaisi opettaa tietyllä tavalla.
  • Että kaikki mahdolliset tavat sovittaa opetus oppijaan olisi suljettu pois. Vuoden 2008 katsaus korosti, että monia oppimistyylien versioita ei ole testattu lainkaan [1].
  • Että kuvat olisivat sanoja parempia kaikessa. Hyöty riippuu kuvasta, aineksesta ja siitä, mitä oppija jo tietää [8].
  • Että jokaisella oppitunnilla pitäisi käyttää kaikkia muotoja. Uudet muodot voivat lisätä vaivaa lisäämättä ymmärrystä [7].
  • Mitään vammoista tai oppimisvaikeuksista. Kuulo- tai näkövammaan tai todettuun oppimisvaikeuteen liittyvät järjestelyt ovat eri asia kuin oppimistyylit. Tämä artikkeli ei käsittele niitä; niissä osaa neuvoa pätevä ammattilainen.
  • Kuinka usein opetus oikeasti sovitetaan oppimistyyleihin. Kyselyissä selvitettiin, mitä opetusalan ammattilaiset uskovat, ja muutamassa pienessä kyselyssä myös sitä, mitä he kertovat tekevänsä. Yksikään ei havainnoinut, mitä luokkahuoneissa todella tapahtuu, ja useimmat perustuivat pieniin mukavuusotoksiin, eli vastaajiksi oli päätynyt niitä, jotka oli helppo tavoittaa [3].

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Pashler, H., McDaniel, M., Rohrer, D., & Bjork, R. (2008). Learning styles: Concepts and evidence. Psychological Science in the Public Interest, 9(3), 105–119. katsaus · doi.org/10.1111/j.1539-6053.2009.01038.x
  2. [2] Rogowsky, B. A., Calhoun, B. M., & Tallal, P. (2015). Matching learning style to instructional method: Effects on comprehension. Journal of Educational Psychology, 107(1), 64–78. koe · doi.org/10.1037/a0037478
  3. [3] Newton, P. M., & Salvi, A. (2020). How common is belief in the learning styles neuromyth, and does it matter? A pragmatic systematic review. Frontiers in Education, 5, 602451. katsaus · doi.org/10.3389/feduc.2020.602451
  4. [4] Knoll, A. R., Otani, H., Skeel, R. L., & Van Horn, K. R. (2017). Learning style, judgements of learning, and learning of verbal and visual information. British Journal of Psychology, 108(3), 544–563. koe · doi.org/10.1111/bjop.12214
  5. [5] Husmann, P. R., & O'Loughlin, V. D. (2019). Another nail in the coffin for learning styles? Disparities among undergraduate anatomy students' study strategies, class performance, and reported VARK learning styles. Anatomical Sciences Education, 12(1), 6–19. havainnoiva tutkimus · doi.org/10.1002/ase.1777
  6. [6] Clark, J. M., & Paivio, A. (1991). Dual coding theory and education. Educational Psychology Review, 3(3), 149–210. katsaus · doi.org/10.1007/BF01320076
  7. [7] Weinstein, Y., Madan, C. R., & Sumeracki, M. A. (2018). Teaching the science of learning. Cognitive Research: Principles and Implications, 3(1), 2. katsaus · doi.org/10.1186/s41235-017-0087-y
  8. [8] Mayer, R. E., & Gallini, J. K. (1990). When is an illustration worth ten thousand words? Journal of Educational Psychology, 82(4), 715–726. koe · doi.org/10.1037/0022-0663.82.4.715
  9. [9] Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students' learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the Public Interest, 14(1), 4–58. katsaus · doi.org/10.1177/1529100612453266
  10. [10] Wammes, J. D., Meade, M. E., & Fernandes, M. A. (2016). The drawing effect: Evidence for reliable and robust memory benefits in free recall. Quarterly Journal of Experimental Psychology, 69(9), 1752–1776. koe · doi.org/10.1080/17470218.2015.1094494

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.