Mieleen palauttaminen ja testausvaikutus
Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Vahva · Tietoa oppaasta
In English: Retrieval practice (active recall)
Mieleen palauttaminen eli aktiivinen muistaminen (active recall) tarkoittaa, että haet opitun takaisin muistista, esimerkiksi vastaamalla kysymyksiin tai kirjoittamalla muistiin kaiken muistamasi, sen sijaan että lukisit sen uudelleen. Hyötyä kutsutaan testausvaikutukseksi: kahdessa laajassa meta-analyysissa harjoitustestit tuottivat noin puoli keskihajontaa paremman tuloksen kuin uudelleen opiskelu, ja luokkahuoneissa testaaminen paransi oppimistuloksia suunnilleen saman verran [1][2][3]. Luvut ovat ryhmien keskiarvoja, eivät lupaus jokaiselle opiskelijalle.
Suurin osa opiskelusta on tiedon viemistä sisään: muistiinpanojen lukemista uudelleen, alleviivaamista, luennon katsomista toiseen kertaan. Mieleen palauttamisessa suunta on päinvastainen. Suljet kirjan ja yrität saada tiedon takaisin esiin: vastaat kysymyksiin, kirjoitat muistiin, mitä muistat, selität asian ulkomuistista tai käyt läpi muistikortteja. Tästä seuraavaa hyötyä kutsutaan tutkimuksissa testausvaikutukseksi, vaikka ”testi” voi olla mikä tahansa tehtävä, joka saa hakemaan opitun muistista, eikä siitä tarvitse antaa arvosanaa. Kun itsensä testaamista käytetään tarkoituksella opiskelukeinona, puhutaan harjoitustestauksesta. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä tutkimukset ovat havainneet, kuinka suuria vaikutukset ovat ja mihin näyttö loppuu.
Onko mieleen palauttaminen sama asia kuin aktiivinen muistaminen?
On. Monissa opiskeluoppaissa samasta tavasta puhutaan aktiivisena muistamisena tai englanniksi nimellä active recall: opittu haetaan muistista sen sijaan, että se luettaisiin uudelleen. Tutkimuksissa tapaa kutsutaan mieleen palauttamiseksi ja siitä seuraavaa hyötyä testausvaikutukseksi.
Mitä klassikkokoe osoitti?
Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa yliopisto-opiskelijat opiskelivat lyhyitä asiatekstejä, joista toinen käsitteli aurinkoa ja toinen merisaukkoja [4]. Osa luki tekstiä neljänä viiden minuutin jaksona. Osa luki sen kerran ja kirjoitti sitten kolmena kymmenen minuutin jaksona muistiin kaiken, minkä muisti, eikä heille kerrottu, mitä heiltä oli jäänyt pois. Puolet opiskelijoista teki lopputestin viiden minuutin kuluttua, puolet viikon kuluttua.
Viiden minuutin kohdalla lukijat pärjäsivät parhaiten: he muistivat 83 % tekstin ajatuksista, kun mieleen palauttamista harjoitelleet muistivat 71 %. Viikon kohdalla järjestys oli kääntynyt: mieleen palauttamista harjoitelleet muistivat 61 % tekstin ajatuksista, pelkästään lukeneet 40 %. Tutkimuksen ensimmäinen koe, jossa lukemiseen ja mieleen palauttamiseen annettiin yhtä paljon aikaa, osoitti saman käänteen kahden päivän ja viikon kohdalla.
Lukemalla opiskelleet olivat lisäksi varmempia kuin mieleen palauttaneet siitä, että muistaisivat tekstin viikon päästä. Se, että opiskelutapa tuntuu paremmalta mutta toimii ajan mittaan huonommin, on ilmiö, johon tämä opas palaa osaamisen illuusioita käsittelevässä artikkelissa.
Lukeminen vai mieleen palauttaminen: muistettu 5 minuutin ja viikon kuluttua (Roediger ja Karpicke 2006)
Mitatut tulokset Roedigerin ja Karpicken (2006) kokeesta 2. Viisi minuuttia opiskelun jälkeen tekstin ajatuksista muistivat eniten ne opiskelijat, jotka olivat lukeneet sitä neljä lukujaksoa (83 %). Viikon kuluttua he muistivat vähiten (40 %), kun taas kerran lukeneet ja kolmesti mieleen palauttaneet muistivat 61 %. Lukijat olivat myös varmimpia siitä, että muistaisivat tekstin (asteikko 1–7). Kunkin muistamispylvään takana on oma 30 opiskelijan ryhmänsä. Luvut ovat ryhmien keskiarvoja yhdestä tutkimuksesta, eivät ennuste kenenkään yksittäisen oppijan tuloksesta.
Aineisto: Roediger ja Karpicke (2006), Psychological Science 17(3), koe 2, s. 252 ja taulukko 2. [4]
Luvut taulukkona
| Mitattu | Neljä lukujaksoa | Kolme lukujaksoa ja yksi muistitesti | Yksi lukujakso ja kolme muistitestiä |
|---|---|---|---|
| Muistettu osuus tekstin ajatuksista: 5 minuutin kuluttua | 83 % | 78 % | 71 % |
| Muistettu osuus tekstin ajatuksista: Viikon kuluttua | 40 % | 56 % | 61 % |
| Arvio muistamisesta viikon päästä (1–7): Arvio opiskelun jälkeen | 4,8 | 4,2 | 4,0 |
- Lukujaksot kestivät 5 minuuttia ja muistitestit 10 minuuttia. Kokeessa 1, jossa lukemiseen ja mieleen palauttamiseen annettiin yhtä paljon aikaa, järjestys kääntyi samalla tavalla.
- Viikon kohdalla tutkijat pitävät yhden ja kolmen muistitestin eroa (56 % ja 61 %) vain marginaalisena.
- Arviossa opiskelijat kertoivat opiskelun päätteeksi, kuinka hyvin he uskoivat muistavansa tekstin viikon päästä (1 = ei kovin hyvin, 7 = erittäin hyvin).
Kuinka suuri vaikutus on, kun tutkimukset kootaan yhteen?
Yksittäinen koe voi johtaa harhaan, joten tutkijat yhdistävät monien tutkimusten tuloksia. Kolme laajaa meta-analyysia osoittaa samaan suuntaan:
- Vuoden 2014 analyysi kokosi 61 tutkimuksesta 159 tulosta, joissa harjoitustestejä verrattiin uudelleen opiskeluun. Keskimääräinen etu oli noin puoli keskihajontaa (g = 0,50) [1].
- Vuoden 2017 analyysi 272 tuloksesta havaitsi, että harjoitustestit olivat uudelleen opiskelua edellä (g = 0,51) ja vielä selvemmin edellä silloin, kun vertailuryhmä ei tehnyt mitään tai teki jotain aiheeseen liittymätöntä (g = 0,93) [2].
- Vuoden 2021 analyysi, johon otettiin vain oikeissa luokkahuoneissa tehtyjä tutkimuksia, kokosi 222 tutkimuksesta noin 48 000 oppilaan ja opiskelijan tiedot. Testaaminen nosti oppimistuloksia keskimäärin kohtalaisesti (g = 0,50) [3].
Luvut kuvaavat ryhmän keskiarvon muutosta, eivät sitä, mitä kullekin opiskelijalle tapahtuu. Vuoden 2013 katsauksessa arvioitiin kymmenen yleistä opiskelutekniikkaa, ja vain kaksi niistä sai korkeimman hyötyarvion: harjoitustestaus ja hajautettu harjoittelu eli opiskelun levittäminen pidemmälle ajalle [5].
Toimiiko se vain faktojen opetteluun?
Näytön mukaan ei, joskin näyttöä on tästä vähemmän. Vuonna 2011 julkaistussa kokeessa opiskelijat lukivat luonnontieteellisen tekstin kerran. Sen jälkeen he käyttivät saman kokonaisajan joko kahteen mieleen palauttamisen kierrokseen, joiden välissä he lukivat tekstin uudelleen, tai käsitekarttojen eli ajatusten välisiä yhteyksiä kuvaavien kaavioiden piirtämiseen teksti edessään [6]. Viikkoa myöhemmin mieleen palauttaneet pärjäsivät paremmin sekä kysymyksissä, joihin vastaus löytyi suoraan tekstistä, että kysymyksissä, joissa piti tehdä päätelmiä. Toisessa kokeessa 101 opiskelijaa 120:stä menestyi paremmin siinä tekstissä, jota he olivat harjoitelleet palauttamaan mieleen, ja etu säilyi silloinkin, kun lopputestissä piti piirtää käsitekartta. Tutkimuksesta julkaistiin kommentti, jossa kyseenalaistettiin sen menetelmät ja oppimista koskevat oletukset, ja tekijät vastasivat siihen [7][8].
Vuonna 2023 julkaistussa, ennalta rekisteröidyssä tutkimuksessa oli 230 osallistujaa. Sama etu toistui kysymyksissä, joihin vastaus löytyi suoraan tekstistä, mutta se katosi, kun yksi käsitekarttaryhmä käytti saman kokonaisajan viimeiset viisi minuuttia karttansa opettelemiseen ulkoa. Alkuperäinen etu saattoi siis johtua enemmän mieleen palauttaneen ryhmän ohjelmaan sisältyneestä ylimääräisestä uudelleen lukemisesta kuin itse mieleen palauttamisesta. Tutkimuksen kahdessa päättelykysymyksessä käsitekarttaryhmät pärjäsivät yhdessä paremmin kuin mieleen palauttanut ryhmä [9]. Luokkahuoneissa testaaminen auttoi faktojen lisäksi käsitteiden ymmärtämisessä ja niiden soveltamisessa tehtäviin [3].
Eri asia on, kuinka pitkälle hyöty ulottuu harjoiteltujen kysymysten ulkopuolelle. Vuonna 2018 julkaistun meta-analyysin mukaan harjoitustestaus voi auttaa myös erilaisissa mutta asiaan liittyvissä kysymyksissä, etenkin sellaisissa, joissa tietoa pitää soveltaa tai joissa siitä pitää tehdä päätelmiä. Heikoimmin hyöty siirtyi muun muassa aineistoon, joka oli nähty opiskellessa mutta jota ei ollut testattu. Kun tuloksia korjattiin sen varalta, että osa tutkimuksista on ehkä jäänyt julkaisematta, arvioitu siirtovaikutus jäi usein nollaan, jos mikään kolmesta hyödyllisestä tekijästä ei ollut mukana: harjoituskysymys ja lopullinen kysymys vaativat saman vastauksen, harjoittelu meni pelkän vastauksen muistamista pidemmälle, ja harjoitellessa suurin osa vastauksista osui oikeaan [10].
Onko väliä, osuvatko vastaukset oikein?
On. Ilman palautetta harjoittelu vahvistaa lähinnä sitä, minkä onnistuu palauttamaan mieleen. Vuoden 2014 meta-analyysissa luotettavaa hyötyä ei näkynyt tutkimuksissa, joissa palautetta ei annettu ja joissa harjoituskysymyksistä osattiin oikein korkeintaan puolet. Tutkimuksissa, joissa aineisto näytettiin testin jälkeen uudelleen, vaikutukset olivat suurempia (g = 0,73, ilman palautetta 0,39) [1]. Luokkahuoneanalyysikin havaitsi suurempia hyötyjä, kun testeihin liittyi korjaava palaute [3], mutta vuoden 2017 analyysissa eroa ei löytynyt [2].
Väärätkin vastaukset voivat jäädä mieleen. Kun opiskelijat olivat tehneet monivalintatestin lyhyiden tekstien tiedoista, he antoivat myöhemmin vastauksiksi osan lukemistaan vääristä vaihtoehdoista, vaikka heitä oli kehotettu olemaan arvaamatta. Mitä enemmän vääriä vaihtoehtoja he olivat lukeneet, sitä useammin näin kävi. Kokonaisuutena testi silti paransi heidän muistamistaan [11]. Testin jälkeen annettu palaute lisäsi myöhempiä oikeita vastauksia ja vähensi tällaisia vääriä vastauksia [12]. Virheestä on oppimiselle hyötyä, kun saat sen jälkeen selville oikean vastauksen. Tätä käsitellään tarkemmin palautetta ja virheistä oppimista käsittelevässä artikkelissa.
Riittävätkö monivalintakysymykset?
Monivalintaa arvostellaan usein siitä, että siinä vastaus tunnistetaan eikä palauteta mieleen. Laboratoriotutkimuksissa vastauksen palauttaminen mieleen vihjeen avulla tuotti suuremman hyödyn kuin sen tunnistaminen. Kaiken muistamansa kirjoittaminen muistiin oli selvästi tunnistamista hyödyllisempää silloin, kun vastaukset tarkistettiin jälkikäteen tai kun ne olivat harjoitellessa enimmäkseen oikein [1]. Luokkahuoneissa testit, joissa vastaus piti tunnistaa, auttoivat yhtä paljon kuin testit, joissa se piti palauttaa mieleen. Tunnistamista vaatineet testit olivat lähes kaikki monivalintoja [3].
Väärillä vaihtoehdoilla voi olla merkitystä. Kahdessa kokeessa opiskelijat vastasivat kysymyksiin, joiden väärät vaihtoehdot olivat uskottavia, esimerkiksi neljä todellista geysiriä, joista vain yksi on korkein [13]. Monivalintaharjoittelu auttoi muistamaan testatut tiedot myöhemmin yhtä hyvin kuin samoihin kysymyksiin vastaaminen ilman vaihtoehtoja. Lisäksi se toimi vaihtoehdotonta harjoittelua paremmin asiaan liittyvissä kysymyksissä, joiden vastaukset olivat olleet esillä väärinä vaihtoehtoina. Etu harjoittelemattomiin kysymyksiin verrattuna oli kuitenkin luotettava vain suuremmassa, jälkimmäisessä kokeessa. Kokeet olivat pieniä laboratoriotutkimuksia, ja lopputesti tehtiin muutaman minuutin kuluttua harjoittelusta, joten ne kertovat vähän siitä, kuinka kauan tämä lisähyöty kestää.
Miksi se tuntuu tehottomammalta kuin uudelleen lukeminen?
Uudelleen lukeminen saa aineiston tuntumaan tutulta, ja tuttuuden luulee helposti osaamiseksi. Edellä kuvatuissa vuosien 2006 ja 2011 kokeissa opiskelijat odottivat päinvastaista kuin mitä tapahtui: heidän mielestään uudelleen lukeminen tai käsitekartta palvelisi heitä paremmin kuin mieleen palauttaminen [4][6]. Muistamisen kanssa ponnistelu voi tuntua epäonnistumiselta silloinkin, kun siitä on hyötyä.
Miten sitä voi käyttää?
Tutkimuksista saa suuntaa tavoille, ei valmista kaavaa. Kaikki alla olevat ovat tapoja harjoitella aktiivista muistamista:
- Muistikortit. Kortin toisella puolella on vihje, toisella vastaus: yritä muistaa vastaus ennen kuin käännät kortin. Laboratoriotutkimuksissa vastauksen palauttaminen mieleen vihjeen avulla hyödytti enemmän kuin sen tunnistaminen vaihtoehdoista [1].
- Tyhjän paperin menetelmä (osassa brittiläisiä opiskeluoppaita blurting). Kun olet lukenut tai katsonut jotakin, sulje se ja kirjoita tai sano ääneen, mitä muistat, ennen kuin katsot uudelleen. Klassikkokokeen opiskelijat tekivät juuri näin, kirjoittamalla [4].
- Harjoituskysymykset ja vanhat kokeet, esimerkiksi aiempien vuosien yo-kokeet. Vastaa ennen kuin katsot vastauksia, ja tarkista sitten jokainen: testit hyödyttivät enemmän niissä tutkimuksissa, joissa aineisto näytettiin testin jälkeen uudelleen [1].
- Palaa saman aineiston pariin useammin kuin kerran. Luokkahuoneissa saman sisällön testaaminen useammin kulki käsi kädessä suurempien hyötyjen kanssa [3], tosin vuoden 2017 analyysi, jonka aineisto oli enimmäkseen laboratoriokokeita, havaitsi yhdellä harjoitustestillä suurempia vaikutuksia kuin useammalla [2]. Siitä, milloin aineistoon kannattaa palata, kerrotaan hajautettua harjoittelua käsittelevässä artikkelissa.
- Testin ei tarvitse vaikuttaa arvosanaan auttaakseen: luokkahuoneanalyysissa testit, jotka eivät vaikuttaneet arvosanaan, auttoivat suunnilleen yhtä paljon kuin ne, jotka vaikuttivat [3].
Se, vähentävätkö harjoitustestit koejännitystä, on eri kysymys. Sitä käsittelee artikkeli stressistä ja muistista kokeessa.
Mitä tutkimus ei sano
- Että se toimisi varmasti jokaisella. Edellä esitetyt luvut ovat keskiarvoja tutkimuksista, joiden tulokset vaihtelivat paljon. Oma tuloksesi voi poiketa niistä.
- Että se voittaisi kaikki aktiiviset opiskelutavat. Luokkahuoneissa testaaminen voitti selvästi uudelleen lukemisen (g = 0,33) ja sen, ettei tehty mitään ylimääräistä. Muihin aktiivisiin tapoihin, kuten käsitekarttoihin, muistiinpanojen tekemiseen tai tiivistämiseen, verrattuna ero oli pieni eikä tilastollisesti luotettava (g = 0,10), ja tällaisia vertailuja oli suhteellisen vähän [3]. Laboratoriossa etu käsitekarttoihin nähden katosi, kun ulkoa opetteluun käytetty aika tasattiin [9].
- Että jokainen testi auttaisi. Kun harjoituskysymyksistä osattiin oikein korkeintaan puolet eikä palautetta annettu, luotettavaa hyötyä ei näkynyt [1], ja väärät vaihtoehdot, joita kukaan ei korjaa, voivat jäädä mieleen tietoina [11].
- Että muutaman kysymyksen harjoittelu kattaisi koko aiheen. Hyöty on suurin siinä, mitä harjoittelit. Vaikutus testaamatta jääneeseen aineistoon on pienempi ja epävarmempi [10][3].
- Että heti opiskelun jälkeinen tulos kertoisi, mitä muistat myöhemmin. Vuoden 2006 tutkimuksessa pelkästään lukeneet pärjäsivät viiden minuutin kohdalla parhaiten ja viikon kohdalla huonoiten [4].
- Että näyttö kattaisi kaikki oppijat. Useimmat laboratoriotutkimukset tehtiin yliopisto-opiskelijoilla [1]. Luokkahuoneissa vaikutus näkyi kaikilla kouluasteilla alakoulusta yliopistoon, eikä asteiden välillä ollut luotettavaa eroa, mutta aikuisten täydennyskoulutuksesta tutkimuksia oli liian vähän johtopäätöksiin [3]. Julkaistuissa laboratoriotutkimuksissa vaikutukset olivat lisäksi suurempia kuin julkaisemattomissa [1], kun taas luokkahuoneanalyysi arvioi tällaisen vinouman riskin pieneksi [3].
- Että siitä saisi valmiin aikataulun. Kuinka usein ja milloin kannattaa harjoitella, käsitellään artikkeleissa siitä, kuinka monta kertaa asia pitää kerrata, ja hajautetusta harjoittelusta.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
-
Palaute ja virheistä oppiminen
Miksi palaute testin jälkeen on tärkeää, milloin väärä arvaus auttaa oppimaan ja miksi varmana tehty virhe korjaantuu usein helpoimmin, vaikka voi palata.
-
Hajautettu harjoittelu (spaced repetition)
Kun saman opiskeluajan jakaa eri päiville, opittu säilyy pidempään. Kuinka pitkiä kertausvälien kannattaa olla, ja pitääkö välien pidentyä joka kerta?
-
Kuinka monta kertaa asia pitää kerrata?
Ensimmäinen oikea vastaus on hyvä alku, ei maali. Mitä tutkimus kertoo harjoittelusta tavoitetasoon, toistuvasta uudelleenoppimisesta ja lopettamisesta.
-
Osaamisen illuusiot: kun opiskelu tuntuu tehokkaammalta kuin onkaan
Tuttu ei ole sama kuin muistettu. Miksi uudelleen lukeminen ja korostaminen tuntuvat tehokkailta, mutta saavat tutkimuksissa heikon arvion.
-
Itselleen selittäminen ja miksi-kysymykset
Miksi-kysymykset ja vaiheiden selittäminen itselle auttavat yleensä oppimaan. Mitä tutkimukset havaitsivat, paljonko tapa vie aikaa ja mihin näyttö loppuu.
-
Arvaaminen ennen oppimista
Kun yrität vastata kysymyksiin ennen opetusta, juuri niiden vastaukset voivat jäädä mieleen, kunhan oikea vastaus tulee perässä. Muu aines hyötyy vähän.
Lähteet
- [1] Rowland, C. A. (2014). The effect of testing versus restudy on retention: A meta-analytic review of the testing effect. Psychological Bulletin, 140(6), 1432–1463. meta-analyysi · doi.org/10.1037/a0037559 ↩ Takaisin tekstiin
- [2] Adesope, O. O., Trevisan, D. A., & Sundararajan, N. (2017). Rethinking the use of tests: A meta-analysis of practice testing. Review of Educational Research, 87(3), 659–701. meta-analyysi · doi.org/10.3102/0034654316689306 ↩ Takaisin tekstiin
- [3] Yang, C., Luo, L., Vadillo, M. A., Yu, R., & Shanks, D. R. (2021). Testing (quizzing) boosts classroom learning: A systematic and meta-analytic review. Psychological Bulletin, 147(4), 399–435. meta-analyysi · doi.org/10.1037/bul0000309 ↩ Takaisin tekstiin
- [4] Roediger, H. L., III, & Karpicke, J. D. (2006). Test-enhanced learning: Taking memory tests improves long-term retention. Psychological Science, 17(3), 249–255. koe · doi.org/10.1111/j.1467-9280.2006.01693.x ↩ Takaisin tekstiin
- [5] Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students' learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the Public Interest, 14(1), 4–58. katsaus · doi.org/10.1177/1529100612453266 ↩ Takaisin tekstiin
- [6] Karpicke, J. D., & Blunt, J. R. (2011). Retrieval practice produces more learning than elaborative studying with concept mapping. Science, 331(6018), 772–775. koe · doi.org/10.1126/science.1199327 ↩ Takaisin tekstiin
- [7] Mintzes, J. J., Canas, A., Coffey, J., Gorman, J., Gurley, L., Hoffman, R., McGuire, S. Y., Miller, N., Moon, B., Trifone, J., & Wandersee, J. H. (2011). Comment on "Retrieval practice produces more learning than elaborative studying with concept mapping". Science, 334(6055), 453. kommentti · doi.org/10.1126/science.1203698 ↩ Takaisin tekstiin
- [8] Karpicke, J. D., & Blunt, J. R. (2011). Response to comment on "Retrieval practice produces more learning than elaborative studying with concept mapping". Science, 334(6055), 453. kommentti · doi.org/10.1126/science.1204035 ↩ Takaisin tekstiin
- [9] Mayrhofer, R., Kuhbandner, C., & Frischholz, K. (2023). Re-examining the testing effect as a learning strategy: the advantage of retrieval practice over concept mapping as a methodological artifact. Frontiers in Psychology, 14, Article 1258359. koe · doi.org/10.3389/fpsyg.2023.1258359 ↩ Takaisin tekstiin
- [10] Pan, S. C., & Rickard, T. C. (2018). Transfer of test-enhanced learning: Meta-analytic review and synthesis. Psychological Bulletin, 144(7), 710–756. meta-analyysi · doi.org/10.1037/bul0000151 ↩ Takaisin tekstiin
- [11] Roediger, H. L., III, & Marsh, E. J. (2005). The positive and negative consequences of multiple-choice testing. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 31(5), 1155–1159. koe · doi.org/10.1037/0278-7393.31.5.1155 ↩ Takaisin tekstiin
- [12] Butler, A. C., & Roediger, H. L., III (2008). Feedback enhances the positive effects and reduces the negative effects of multiple-choice testing. Memory & Cognition, 36(3), 604–616. koe · doi.org/10.3758/MC.36.3.604 ↩ Takaisin tekstiin
- [13] Little, J. L., Bjork, E. L., Bjork, R. A., & Angello, G. (2012). Multiple-choice tests exonerated, at least of some charges: Fostering test-induced learning and avoiding test-induced forgetting. Psychological Science, 23(11), 1337–1344. koe · doi.org/10.1177/0956797612443370 ↩ Takaisin tekstiin