Miten muisti toimii
Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Kohtalainen · Tietoa oppaasta
Miten muisti toimii, lyhyesti: psykologit erottavat kolme vaihetta. Mieleen painaminen on tiedon vastaanottamista opiskelun aikana; säilyminen on sen pysymistä muistissa, ja konsolidaatio eli muistijäljen hidas vakiintuminen opiskelun jälkeen tekee siitä kestävämmän [1]; mieleen palauttaminen on sen löytämistä uudelleen, ja se myös muuttaa muistijälkeä [2]. Muistaminen voi epäonnistua missä tahansa vaiheessa, joten se, ettei jokin tule mieleen, ei välttämättä tarkoita, että se olisi kadonnut [3].
Muistaminen ei ole yksittäinen tapahtuma. Tiedon vastaanottaminen, sen säilyttäminen ja sen palauttaminen mieleen ovat kolme vaihetta, joita psykologit tutkivat erikseen, ja muistaminen voi epäonnistua missä tahansa niistä. Kun vaiheet erottaa toisistaan, moni arkinen arvoitus selkenee: miksi nimi muistuu mieleen tuntia liian myöhään, ja miksi pieni unohtaminen opiskelukertojen välillä ei erään vaikutusvaltaisen teorian mukaan mene hukkaan.
Mitkä ovat muistin vaiheet?
Psykologit erottavat kolme laajaa vaihetta:
- Mieleen painaminen (encoding): tiedon vastaanottaminen ja jäsentäminen opiskelun aikana.
- Konsolidaatio eli muistijäljen vakiintuminen: hitaampi prosessi, jossa uusi muistijälki asettuu opiskelun päätyttyä ja muuttuu kestävämmäksi [1].
- Mieleen palauttaminen (retrieval): muistijäljen löytäminen uudelleen silloin, kun sitä tarvitaan.
Vaiheet kuitenkin limittyvät, eikä mieleen palauttaminen jätä muistia ennalleen: muistin käyttäminen muuttaa sitä, ja se, minkä palautat mieleen, on myöhemmin helpompi muistaa [2].
Miksi usein nähty ei välttämättä jää mieleen?
Siksi, että jonkin näkeminen monta kertaa ei tarkoita, että sen yksityiskohdat olisivat painuneet mieleen. Klassisessa tutkimuksessa 20 yhdysvaltalaista aikuista piirsi muistinvaraisesti yhden sentin kolikon molemmat puolet. Kolikko oli kaikille tuttu, sillä he olivat nähneet sen lukuisia kertoja. Kahdeksasta keskeisestä piirteestä tyypillinen osallistuja muisti ja sijoitti oikein vain kolme. Samaan tutkimukseen kuuluneessa toisessa kokeessa 36 opiskelijalle näytettiin 15 piirrosta kolikon muotokuvapuolesta ja kerrottiin, että niistä yksi on oikea. Vain 15 heistä arvioi oikean piirroksen todennäköisimmin oikeaksi [4]. Tutkijat arvelivat, että hyvinkin tutun esineen yksityiskohdat ovat muistista saatavilla yleensä vain siinä määrin kuin niistä on arjessa hyötyä [4].
Se, mitä mieleen painuu, riippuu siitä, mitä aineistolla tekee. Koesarjassa osallistujat vastasivat sanoista nopeisiin kysymyksiin: miten sana oli painettu, miltä se kuulosti tai mitä se tarkoitti. Yllätyksenä tulleessa muistitestissä ne sanat, joiden merkitystä oli pohdittu, muistettiin paremmin. Yhdessä kokeista työläs kysymys sanan vokaalien ja konsonanttien järjestyksestä vei noin kaksi kertaa niin kauan kuin merkitystä koskeva kysymys, mutta sanat muistettiin silti heikommin: käsittelyn laadulla oli enemmän merkitystä kuin siihen käytetyllä ajalla [5]. Myös tarkkaavuudella on väliä. Kun osallistujat tekivät toista tehtävää samalla kun opettelivat sanalistaa, he muistivat sanat myöhemmin selvästi huonommin. Kun toista tehtävää tehtiin mieleen palauttamisen aikana, muistaminen kärsi paljon vähemmän, mutta mieleen palauttaminenkin vei tarkkaavuutta: toinen tehtävä hidastui enemmän [6].
Kuinka paljon mielessä voi pitää kerralla?
Työmuisti eli se, mitä pystyt pitämään aktiivisena ja käsittelemään yhdellä hetkellä, on pieni. Olet ehkä kuullut luvun ”seitsemän, plus tai miinus kaksi”, joka on peräisin kuuluisasta vuoden 1956 artikkelista [7]. Myöhemmässä katsauksessa esitettiin, että luku oli karkea arvio ja että silloin, kun ihmisiä estetään ryhmittelemästä asioita yhteen, raja on noin kolmesta viiteen kokonaisuutta eli mieltämisyksikköä (chunk), keskimäärin noin neljä [8]. Kokonaisuus on joukko asioita, joita käsittelet yhtenä yksikkönä, kuten tuttu sana tai vuosiluku, ja aiemmat tietosi auttavat muodostamaan niitä [8]. Katsaus käyttää tästä rajasta kahta nimeä, otsikossaan lyhytkestoista muistia (short-term memory) ja johtopäätöksissään työmuistia (working memory), ja sijoittaa rajan siihen, mitä tarkkaavuuden polttopisteessä voi pitää yhdellä kertaa [8].
Kuinka paljon pitkäkestoiseen muistiin mahtuu?
Työmuistin ahdas raja koskee sitä, kuinka paljon pystyt pyörittelemään mielessäsi kerralla. Pitkäkestoiseen muistiin eli säilömuistiin sen sijaan mahtuu paljon. Yhdessä tutkimuksessa 14 aikuista, joita oli pyydetty yrittämään painaa mieleen kaikki yksityiskohdat, katseli kuvia 2 500 esineestä noin viiden ja puolen tunnin ajan. Kun heille sen jälkeen näytettiin kaksi kuvaa kerrallaan, he valitsivat näkemänsä kuvan 87–92 %:ssa valinnoista, myös silloin, kun toisessa kuvassa oli toinen samantyyppinen esine tai sama esine eri tilassa tai asennossa [9].
Mitä tapahtuu, kun lopetat opiskelun?
Ajatus siitä, että uudet muistijäljet vakiintuvat ajan mittaan, on yli sata vuotta vanha. Konsolidaatiotutkimus kuvaa vähitellen eteneviä prosesseja hormoneista ja aivojen järjestelmistä solujen ja molekyylien muutoksiin [1]. Uni on tunnistettu tilaksi, joka suosii tätä vakiintumista, mutta se, kuinka paljon uni auttaa, riippuu siitä, mitä opittiin ja milloin uni ajoittuu [10].
Jos et saa jotakin mieleesi, onko se kadonnut?
Ei välttämättä. Vuonna 1966 tehdyssä kokeessa lukiolaiset opettelivat sanalistoja, joiden sanat kuuluivat nimettyihin luokkiin. Kun he saivat luokkien nimet vihjeiksi, he muistivat enemmän sanoja kuin ilman vihjeitä. Tutkijoiden tulkinta oli, että monet sanat, joita osallistujat eivät saaneet mieleensä, olivat yhä muistissa tallessa (available), mutta eivät tavoitettavissa (accessible) ilman oikeaa vihjettä [3]. Unohtamista käsittelevä artikkeli tarkastelee tätä eroa ja muita syitä siihen, miksi muistijälkeä voi olla vaikea tavoittaa.
Uudelleen opettelu viittaa samaan suuntaan. Ebbinghaus opetteli noin vuonna 1880 itse merkityksettömistä tavuista koostuvia listoja, jätti ne rauhaan ja opetteli ne myöhemmin uudelleen, ja vuonna 2015 julkaistussa toistotutkimuksessa tehtiin samoin, niin ikään yhdellä koehenkilöllä. Uudelleen opettelu vei kummassakin vähemmän aikaa kuin ensimmäinen opettelu. Tätä mittaa kutsutaan säästöksi (savings): se kertoo, kuinka paljon aikaa uudelleen opettelussa säästyy. Säästö pieneni pääosin sitä mukaa kuin viive piteni [11]. Unohtamiskäyrää käsittelevä artikkeli kertoo, mitä säästö mittaa ja mitä ei.
Mitä ovat säilymisvoima ja hakuvoima?
Robert ja Elizabeth Bjorkin teoriassa jokaisella muistijäljellä on kaksi erillistä voimaa [12]:
- Säilymisvoima (storage strength): kuinka hyvin jokin on opittu ja kuinka tiiviisti se on kytkeytynyt muuhun, mitä tiedät.
- Hakuvoima (retrieval strength): kuinka helposti tavoitat sen juuri nyt niiden vihjeiden avulla, joita ympärilläsi on.
Bjorkien arkiset esimerkit [2]: osoite, jossa asuit vuosia, on vahva kummankin voiman osalta. Kaupan osoite, jossa kävit ensimmäistä kertaa tänä aamuna, on tänään helppo palauttaa mieleen, mutta sen säilymisvoima on vähäinen. Lapsuudenystävän nimi voi olla hyvin tallessa mutta vaikea tavoittaa, jos yhteys häneen on katkennut. Luento, jota et ymmärtänyt, voi olla iltaan mennessä heikko kummankin osalta.
Säilymisvoima ja hakuvoima: neljä arkista esimerkkiä
Käsitteellinen luonnos, ei mittausaineistoa: Robert ja Elizabeth Bjorkin neljä arkista esimerkkiä sijoitettuina säilymisvoiman (kuinka hyvin jokin on opittu ja kytkeytynyt muuhun tietoon) ja hakuvoiman (kuinka helposti se tulee mieleen juuri nyt) mukaan. Mitään siinä ei ole mitattu, ja se, ettei säilymisvoima katoa, on teorian oletus eikä tutkimustulos.
Esimerkit: Bjork ja Bjork (2023), s. 20–21. Tätä opasta varten piirretty luonnos. [2]
Ruudukko taulukkona
| Säilymisvoima: heikko | Säilymisvoima: vahva | |
|---|---|---|
| Hakuvoima: vahva | Kaupan osoite, jossa kävit ensimmäistä kertaa tänä aamuna | Osoite, jossa asuit vuosia |
| Hakuvoima: heikko | Luento, jota et ymmärtänyt, illalla | Lapsuudenystävän nimi, kun yhteys on katkennut |
Teoria olettaa, että kerran rakentunut säilymisvoima ei katoa, kun taas hakuvoima heikkenee ajan kuluessa ja ympäröivien vihjeiden muuttuessa [2].
Miksi pieni unohtaminen voi auttaa oppimaan?
Teoria olettaa, että nämä kaksi voimaa vaikuttavat toisiinsa epätasaisesti. Mitä helpommin asian saa mieleensä silloin, kun sitä opiskelee uudelleen tai palauttaa mieleen, sitä vähemmän sen säilymisvoima kasvaa. Siksi sen läpikäyminen, minkä vielä muistaa vaivatta, tuo vähemmän, ja asiaan palaaminen vasta, kun sen tavoittaminen on käynyt vaikeammaksi, voi tuoda enemmän [2]. Teorian mukaan asian palauttaminen mieleen itse vahvistaa kumpaakin voimaa enemmän kuin sen lukeminen uudelleen [2]. Näin teoria selittää, miksi hajautettu harjoittelu ja harjoitustestaus eli itsensä testaaminen tukevat pitkäaikaista oppimista.
Yksi koe havainnollistaa ilmiötä. Opiskelijat lukivat lyhyitä tekstejä ja sitten joko lukivat ne uudelleen tai yrittivät palauttaa ne mieleen ilman palautetta. Viiden minuutin päästä tehdyssä testissä uudelleen lukeneet olivat edellä. Kahden päivän tai viikon päästä mieleen palauttamista harjoitelleet muistivat huomattavasti enemmän, vaikka uudelleen lukeminen oli tehnyt opiskelijoista varmempia osaamisestaan [13]. Tätä mieleen palauttamisen etua kutsutaan testausvaikutukseksi. Tutkimus ei testannut Bjorkien teoriaa, mutta tulos sopii siihen: se, mikä auttaa hetkessä, ei välttämättä ole sitä, mikä kestää. Oppimisen ja suorituksen eroa käsittelevä katsaus päätyy siihen, että harjoittelun aikainen suoritus on usein epäluotettava osoitus oppimisesta ja että ihmisillä on taipumus sekoittaa nämä kaksi [14].
Mitä tämä tarkoittaa opiskelussa?
- Työstä merkitystä. Kysy, mitä uusi ajatus tarkoittaa ja miten se liittyy siihen, mitä jo tiedät [5].
- Anna asialle huomiosi. Jaettu tarkkaavuus maksaa muistille paljon enemmän opiskellessa kuin mieleen palauttaessa [6].
- Arvioi oppimistasi myöhemmin. Se, kuinka tutulta sivu tänään tuntuu, voi johtaa harhaan; yritys palauttaa se mieleen jonkin ajan kuluttua kertoo enemmän [2][14].
- Hyväksy, että jotain unohtuu. Teorian mukaan unohtaminen on osa sitä, mikä tekee seuraavasta opiskelukerrasta hyödyllisen [2].
Mitä tutkimus ei sano
- Että kaikki opittu säilyisi muistissa pysyvästi. ”Säilymisvoima ei katoa” on Bjorkien teorian oletus. He perustavat sen osin vanhempiin havaintoihin siitä, että käyttämättä jääneitä muistijälkiä on vaikea tavoittaa mutta ne voi opetella uudelleen nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla [2]. Oppimista päätellään myöhemmästä suoriutumisesta; sitä ei voi havaita suoraan [14].
- Että syvällisempi käsittely auttaisi jokaisessa testissä. Kun myöhemmässä testissä piti poimia uusien sanojen joukosta ne, jotka rimmasivat opeteltujen sanojen kanssa, osallistujat tunnistivat riimit useammin niille sanoille, joita oli opeteltaessa tarkasteltu äänteen perusteella, kuin niille, joiden merkitystä oli pohdittu, vaikka merkityksen pohtiminen toimi tavallisessa tunnistustestissä edelleen paremmin [15]. Se, mikä auttaa, riippuu siitä, mihin muistia myöhemmin tarvitset.
- Että työmuistissa olisi kiinteät neljä paikkaa. Arvio kolmesta viiteen kokonaisuudesta on peräisin laboratoriotehtävistä, jotka oli suunniteltu estämään asioiden ryhmittely [8]. Se ei ole luku, jota voisi soveltaa muistiinpanosivuun.
- Että muistilla ei olisi rajaa tai että tuhansia yksityiskohtia voisi palauttaa mieleen pyydettäessä. 2 500 kuvan tutkimus mittasi tunnistamista eli valintaa kahden kuvan välillä, ei mieleen palauttamista [9].
- Että konsolidaatio tapahtuisi yhdellä hetkellä, tai kuinka paljon sinun pitäisi nukkua. Konsolidaatio etenee ajan mittaan [1], ja unitutkimus kuvaa, miten muisti toimii, ei sitä, mitä kukin yksittäinen ihminen tarvitsee [10]. Uneen tai muuhun terveyteen liittyvissä kysymyksissä kannattaa kääntyä terveydenhuollon ammattilaisen puoleen.
- Mitään muistin häiriöistä. Nämä tutkimukset kuvaavat tavallista muistia, enimmäkseen opiskelijoilla. Jos oma muistisi huolestuttaa, siitä kannattaa keskustella ammattilaisen kanssa.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
-
Unohtamiskäyrä
Ebbinghausin unohtamiskäyrä: miksi unohtaminen on ensin nopeaa, sitten hidasta, mitä säästö tarkoittaa ja miksi ”70 % unohtuu päivässä” on virhetulkinta.
-
Miksi unohdamme opitun?
Miksi opittu unohtuu: uusi oppiminen voi häiritä tuoreita muistoja, samankaltaiset kilpailevat ja vihjeet vaihtuvat. Usein muisto on vain ulottumattomissa.
-
Uni ja oppiminen
Mitä tutkimukset kertovat unesta ja juuri opitusta, mitä valvottu yö maksaa muistille ja mitä tiedetään kokeen edellisen yön unesta.
-
Mieleen palauttaminen ja testausvaikutus
Miksi opitun palauttaminen mieleen ja vastausten tarkistus pitävät asian yleensä muistissa uudelleen lukemista pidempään: active recall tutkimuksen valossa.
-
Keskittyminen opiskeluun: tarkkaavaisuus ja moniajo
Miksi jaettu huomio yleensä heikentää muistamista, mitä läppärikokeet kertovat moniajajista ja lähellä istuvista ja ovatko käsin tehdyt muistiinpanot parempia.
-
Osaamisen illuusiot: kun opiskelu tuntuu tehokkaammalta kuin onkaan
Tuttu ei ole sama kuin muistettu. Miksi uudelleen lukeminen ja korostaminen tuntuvat tehokkailta, mutta saavat tutkimuksissa heikon arvion.
Lähteet
- [1] McGaugh, J. L. (2000). Memory—a century of consolidation. Science, 287(5451), 248–251. katsaus · doi.org/10.1126/science.287.5451.248 ↩ Takaisin tekstiin
- [2] Bjork, E. L., & Bjork, R. A. (2023). Introducing desirable difficulties into practice and instruction: Obstacles and opportunities. In C. E. Overson, C. M. Hakala, L. L. Kordonowy, & V. A. Benassi (Eds.), In their own words: What scholars and teachers want you to know about why and how to apply the science of learning in your academic setting (pp. 19–30). Society for the Teaching of Psychology. kirjan luku · teachpsych.org ↩ Takaisin tekstiin
- [3] Tulving, E., & Pearlstone, Z. (1966). Availability versus accessibility of information in memory for words. Journal of Verbal Learning and Verbal Behavior, 5(4), 381–391. koe · doi.org/10.1016/S0022-5371(66)80048-8 ↩ Takaisin tekstiin
- [4] Nickerson, R. S., & Adams, M. J. (1979). Long-term memory for a common object. Cognitive Psychology, 11(3), 287–307. koe · doi.org/10.1016/0010-0285(79)90013-6 ↩ Takaisin tekstiin
- [5] Craik, F. I. M., & Tulving, E. (1975). Depth of processing and the retention of words in episodic memory. Journal of Experimental Psychology: General, 104(3), 268–294. koe · doi.org/10.1037/0096-3445.104.3.268 ↩ Takaisin tekstiin
- [6] Craik, F. I. M., Govoni, R., Naveh-Benjamin, M., & Anderson, N. D. (1996). The effects of divided attention on encoding and retrieval processes in human memory. Journal of Experimental Psychology: General, 125(2), 159–180. koe · doi.org/10.1037/0096-3445.125.2.159 ↩ Takaisin tekstiin
- [7] Miller, G. A. (1956). The magical number seven, plus or minus two: Some limits on our capacity for processing information. Psychological Review, 63(2), 81–97. katsaus · doi.org/10.1037/h0043158 ↩ Takaisin tekstiin
- [8] Cowan, N. (2001). The magical number 4 in short-term memory: A reconsideration of mental storage capacity. Behavioral and Brain Sciences, 24(1), 87–114. katsaus · doi.org/10.1017/S0140525X01003922 ↩ Takaisin tekstiin
- [9] Brady, T. F., Konkle, T., Alvarez, G. A., & Oliva, A. (2008). Visual long-term memory has a massive storage capacity for object details. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 105(38), 14325–14329. koe · doi.org/10.1073/pnas.0803390105 ↩ Takaisin tekstiin
- [10] Diekelmann, S., & Born, J. (2010). The memory function of sleep. Nature Reviews Neuroscience, 11(2), 114–126. katsaus · doi.org/10.1038/nrn2762 ↩ Takaisin tekstiin
- [11] Murre, J. M. J., & Dros, J. (2015). Replication and analysis of Ebbinghaus' forgetting curve. PLOS ONE, 10(7), e0120644. toistotutkimus · doi.org/10.1371/journal.pone.0120644 ↩ Takaisin tekstiin
- [12] Bjork, R. A., & Bjork, E. L. (1992). A new theory of disuse and an old theory of stimulus fluctuation. In A. F. Healy, S. M. Kosslyn, & R. M. Shiffrin (Eds.), From learning processes to cognitive processes: Essays in honor of William K. Estes (Vol. 2, pp. 35–67). Hillsdale, NJ: Erlbaum. kirjan luku ↩ Takaisin tekstiin
- [13] Roediger, H. L., III, & Karpicke, J. D. (2006). Test-enhanced learning: Taking memory tests improves long-term retention. Psychological Science, 17(3), 249–255. koe · doi.org/10.1111/j.1467-9280.2006.01693.x ↩ Takaisin tekstiin
- [14] Soderstrom, N. C., & Bjork, R. A. (2015). Learning versus performance: An integrative review. Perspectives on Psychological Science, 10(2), 176–199. katsaus · doi.org/10.1177/1745691615569000 ↩ Takaisin tekstiin
- [15] Morris, C. D., Bransford, J. D., & Franks, J. J. (1977). Levels of processing versus transfer appropriate processing. Journal of Verbal Learning and Verbal Behavior, 16(5), 519–533. koe · doi.org/10.1016/S0022-5371(77)80016-9 ↩ Takaisin tekstiin