Siirry sisältöön

Opiskelutekniikat ja niiden näyttö

Itselleen selittäminen ja miksi-kysymykset

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Kohtalainen · Tietoa oppaasta

In English: Elaborative interrogation and self-explanation: explaining things to yourself

Miksi-kysymyksissä (elaborative interrogation) kysyt itseltäsi, miksi jokin tieto pitää paikkansa. Itselleen selittämisessä (self-explanation) sanoitat, miten uusi vaihe tai ajatus seuraa siitä, mitä jo tiedät. Kumpikin näyttää yleensä auttavan: vuoden 2018 meta-analyysissa selittämään ohjatut menestyivät keskimäärin noin puoli keskihajontaa paremmin [1][2]. Useimmat testit tehtiin muutaman minuutin päästä, selittäminen vie aikaa, ja puolen vuoden vertailussa itsensä testaaminen toimi paremmin [3].

Lukiessa on helppo nyökytellä mukana. Pysähtyminen kysymään ”miksi näin on?” ja vastaaminen omin sanoin vaatii enemmän vaivaa. Tutkimusten perusteella vaiva näyttää monenlaisen aineksen kohdalla kannattavan. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä tutkimukset ovat havainneet, paljonko tapa vie aikaa ja missä näyttö on vielä ohutta.

Mitä itselleen selittäminen tarkoittaa?

Tutkijat ovat tarkastelleet kahta läheistä tapaa. Ensimmäinen on miksi-kysymysten esittäminen (tutkimuskirjallisuudessa elaborative interrogation): kun kohtaat uuden tiedon, pysähdyt kysymään itseltäsi, miksi se pitää paikkansa. Useimmissa tutkimuksissa kysymys oli tarkempi: miksi tämä pätee juuri tähän asiaan eikä johonkin samankaltaiseen [1]? Toinen on itselleen selittäminen (self-explanation): sanoitat, miten uusi tieto liittyy siihen, mitä jo tiedät, tai miksi esimerkkiratkaisun jokainen vaihe seuraa edellisestä [1][2].

Miksi-kysymysten vaikutuksesta vallitseva selitys on, että niihin vastaaminen kytkee uuden tiedon siihen, mitä jo tiedät, ja kysymyksen loppuosa ”eikä johonkin samankaltaiseen” auttaa erottamaan toisiinsa liittyvät tiedot toisistaan. Itselleen selittäminen saattaa toimia samaan tapaan, mutta tutkimuksissa selityksiä on pyydetty niin monella eri tavalla, etteivät katsauksen tekijät tehneet yleistä johtopäätöstä siitä, miksi se toimii [1]. Laajassa vuoden 2013 katsauksessa arvioitiin kymmenen yleistä opiskelutekniikkaa, ja molempien hyöty arvioitiin kohtalaiseksi. Niiden takana on todellista näyttöä, mutta niitä on tutkittu suppeammin kuin harjoitustestausta ja hajautettua harjoittelua, jotka olivat katsauksen ainoat tekniikat, joiden hyöty arvioitiin suureksi [1].

Mitä varhaiset tutkimukset havaitsivat?

Varhaisessa kolmen kokeen sarjassa yliopisto-opiskelijat lukivat yksinkertaisia lauseita, kuten ”Nälkäinen mies nousi autoon” [4]. Yksi ryhmä vain luki lauseet. Toinen ryhmä sai jokaisen lauseen mukana valmiin syyn (”…lähteäkseen ravintolaan”). Kolmannen ryhmän piti vastata itse kysymykseen: miksi juuri tuo mies teki niin? Myöhemmässä testissä kysyttiin, kuka mies teki mitäkin, ja syyt itse keksinyt ryhmä muisti noin kaksi kertaa enemmän: kokeiden keskiarvona noin 72 % oikein, kun kummassakin muussa ryhmässä oikein oli noin 37 % [1]. Valmiiksi annettu syy auttoi paljon vähemmän ja vain osassa tilanteista, kun taas syyn keksiminen itse toi paljon suuremman hyödyn [4].

Toinen klassikkotutkimus keskittyi ymmärtämiseen eikä luetteloiden muistamiseen [5]. Neljätoista kahdeksasluokkalaista luki tekstin ihmisen verenkiertoelimistöstä, ja heitä pyydettiin selittämään itselleen, mitä kukin rivi tarkoitti. Kymmenen muuta luki saman tekstin kahdesti. Selittämään pyydettyjen tulokset paranivat lukemista edeltäneestä testistä sen jälkeiseen testiin enemmän kuin vertailuryhmän [5], tosin selittäminen vei heiltä myös noin kaksi kertaa enemmän aikaa [1]. Selittäjistä ne, jotka tuottivat paljon selityksiä, päätyivät kaikki oikeaan käsitykseen siitä, miten verenkiertoelimistö toimii; monet muista oppilaista eivät [5].

Kuinka suuri vaikutus on, kun tutkimukset kootaan yhteen?

Vuonna 2018 julkaistu meta-analyysi yhdisti 69 tulosta 64 raportista. Mukana oli lähes 6 000 oppijaa alakoululaisista ammattiin valmistavien koulutusohjelmien opiskelijoihin [2]. Keskimäärin selittämään ohjatut oppijat menestyivät noin puoli keskihajontaa paremmin (g = 0,55). Vaikutus on kohtalainen, ei dramaattinen. Se näkyi, kun opiskeltiin tekstejä, ratkaistiin tehtäviä tai käytiin läpi esimerkkiratkaisuja, niin luonnontieteissä, matematiikassa kuin muissakin aineissa, ja kaikilla tutkituilla koulutusasteilla. Tulokset vaihtelivat tutkimuksesta toiseen melko paljon, joten keskiarvo kätkee todellisia eroja [2].

Selittämisen etu oli suurempi, kun vertailuryhmä ei saanut mitään lisäselitystä (g = 0,67), ja pienempi mutta yhä olemassa, kun vertailuryhmälle annettiin samoista asioista valmis selitys (g = 0,35, vain kuudessa vertailussa) [2]. Selityksen keksiminen itse saattaa siis tuoda jotakin lisää valmiin selityksen lukemiseen verrattuna, mutta luvut ovat eri tutkimuksista, ja jälkimmäinen vain muutamasta.

Miksi hyöty arvioitiin vain kohtalaiseksi?

Katsaukset antavat kolme pääsyytä.

Sitä on testattu enimmäkseen muutaman minuutin päästä. Lähes kaikissa tutkimuksissa oppijat testattiin heti opiskelun jälkeen. Harvat pidemmän aikavälin tulokset ovat lupaavia, mutta monissa niistä välissä oli aiempi testi tai lisäopiskelua, ja verenkiertotutkimuksen viikon päästä pidetty testi tehtiin kirja auki [1]. Se, kuinka kauan etu säilyy, on yhä pitkälti avoin kysymys.

Se vie aikaa. Niissä harvoissa itselleen selittämisen tutkimuksissa, joissa oppijat etenivät omaan tahtiinsa ja ajankäyttö raportoitiin, selittäminen vei yleensä 30–100 % enemmän aikaa kuin vertailutehtävä. Verenkiertotutkimuksessa selittäjät käyttivät noin 125 minuuttia, kahdesti lukeneet 66. Miksi-kysymykset näyttivät vievän vähemmän aikaa: yhdessä tutkimuksessa, jossa edettiin omaan tahtiin, niihin kului 32 minuuttia, kun pelkkään lukemiseen kului 28 [1]. Meta-analyysin viidessä vertailussa, joissa molemmat ryhmät käyttivät suunnilleen saman ajan, hyötyä löytyi silti (g = 0,41). Se oli pienempi kuin silloin, kun selittäminen vei enemmän aikaa (g = 0,72), mutta ero ei ollut tilastollisesti luotettava [2]. Yhdessä tutkimuksessa lapset, jotka selittivät ratkaistessaan matematiikan tehtäviä, pärjäsivät suunnilleen yhtä hyvin kuin lapset, jotka yksinkertaisesti ratkaisivat kaksi kertaa enemmän tehtäviä [1].

Se riippuu siitä, mitä jo tiedät. Miksi-kysymykset näyttävät auttavan eniten, kun aiheesta tietää jo jotakin. Yhdessä tutkimuksessa kanadalaiset ja saksalaiset opiskelijat opettelivat tietoja Kanadan provinsseista ja Saksan osavaltioista, ja hyöty oli noin kaksinkertainen, kun tiedot koskivat omaa maata [1]. Aiheeseen vasta tutustuvilla hyöty on epävarmempi. Miksi-kysymykset toimivat lisäksi selvimmin, kun opeteltavana on erillisiä tietoja; monimutkaisesta järjestelmästä ei ole selvää, mistä pitäisi kysyä ”miksi” [1].

Miten se vertautuu itsensä testaamiseen?

Selittäminen ei ole sama asia kuin mieleen palauttaminen. Tunnetussa kahden kokeen tutkimuksessa opiskelijat lukivat luonnontieteellisen tekstin. Sen jälkeen he joko piirsivät siitä käsitekartan teksti edessään (aineistoa työstävä opiskelutapa, mutta eri asia kuin selittäminen) tai panivat tekstin pois, kirjoittivat muistiin kaiken, minkä muistivat, lukivat tekstin uudelleen ja palauttivat sen taas mieleen [6]. Opiskeluaika oli molemmissa yhtä pitkä. Viikkoa myöhemmin mieleen palauttaneet menestyivät selvästi paremmin, myös kysymyksissä, joissa piti yhdistää eri ajatuksia, ja jälkimmäisessä kokeessa silloinkin, kun lopputestissä piti piirtää käsitekartta. Useimmat opiskelijat olivat odottaneet käsitekartan toimivan vähintään yhtä hyvin [6]. Tutkimuksesta julkaistiin kritiikki ja tekijöiden vastine, ja saman laboratorion vuoden 2021 jatkotutkimuksessa mieleen palauttaminen oli viikon kohdalla jälleen käsitekarttaa edellä [7]. Toisen tutkimusryhmän ennalta rekisteröidyssä toistotutkimuksessa vuodelta 2023 sama etu näkyi aluksi, mutta se katosi, kun yksi käsitekarttaryhmä käytti saman kokonaisajan viimeiset viisi minuuttia karttansa opettelemiseen ulkoa [8]. Tutkimusta kuvataan tarkemmin mieleen palauttamista käsittelevässä artikkelissa.

Itse selittämistä on verrattu testaamiseen harvemmin. Yhdessä tutkimuksessa 47 ensimmäisen vuoden lääketieteen opiskelijaa opiskeli neljä kliinistä aihetta neljällä viikoittaisella kerralla, ja kullekin aiheelle arvottiin yksi neljästä tavasta: testit, testit ja selittäminen, selittäminen yhteenvetomonistetta opiskellen tai pelkkä monisteen opiskelu [3]. Puolen vuoden kuluttua tehdyssä kokeessa opittu piti palauttaa mieleen ja soveltaa kliinisiin tilanteisiin. Oikein oli keskimäärin noin 36 %, 40 %, 29 % ja 20 % samassa järjestyksessä. Molemmat testaamista sisältäneet tavat voittivat monisteen kanssa selittämisen, ja selittäminen voitti pelkän monisteen opiskelun. Tulokset vaihtelivat aiheittain, ja testien lisäksi selittäneiden etu pelkkiin testeihin verrattuna on niin pieni, ettei tutkimus ratkaise, onko yhdistelmä parempi kuin pelkkä testaaminen [3].

Koska tutkimuksia on näin vähän, tuloksia kannattaa pitää vahvoina vihjeinä eikä lopullisena tuomiona: selittäminen näyttää sopivan paremmin mieleen palauttamisen täydennykseksi kuin sen korvaajaksi [3].

Onko tämä Feynmanin tekniikka?

Tässä esitellyissä tutkimuksissa testattiin itselleen selittämistä ja miksi-kysymyksiä, ei ”Feynmanin tekniikkaa” kokonaisuutena. Omin sanoin selittämistä koskeva näyttö on kuvattu edellä. Opitun hakemista muistista käsittelee artikkeli mieleen palauttamisesta.

Miten voit kokeilla sitä?

  • Esitä tarkempi kysymys. Kun kohtaat tiedon, jonka haluat oppia, kysy: miksi tämä pitää paikkansa, ja miksi se pätee juuri tähän eikä johonkin samankaltaiseen [1]?
  • Selitä, älä vain sano toisin sanoin. Kun käyt läpi esimerkkiä, sano, miksi kukin vaihe seuraa edellisestä. Lauseen muotoileminen uudelleen ei ole sen selittämistä; yhdessä tutkimuksessa oppilaat, joiden algebran taidot olivat heikot, tuottivat selittämään pyydettäessä enimmäkseen saman asian toisin sanoin [1].
  • Yritä ennen kuin katsot. Yhdessä tutkimuksessa ne, jotka pystyivät katsomaan valmiin selityksen, näyttivät yrittävän itse vähemmän, ja selittämään pyytämisen hyöty näkyi vain niillä, joilla tätä mahdollisuutta ei ollut [1][2].
  • Kysy usein ja pienin askelin. Pidemmissä teksteissä yksi miksi-kysymys sivun tai kahden välein heikensi vaikutusta yhdessä tutkimuksessa ja käänsi sen toisessa päinvastaiseksi [1].
  • Tarkista selityksesi jälkikäteen. Vertaa sitä lähteeseen. Selitys voi tuntua vakuuttavalta ja olla silti väärä.

Mitä tutkimus ei sano

  • Että selittäminen korvaisi itsensä testaamisen. Tutkimuksessa, jossa näitä kahta verrattiin ja muistia mitattiin puolen vuoden kuluttua, testaaminen pärjäsi paremmin [3]. Kun opiskeluaika oli sama, mieleen palauttaminen voitti myös käsitekartan, toisen aineistoa työstävän opiskelutavan [6][7], joskin yhdessä toistotutkimuksessa etu katosi, kun käsitekartan tekijät saivat myös aikaa opetella karttansa ulkoa [8]. Lisäksi vuoden 2013 katsaus arvioi kummankin selittämistekniikan hyödyn pienemmäksi kuin harjoitustestauksen ja hajautetun harjoittelun [1].
  • Että yksi selittämiskerta kantaisi kuukausia. Useimmat testit tehtiin muutaman minuutin päästä, ja harvoihin pidemmän aikavälin tuloksiin sekoittui usein muuta harjoittelua [1]. Vuoden 2018 meta-analyysissa ei tarkasteltu, kuinka kauan vaikutus kestää [2]. Edellä kuvattu puolen vuoden tulos saatiin neljän viikoittaisen kerran jälkeen [3].
  • Että enemmän selittämällä oppisi enemmän. Verenkiertotutkimuksessa paljon ja vähän selittäneitä ei jaettu ryhmiin etukäteen, vaan heidät lajiteltiin jälkikäteen sen mukaan, kuinka paljon he selittivät. Ne, jotka tietävät valmiiksi enemmän, saattavat sekä selittää enemmän että oppia enemmän, joten yhteys ei osoita syy-seuraussuhdetta [5][1].
  • Että se toimisi kaikille samalla tavalla. Miksi-kysymysten hyöty on aiheeseen vasta tutustuville epävarmempi, eikä aiemman tiedon merkitystä itselleen selittämisessä ole tutkittu järjestelmällisesti [1].
  • Ettei se veisi lisää aikaa. Siellä, missä ajankäyttö raportoitiin, selittäminen vei yleensä enemmän aikaa kuin vertailutehtävä, ja tutkimuksia, joissa aika oli sama, on vähän [1][2].
  • Että laboratorion luvut siirtyisivät sellaisinaan kurssille. Luvut 72 % ja 37 % saatiin yksinkertaisten lauseiden luetteloista. Yliopiston biologian kurssilla opiskelijat, jotka vastasivat oppikirjan lukua lukiessaan ”miksi tämä pitää paikkansa?” -kysymyksiin, saivat heti perään tehdyssä testissä, jossa väittämät piti merkitä oikeiksi tai vääriksi, 76 % oikein, kun ilman kysymyksiä lukeneet saivat 69 %. Tällaisessa testissä pelkällä arvaamisella saisi noin puolet oikein [1].
  • Että tarkistamaton väärä selitys olisi harmiton. Nämä tutkimukset mittasivat, mitä tapahtuu, kun ihmisiä pyydetään selittämään. Ne eivät kerro, mitä itsevarma mutta väärä selitys maksaa, jos kukaan ei korjaa sitä.

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students' learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the Public Interest, 14(1), 4–58. katsaus · doi.org/10.1177/1529100612453266
  2. [2] Bisra, K., Liu, Q., Nesbit, J. C., Salimi, F., & Winne, P. H. (2018). Inducing self-explanation: A meta-analysis. Educational Psychology Review, 30(3), 703–725. meta-analyysi · doi.org/10.1007/s10648-018-9434-x
  3. [3] Larsen, D. P., Butler, A. C., & Roediger, H. L., III (2013). Comparative effects of test-enhanced learning and self-explanation on long-term retention. Medical Education, 47(7), 674–682. koe · doi.org/10.1111/medu.12141
  4. [4] Pressley, M., McDaniel, M. A., Turnure, J. E., Wood, E., & Ahmad, M. (1987). Generation and precision of elaboration: Effects on intentional and incidental learning. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 13(2), 291–300. koe · doi.org/10.1037/0278-7393.13.2.291
  5. [5] Chi, M. T. H., de Leeuw, N., Chiu, M.-H., & LaVancher, C. (1994). Eliciting self-explanations improves understanding. Cognitive Science, 18(3), 439–477. koe · doi.org/10.1207/s15516709cog1803_3
  6. [6] Karpicke, J. D., & Blunt, J. R. (2011). Retrieval practice produces more learning than elaborative studying with concept mapping. Science, 331(6018), 772–775. koe · doi.org/10.1126/science.1199327
  7. [7] O'Day, G. M., & Karpicke, J. D. (2021). Comparing and combining retrieval practice and concept mapping. Journal of Educational Psychology, 113(5), 986–997. koe · doi.org/10.1037/edu0000486
  8. [8] Mayrhofer, R., Kuhbandner, C., & Frischholz, K. (2023). Re-examining the testing effect as a learning strategy: the advantage of retrieval practice over concept mapping as a methodological artifact. Frontiers in Psychology, 14, Article 1258359. koe · doi.org/10.3389/fpsyg.2023.1258359

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.