Siirry sisältöön

Opiskelutekniikat ja niiden näyttö

Arvaaminen ennen oppimista

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Kohtalainen · Tietoa oppaasta

In English: The pretesting effect: guessing before you learn

Arvaaminen ennen oppimista tarkoittaa, että yrität vastata kysymyksiin ennen opetusta; tutkimuksissa puhutaan esitestauksesta ja ennakkokysymyksistä. Juuri niiden kysymysten vastaukset voivat jäädä paremmin mieleen, kunhan oikea vastaus tulee perässä [1]. Vuoden 2024 meta-analyysissa hyöty oli kohtalainen aineksessa, jota kysymykset koskivat (g = 0,54), ja lähellä nollaa muussa aineksessa (g = 0,04) [2]. Useimmissa kokeissa osallistujat olivat yliopisto-opiskelijoita.

Useimmat ajattelevat, että testi kuuluu oppimisen loppuun. Osa oppimistutkimuksesta kysyy, mitä tapahtuu, jos järjestys käännetään. Yrität vastata aihetta koskeviin kysymyksiin ennen kuin olet opiskellut sitä, vastaat suurimpaan osaan väärin ja opiskelet vasta sitten. Lyhyt vastaus: kysymykset, joihin yritit vastata, jäävät yleensä paremmin mieleen kuin jos olisit käyttänyt saman ajan pelkkään lukemiseen, kunhan oikea vastaus tulee perässä. Muu opiskeltava aines hyötyy tavallisesti vähän.

Mitä arvaaminen ennen oppimista tarkoittaa?

Tutkimuksissa puhutaan esitestauksesta ja ennakkokysymyksistä. Ennen tekstiä, luentoa tai videota näet muutaman kysymyksen tulevasta aiheesta ja yrität vastata niihin. Aines on sinulle uutta, joten vastaukset ovat enimmäkseen arvauksia, ja moni niistä menee väärin. Sitten opiskelet, ja vastaukset tulevat vastaan.

Tutkimuksissa käytetään kahta muunnelmaa. Esitestauksessa oikea vastaus näytetään heti jokaisen arvauksen jälkeen. Ennakkokysymyksissä vastaat ensin ja etsit vastaukset sitten itse lukiessasi tai katsoessasi [2]. Kummankin taustalla on sama ajatus: epäonnistunutkin yritys voi valmistaa oppimaan.

Mitä kokeissa havaittiin?

Tunnetussa viiden kokeen sarjassa opiskelijat lukivat näköaistia käsittelevän tieteellisen tekstin [3]. Ensimmäisessä kokeessa yksi ryhmä vastasi ensin kahden minuutin ajan viiteen tekstiä koskevaan kysymykseen ja luki sitten tekstiä kahdeksan minuuttia. Toinen ryhmä luki tekstiä koko kymmenen minuuttia. Etukäteen annetuista vastauksista lähes kaikki olivat vääriä: oikein meni vain 5 %. Silti lopputestissä ensin vastannut ryhmä osasi 75 % näistä kysymyksistä, pelkästään lukenut ryhmä 56 %. Tähän 75 prosenttiin laskettiin vain ne kysymykset, joihin kukin oli alussa vastannut väärin.

Kaksi yksityiskohtaa sulkee pois yksinkertaisimmat selitykset. Ensinnäkin myöhemmissä kokeissa testatut virkkeet tai niiden avainsanat oli kursivoitu tai lihavoitu kaikille, joten tutkijat päättelivät, ettei etu selittynyt sillä, että lukija tiesi, mihin katsoa. Toiseksi kysymyksiin vastaamisen yrittäminen auttoi enemmän kuin samojen kysymysten painaminen mieleen vastaamatta niihin. Kokeessa, jossa muistia testattiin viikon kuluttua, etu näkyi yhä.

Toinen tutkimus löysi saman ilmiön hyvin erilaisella aineistolla [4]. Osallistujat vastasivat keksittyihin tietokysymyksiin, joihin kukaan ei voinut tietää vastausta, esimerkiksi: ”Mikä rauhansopimus päätti Calumetin sodan?” Toisissa kokeissa he näkivät vihjesanan, esimerkiksi valas, ja arvasivat siihen löyhästi liittyvän sanan, tässä nisäkäs. Kun he yrittivät ensin ja näkivät vastauksen vasta sitten, he muistivat sen myöhemmin paremmin kuin silloin, kun kysymys ja vastaus näytettiin yhdessä. Analyysiin otettiin vain väärät arvaukset, joten hyöty syntyi nimenomaan epäonnistuneista yrityksistä.

Auttaako se oppimaan muunkin aineksen?

Enimmäkseen ei, ja tämä on rajoituksista tärkein. Ennalta rekisteröity meta-analyysi kokosi yhteen ennakkokysymyksiä koskevat tutkimukset [2]. Etukäteen esitettyjen kysymysten kohdalla hyöty oli kohtalainen: efektikoko g = 0,54, 97 vertailun perusteella. Hyödyn suuruus vaihteli paljon tutkimuksesta toiseen, ja kun arviota korjattiin sen varalta, että heikompia tuloksia oli ehkä jäänyt julkaisematta, se pieneni hieman, lukuun g = 0,45. Saman opetuskokonaisuuden muussa aineksessa, jota kysymykset eivät koskeneet, keskimääräinen hyöty oli lähellä nollaa: g = 0,04, 91 vertailun perusteella. Tämän muun aineksen kohdalla tutkimukset jakautuivat lähes tasan: noin puolessa havaittiin hyötyä, lopuissa ei hyötyä tai jopa haittaa.

Kaavio kahdesta arviosta: ennakkokysymykset auttoivat ainesta, jota ne koskivat (g = 0,54), mutta eivät muuta opetusta (g = 0,04).

Ennakkokysymykset: hyöty kysytylle ainekselle ja muulle ainekselle (St. Hilaire ym. 2024)

Ennakkokysymysten keskimääräinen hyöty verrattuna tilanteeseen ilman niitä, Hedgesin g ja sen 95 %:n luottamusväli St. Hilairen, Chanin ja Ahnin ennalta rekisteröidystä meta-analyysista (2024): kohtalainen aineksessa, jota kysymykset koskivat (0,54, 97 vertailua), ja lähellä nollaa aineksessa, jota ne eivät koskeneet (0,04, 91 vertailua). Tulokset vaihtelivat paljon tutkimuksesta toiseen. Luvut ovat ryhmien keskiarvoja, eivät ennuste kenenkään yksittäisen oppijan tuloksesta.

Aineisto: St. Hilaire, Chan ja Ahn (2024), Psychonomic Bulletin & Review 31, s. 425 ja taulukko 2. [2]

Luvut taulukkona
Ennakkokysymykset: hyöty kysytylle ainekselle ja muulle ainekselle (St. Hilaire ym. 2024)
AinesHedgesin g95 %:n luottamusväliVertailuja
Aines, jota kysymykset koskivat0,540,42…0,6697
Aines, jota ne eivät koskeneet0,04−0,04…0,1191
  • Kun arvio korjattiin julkaisematta ehkä jääneiden tulosten varalta, kysytyn aineksen arvio oli 0,45 ja muun aineksen edelleen 0,04.
  • Ymmärtämistä mittaavissa kysymyksissä kysytyn aineksen arvio oli 0,28 (22 vertailua) ja luottamusväli −0,03…0,60.
  • Aineksessa, jota ei kysytty, 54 % tutkimuksista havaitsi hyödyn ja loput eivät hyötyä tai havaitsivat haittaa.

Ensin arvaaminen siis tyypillisesti vahvistaa juuri niitä kohtia, joista kysyttiin. Se ei ole yleinen tehostin kaikelle, mitä opiskelet sen jälkeen, joten kysymysten valinnalla on väliä. Hyöty on myös ollut johdonmukaisempi, kun kysymys koskee aineistossa suoraan kerrottua tosiasiaa, kuin silloin, kun se vaatii päättelemään aineiston yli [1]. Ymmärtämistä mittaavissa kysymyksissä keskimääräinen arvio oli pienempi (g = 0,28, 22 vertailun perusteella), ja sen virhemarginaali oli niin leveä, että siihen mahtui myös se, ettei hyötyä olisi lainkaan [2].

Miksi väärä arvaus auttaisi?

Haittaako väärä arvaus? Näissä tutkimuksissa ei, kunhan oikea vastaus tuli jälkikäteen: kysymykset, joihin oli ensin vastattu väärin, muistettiin paremmin kuin silloin, kun ainesta oli vain luettu [3][4]. Sille, miksi arvaus auttaa, on useita selityksiä, eikä kysymys ole ratkennut. Yleisin selitys on tarkkaavuus: kysymys, johon olet yrittänyt vastata, saa sinut huomaamaan sen vastauksen, kun se tulee vastaan, ja käsittelemään sitä huolellisemmin [2]. Tarkkaavuus tuskin kuitenkaan selittää kaikkea. Näköaistia käsitelleessä tutkimuksessa etu säilyi, vaikka testattu aines korostettiin kaikille [3]. Myös uteliaisuutta vastausta kohtaan on ehdotettu selitykseksi [1].

Kolmannen selityksen mukaan vastauksen etsiminen muistista nostaa mieleen siihen liittyviä asioita, ja oikea vastaus asettuu sitten niiden joukkoon. Sanaparitutkimukset sopivat tähän. Arvaaminen auttoi, kun vihjesana ja vastaus liittyivät merkitykseltään toisiinsa, mutta ei silloin, kun niillä ei ollut yhteyttä [5][6]. Sanapareissa järkevä arvaus, vääräkin, näytti pohjustavan oikean vastauksen oppimista. Merkitysyhteys ei sekään selitä kaikkea. Toisessa koesarjassa osallistujat opettelivat outojen englanninkielisten sanojen merkityksiä tai vieraan kielen sanojen käännöksiä. He muistivat enemmän, kun he olivat ensin arvanneet ja nähneet sitten oikean vastauksen, kuin silloin, kun he vain lukivat sanan ja sen merkityksen, vaikka heidän arvauksillaan tuskin oli mitään tekemistä oikean vastauksen kanssa [7].

Ehto sen sijaan on selvä: oikean vastauksen on tultava jälkikäteen. Eräs katsaus tiivistää asian niin, että ennen opetusta testaaminen voi hyödyttää oppimista, jos oikeat vastaukset pääsee opiskelemaan jälkikäteen [1]. Näköaistitutkimuksen tekijät myös varoittivat, että testistä, jota ei seuraa opetus tai palaute, on todennäköisesti vain vähän hyötyä niissä kysymyksissä, joihin vastattiin väärin [3].

Miksi se tuntuu ajanhukalta?

Menetelmässä on oltava tarkoituksella väärässä, eikä se ole monille mieluista. Yhdessä tutkimuksessa osallistujat muistivat toisiinsa liittyviä sanapareja paremmin, kun he olivat ensin arvanneet, kuin silloin, kun he olivat vain opiskelleet ne. Kun heiltä lopputestin jälkeen kysyttiin, millä opiskelutavalla he olivat muistaneet parhaiten, he nimesivät silti pelkän pidemmän opiskelun ja sijoittivat ensin arvaamisen selvästi todellista tulostaan alemmas [6]. Toisessa koesarjassa osallistujat arvioivat, että arvaaminen ja sen jälkeinen korjaus on tehottomampi tapa oppia kuin lukeminen, vaikka se oli todellisuudessa toiminut paremmin [7]. Eräs katsaus toteaa, että moni oppija ei huomaa hyötyä edes koettuaan sen itse ja että opiskelijat haluavat mieluiten välttää virheitä [1].

Esitesteillä voi olla myös hintansa. Ilmastonmuutosta käsitelleellä avoimella verkkokurssilla tehdyssä tutkimuksessa esitestejä saaneet keskeyttivät kurssin muita todennäköisemmin sen edetessä. Kaiken kaikkiaan esitestit eivät parantaneet kurssin kokeissa menestymistä; loppuun asti jatkaneista esitestejä saaneet menestyivät paremmin [1]. Katsaus ei kerro, miksi osallistujat keskeyttivät, ja loppuun asti jatkaneet olivat itse valinneet jatkaa, joten heidän paremmat tuloksensa eivät osoita, että esitestit olisivat aiheuttaneet ne. Sama katsaus ehdottaa, että apua voisi olla siitä, että menetelmään saa aikaa totutella ja että oppijalle kerrotaan, miksi virheet kuuluvat asiaan.

Miten voit kokeilla sitä itse?

Nämä vinkit noudattelevat sitä, mitä tutkimuksissa tehtiin. Ne ovat järkeviä tapoja soveltaa havaintoja, eivät takuita:

  • Muuta tuleva aines muutamaksi kysymykseksi. Ota ennen lukua tai luentoa sen otsikot, oppimistavoitteet tai luvun lopun tehtävät ja valitse niistä kaksi tai kolme, jotka kattavat tärkeimmät kohdat. Näköaistitutkimuksessa viiteen kysymykseen kului kaksi minuuttia.
  • Sitoudu arvaukseen. Kirjoita ylös jokin vastaus äläkä tyydy merkintään ”en tiedä”. Hyöty havaittiin yrityksistä, myös vääristä.
  • Tarkista jokainen arvaus. Pidä vastauksia silmällä opiskellessasi. Vertaa lopuksi jokaista arvaustasi oikeaan vastaukseen ja merkitse, mikä meni pieleen.
  • Harjoittele sen jälkeen mieleen palauttamista kuten ennenkin. Meta-analyysin tekijöiden käsityksen mukaan ennakkokysymykset vaikuttavat lähinnä siihen, miten otat uutta ainesta vastaan, kun taas opitun palauttaminen mieleen jälkikäteen auttaa säilyttämään sen ajan mittaan; jälkimmäistä hyötyä kutsutaan testausvaikutukseksi [2]. Tämän näkemyksen mukaan niillä on eri tehtävät.
  • Varaudu olemaan väärässä. Tutkimuksissa suurin osa ensimmäisistä vastauksista oli vääriä. Juuri siltä menetelmä näyttää; se ei ole merkki epäonnistumisesta.

Mitä tutkimus ei sano

  • Että ensin arvaaminen parantaisi kaiken opittavan. Aines, jota kysymykset eivät koskeneet, ei keskimäärin hyötynyt juuri lainkaan [2].
  • Että väärät vastaukset auttaisivat sellaisenaan. Hyöty edellyttää, että oikea vastaus tulee vastaan jälkikäteen [1][3]. Sitä, kuinka pian sen on tultava, tunnetaan huonommin. Joissakin sanaparitutkimuksissa vastauksen piti seurata heti, kun taas tietokysymyksissä vielä vuorokauden kuluttua näytetty vastaus auttoi [5][8][1].
  • Kuinka hyvin hyöty siirtyy todellisille kursseille. Sitä ei ole vielä pystytty osoittamaan. Useimmissa kokeissa osallistujat olivat yliopisto-opiskelijoita [2]. Luokkahuoneissa ja verkkokursseilla tehtyjä tutkimuksia on vähemmän, ja niiden tulokset vaihtelevat enemmän [1].
  • Miksi menetelmä toimii. Tarkkaavuus, uteliaisuus ja toisiinsa liittyvien asioiden haku muistista ovat kaikki mahdollisia selityksiä [1].
  • Että päättelyä vaativat kysymykset hyötyisivät yhtä paljon kuin tosiasioita koskevat. Niiden kohdalla näyttö on heikompaa [1][2].
  • Valmista ohjetta. Kuinka monta kysymystä kannattaa esittää ja kuinka paljon ennen opiskelua, ovat avoimia kysymyksiä. Vain harvassa tutkimuksessa kysymysten ja opetuksen väliin on jätetty aikaa [2].

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Pan, S. C., & Carpenter, S. K. (2023). Prequestioning and pretesting effects: A review of empirical research, theoretical perspectives, and implications for educational practice. Educational Psychology Review, 35(4), Article 97. katsaus · doi.org/10.1007/s10648-023-09814-5
  2. [2] St. Hilaire, K. J., Chan, J. C. K., & Ahn, D. (2024). Guessing as a learning intervention: A meta-analytic review of the prequestion effect. Psychonomic Bulletin & Review, 31(2), 411–441. meta-analyysi · doi.org/10.3758/s13423-023-02353-8
  3. [3] Richland, L. E., Kornell, N., & Kao, L. S. (2009). The pretesting effect: Do unsuccessful retrieval attempts enhance learning? Journal of Experimental Psychology: Applied, 15(3), 243–257. koe · doi.org/10.1037/a0016496
  4. [4] Kornell, N., Hays, M. J., & Bjork, R. A. (2009). Unsuccessful retrieval attempts enhance subsequent learning. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 35(4), 989–998. koe · doi.org/10.1037/a0015729
  5. [5] Grimaldi, P. J., & Karpicke, J. D. (2012). When and why do retrieval attempts enhance subsequent encoding? Memory & Cognition, 40(4), 505–513. koe · doi.org/10.3758/s13421-011-0174-0
  6. [6] Huelser, B. J., & Metcalfe, J. (2012). Making related errors facilitates learning, but learners do not know it. Memory & Cognition, 40(4), 514–527. koe · doi.org/10.3758/s13421-011-0167-z
  7. [7] Potts, R., & Shanks, D. R. (2014). The benefit of generating errors during learning. Journal of Experimental Psychology: General, 143(2), 644–667. koe · doi.org/10.1037/a0033194
  8. [8] Kornell, N. (2014). Attempting to answer a meaningful question enhances subsequent learning even when feedback is delayed. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 40(1), 106–114. koe · doi.org/10.1037/a0033699

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.