Siirry sisältöön

Opiskelutekniikat ja niiden näyttö

Kuinka monta kertaa asia pitää kerrata?

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Kohtalainen · Tietoa oppaasta

In English: How many times should you review something to remember it?

Kuinka monta kertaa asia pitää kerrata? Erään tutkimusryhmän ehdotus on palauttaa kukin asia oikein mieleen noin kolmesti ensimmäisellä kerralla ja opetella se sitten uudelleen kolme kertaa pitkin väliajoin; ehdotus perustuu tutkimuksiin, joissa yliopisto-opiskelijat opettelivat käsitteitä [1]. Se on ehdotus, ei tae: ongelmanratkaisussa hyöty oli pienempi [2], eikä sitä, kuinka paljon harjoittelua hyvin pitkäkestoinen muisti vaatii, ole tutkittu järjestelmällisesti [3].

Opiskelijat lopettavat hyvin usein asian opiskelun siinä vaiheessa, kun osaavat vastata siihen [4]. Asia tuntuu silloin valmiilta. Harjoittelua koskeva tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että ensimmäinen oikea vastaus on hyödyllinen välietappi mutta huono maali. Jos asian pitää muistua mieleen vielä viikkojen tai kuukausien päästä, myöhemmille päiville jaettu harjoittelu kannattaa yleensä paremmin kuin sama määrä harjoittelua yhdellä istumalla.

Riittääkö, että osaa asian kerran?

Tunnetussa kokeessa yliopisto-opiskelijat opettelivat 40 swahilin ja englannin sanaparia vuorottelemalla opiskelu- ja testikierroksia [5]. Kun opiskelija oli kerran muistanut sanaparin oikein, jatko riippui ryhmästä. Sanapari joko pysyi sekä opiskelu- että testikierroksilla, poistui opiskelusta mutta sitä testattiin edelleen, poistui testeistä mutta sitä opiskeltiin edelleen, tai se poistui kummastakin. Oppimisvaiheessa ryhmät näyttivät samanlaisilta: loppuun mennessä lähes jokainen opiskelija oli muistanut kaikki 40 sanaa ainakin kerran.

Viikkoa myöhemmin ryhmät olivat kaukana toisistaan. Ne opiskelijat, joita testattiin edelleen jo osaamillaan sanapareilla, muistivat niistä noin 80 %. Ne, joiden sanaparit jätettiin pois testeistä ensimmäisen oikean vastauksen jälkeen, muistivat noin kolmanneksen (36 % ja 33 %), vaikka olisivat jatkaneet parien lukemista. Lukemisen jatkaminen ensimmäisen onnistumisen jälkeen ei juuri lisännyt mitään, mutta mieleen palauttamisen jatkaminen lisäsi paljon.

Opiskelijat eivät osanneet aavistaa tätä. Kaikissa ryhmissä he arvioivat muistavansa noin puolet.

Mitä on toistuva uudelleenoppiminen?

Toistuva uudelleenoppiminen (engl. successive relearning) on nimi yksinkertaiselle rutiinille. Harjoittele kunkin asian mieleen palauttamista, kunnes vastaat oikein. Palaa sitten myöhemmillä kerroilla, muina päivinä, ja harjoittele taas, kunnes vastaus menee jälleen oikein [6]. Rutiinissa yhdistyy kaksi tutkimuksen hyvin tukemaa periaatetta: harjoitustestaus (mitä tehdä) ja hajautettu harjoittelu (milloin tehdä) [3]. Alla kuvatuissa toistuvan uudelleenoppimisen tutkimuksissa jokaisen yrityksen jälkeen näytettiin oikea vastaus, joten väärä vastaus ei jäänyt voimaan vaan korjattiin heti.

Montako oikeaa vastausta ja montako kertaa?

Yksityiskohtaisen vastauksen antaa kolmen kokeen sarja, johon osallistui 533 yliopisto-opiskelijaa [1]. He opettelivat käsitteellistä ainesta. Ensimmäisellä kerralla kutakin asiaa harjoiteltiin, kunnes se oli palautettu oikein mieleen yhdestä neljään kertaa, ja sen jälkeen se opeteltiin uudelleen yhdellä–viidellä myöhemmällä kerralla. Muisti testattiin yhdestä neljään kuukautta myöhemmin.

Kaksi havaintoa erottui. Ensimmäisen kerran ylimääräiset oikeat vastaukset auttoivat aluksi, mutta niiden etu kutistui sitä mukaa kuin uudelleenoppimiskertoja lisättiin. Uudelleenoppimiskerrat puolestaan paransivat pitkäkestoista muistia paljon suhteellisen pienellä lisäharjoittelulla. Kun tutkijat punnitsivat pysyvää muistia ja vaivaa keskenään, he ehdottivat, että opiskelija palauttaa kunkin käsitteen oikein mieleen kolmesti ensimmäisellä kerralla ja opettelee sen sitten uudelleen kolme kertaa, pitkin väliajoin.

Uudelleenoppiminen myös nopeutuu. Kun asiat pitää saada taas oikein myöhemmällä kerralla, siihen kuluu yleensä paljon vähemmän aikaa kuin ensimmäisellä opettelukerralla. Lisäkerrat vievät siksi vähemmän aikaa kuin voisi luulla [1][3].

Vähemmän hyötyä on siitä, että samaan istuntoon ahdetaan lisää harjoittelua. Tähän kuuluu myös ylioppiminen (overlearning) eli harjoittelun jatkaminen senkin jälkeen, kun kaikki menee jo oikein. Kahdessa kokeessa yliopisto-opiskelijat opettelivat yksinkertaisia pareja: kaupunkeja ja niiden maita tai harvinaisia sanoja ja niiden merkityksiä. Harjoittelu tapahtui testikierroksilla, joiden jälkeen näytettiin oikeat vastaukset. Ne, jotka saivat samalla istumalla paljon enemmän tällaista harjoittelua kutakin paria kohden ja jatkoivat vielä senkin jälkeen, kun osasivat jo kaikki parit, muistivat viikkoa myöhemmin paljon enemmän kuin ne, jotka harjoittelivat paljon vähemmän. Monet jälkimmäisistä eivät olleet saaneet yhdelläkään kierroksella kaikkia pareja oikein. Etu kutistui nopeasti: ero ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä ensimmäisessä kokeessa yhdeksän viikon ja toisessa neljän viikon kuluttua [7]. Tekijöiden mukaan heidän vertailunsa todennäköisesti pikemminkin liioitteli lisäharjoittelun hyötyä. Lisäharjoittelu yhdellä istumalla tuo siis lähinnä lyhytaikaista hyötyä.

Toimiiko tämä laboratorion ulkopuolella?

Oikealla psykologian johdantokurssilla opiskelijat harjoittelivat osaa kurssin käsitteistä tällä tavalla tietokoneen muistikorttiohjelmalla: kukin käsite piti palauttaa oikein mieleen usealla eri päiville jaetulla kerralla. Kurssin tenteissä he menestyivät näitä käsitteitä koskevissa kysymyksissä yli 10 % paremmin kuin niissä käsitteissä, joita he opiskelivat omalla tavallaan, vaikka tentissä käsitteitä piti soveltaa eikä vain toistaa niiden määritelmiä [8][3]. Muistitestissä 24 päivää tentin jälkeen opiskelijat muistivat yli 60 % uudelleen opituista käsitteistä mutta alle 20 % niistä, jotka he olivat opetelleet omin päin. Toinen ryhmä käytti samat eri päiville jaetut harjoituskerrat uudelleen lukemiseen eikä mieleen palauttamiseen. Sekin hyötyi, mutta vähemmän.

Näissä vertailuissa ei vakioitu sitä, kuinka paljon aikaa opiskelijat viettivät kunkin käsitteen parissa. Myöhemmän kurssitutkimuksen tekijät katsovat, että tällaiset vertailut ovat voineet yliarvioida vaikutuksen huomattavasti [9].

Tuo myöhempi tutkimus vakioi sen, kuinka kauan opiskelijat näkivät aineiston kummallakin menetelmällä, ja samat opiskelijat vaihtoivat menetelmää viikoittain. Muistitesteissä kuudesta kymmeneen viikkoa luentojen jälkeen opiskelijat muistivat enemmän juuri niistä kysymyksistä, joita he olivat harjoitelleet toistuvalla uudelleenoppimisella, kuin niistä, jotka he olivat vain opiskelleet uudelleen. Kun aukkotehtävässä kysyttiin harjoitellusta lauseesta jotakin toista kohtaa tai kun kysymys koski samojen luentojen asioita, joita ei ollut harjoiteltu, etu oli pieni ja jäi tilastollisen merkitsevyyden rajoille [9].

Menetelmällä on rajansa. Kun yliopisto-opiskelijat opettelivat ratkaisemaan todennäköisyyslaskennan tehtäviä, oikea ratkaisu kullakin kolmesta eri kerrasta toimi paremmin kuin sama määrä oikeita ratkaisuja yhdellä kerralla, mutta vain vähän. Viikkoa myöhemmin tulokset jäivät noin puoleen oikeista vastauksista tai sen alle [2].

Voiko omaan ”osaan tämän” -tunteeseen luottaa?

Ei yksinään. Kun opiskelijat saivat jättää sivuun muistikortit, jotka he tunsivat osaavansa, he oppivat hieman mutta johdonmukaisesti vähemmän kuin silloin, kun kaikki kortit pysyivät mukana [4]. Korttien karsiminen tuntuu järkevältä, koska se vapauttaa aikaa vaikeammille korteille. Se nojaa kuitenkin kahteen horjuvaan perustaan: siihen, kuinka hyvin arvioit omaa osaamistasi, ja siihen, kuinka arvokkaana pidät jo ”osattujen” asioiden lisäharjoittelua.

Myös omien vastausten tarkistamisella on väliä. Kahdessa tutkimuksessa yliopisto-opiskelijat harjoittelivat käsitteiden määritelmiä, kunnes olivat itse arvioineet vastauksensa oikeaksi kolme kertaa. Ne, jotka arvioivat vastauksiaan liian lepsusti, lopettivat sellaisten määritelmien harjoittelun, joita eivät olleet vielä oikeasti oppineet. Mitä epätarkemmin opiskelijat arvioivat omia vastauksiaan, sitä vähemmän he muistivat kaksi päivää myöhemmin tehdyssä testissä [10]. Samassa tutkimuksessa opiskelijat arvioivat osaamistaan tarkemmin, kun he vertasivat kirjoittamaansa vastausta kohta kohdalta oikean vastauksen keskeisiin ajatuksiin.

Onko hyväksytty tulos sama asia kuin osaaminen?

Tavoitetasoon perustuvassa oppimisessa (engl. mastery learning) seuraavaan aiheeseen siirrytään, kun sovittu taso on saavutettu, ja puutteisiin saa lisäapua. Meta-analyysi kokosi yhteen 108 tällaisten ohjelmien arviointia. Ohjelmat paransivat koetuloksia korkeakouluissa, toisen asteen kouluissa ja alakoulun ylemmillä luokilla keskimäärin noin puoli keskihajontaa, ja heikommilla opiskelijoilla enemmän [11]. Vaikutukset vaihtelivat sen mukaan, miten ohjelmat toteutettiin, ja ne olivat paljon pienempiä standardoiduissa kokeissa kuin kurssia varten laadituissa kokeissa. Ohjelmat saattoivat myös viedä enemmän aikaa, ja omaan tahtiin etenevät versiot pienensivät korkeakoulukursseilla usein niiden osuutta, jotka suorittivat kurssin loppuun.

Olet ehkä kuullut suuremman luvun. Benjamin Bloom raportoi, että kahdenkeskistä opetusta saaneet oppilaat, joiden virheet korjattiin tavoitetasoon perustuvan oppimisen tapaan, menestyivät noin kaksi keskihajontaa paremmin kuin tavallisen luokan oppilaat. Keskivertoinen kahdenkeskistä opetusta saanut oppilas menestyi paremmin kuin 98 % vertailuluokasta [12]. Tämä niin sanottu kahden sigman tulos perustui kahden Chicagon yliopiston jatko-opiskelijan väitöskirjatutkimuksiin. Myöhempi katsaus yksityisopetusta koskeviin kokeisiin arvioi ihmisopettajan antaman yksityisopetuksen vaikutukseksi noin 0,8 keskihajontaa [13]. Bloomin luku on tavoittelemisen arvoinen haaste, ei tyypillinen tulos.

Hyväksytty tulos on järkevä kohta lopettaa harjoittelu siltä päivältä. Se ei kuitenkaan osoita, että asia on vielä muistissa ensi kuussa.

Milloin aiheen opiskelun voi lopettaa?

Kokonaisuutena tutkimus ohjaa nyrkkisääntöön eikä kaavaan:

  • Jatka ensimmäisellä kerralla, kunnes pystyt tuottamaan jokaisen vastauksen itse. Useampi oikea vastaus auttaa enemmän kuin yksi, mutta tämä hyöty pienenee, kun palaat asioihin myöhempinä päivinä.
  • Tarkista jokainen vastaus oikeaa vastausta vasten, älä tuttuuden tunnetta vasten.
  • Lopeta sitten siltä päivältä, äläkä toista samoja asioita kerta toisensa perään.
  • Palaa asiaan toisena päivänä ja harjoittele, kunnes jokainen kohta menee taas oikein. Tee näin muutaman kerran.
  • Varaudu siihen, että myöhemmät kerrat ovat lyhyempiä. Asiat, jotka menevät yhä uudelleen väärin, ansaitsevat lisäajan.

Esimerkiksi tenttiin lukiessa tämä voi tarkoittaa, että käyt luvun keskeiset käsitteet läpi ensimmäisenä iltana, kunnes saat jokaisen mieleesi katsomatta muistiinpanoja, ja palaat niihin vielä muutamana myöhempänä päivänä ennen tenttiä.

Mitä tutkimus ei sano

  • Että ”kolme ja kolme” olisi laki. Ehdotus perustuu enimmäkseen yhden tutkimusryhmän kokeisiin, joissa yliopisto-opiskelijat opettelivat lyhyitä käsitteitä. Ongelmanratkaisussa hyöty oli pienempi [2].
  • Kuinka paljon harjoittelua riittää hyvin pitkäkestoiseen muistiin. Tutkijat toteavat itse, ettei tätä ole vielä tutkittu järjestelmällisesti [3].
  • Kuinka pitkät tauot kertojen väliin kannattaa jättää. Nämä tutkimukset eivät kerro, kuinka kaukana toisistaan opiskelukertojen pitäisi olla, eivätkä ne osoita, että tasaisesti pitenevät tauot toimisivat paremmin kuin yhtä pitkät. Se on eri kysymys, jota käsitellään hajautettua harjoittelua koskevassa artikkelissa.
  • Miten tulokset pätevät lapsiin. Toistuvan uudelleenoppimisen tutkimuksiin on osallistunut lähes yksinomaan aikuisia, ja lapsilla menetelmää on tutkittu hyvin vähän [3].
  • Mitä juuri sinulle tapahtuu. Luokkahuoneissa mitatut hyödyt ovat monen opiskelijan keskiarvoja, ja omat tuloksesi voivat poiketa niistä.
  • Että hyväksytty tulos olisi sama asia kuin muisti. Tavoitetasoon perustuvat ohjelmat paransivat tuloksia keskimäärin noin puoli keskihajontaa [11] ja kahdenkeskinen opetus ihmisopettajan kanssa noin 0,8 keskihajontaa [13], ei kahta, kuten Bloomin otsikkoluku antaa ymmärtää. Kerran saavutettu tavoitetaso kertoo ensi kuusta vähän, ellei asiaan palata.

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Rawson, K. A., & Dunlosky, J. (2011). Optimizing schedules of retrieval practice for durable and efficient learning: How much is enough? Journal of Experimental Psychology: General, 140(3), 283–302. koe · doi.org/10.1037/a0023956
  2. [2] Rawson, K. A., Dunlosky, J., & Janes, J. L. (2020). All good things must come to an end: A potential boundary condition on the potency of successive relearning. Educational Psychology Review, 32(3), 851–871. koe · doi.org/10.1007/s10648-020-09528-y
  3. [3] Dunlosky, J., Greve, M., Badali, S., Wissman, K. T., & Rawson, K. A. (2023). Successive relearning: An introduction and guide for educators. In C. E. Overson, C. M. Hakala, L. L. Kordonowy, & V. A. Benassi (Eds.), In their own words: What scholars and teachers want you to know about why and how to apply the science of learning in your academic setting (pp. 83–93). Society for the Teaching of Psychology. kirjan luku · teachpsych.org
  4. [4] Kornell, N., & Bjork, R. A. (2008). Optimising self-regulated study: The benefits—and costs—of dropping flashcards. Memory, 16(2), 125–136. koe · doi.org/10.1080/09658210701763899
  5. [5] Karpicke, J. D., & Roediger, H. L., III (2008). The critical importance of retrieval for learning. Science, 319(5865), 966–968. koe · doi.org/10.1126/science.1152408
  6. [6] Rawson, K. A., & Dunlosky, J. (2022). Successive relearning: An underexplored but potent technique for obtaining and maintaining knowledge. Current Directions in Psychological Science, 31(4), 362–368. katsaus · doi.org/10.1177/09637214221100484
  7. [7] Rohrer, D., Taylor, K., Pashler, H., Wixted, J. T., & Cepeda, N. J. (2005). The effect of overlearning on long-term retention. Applied Cognitive Psychology, 19(3), 361–374. koe · doi.org/10.1002/acp.1083
  8. [8] Rawson, K. A., Dunlosky, J., & Sciartelli, S. M. (2013). The power of successive relearning: Improving performance on course exams and long-term retention. Educational Psychology Review, 25(4), 523–548. koe · doi.org/10.1007/s10648-013-9240-4
  9. [9] Higham, P. A., Zengel, B., Bartlett, L. K., & Hadwin, J. A. (2022). The benefits of successive relearning on multiple learning outcomes. Journal of Educational Psychology, 114(5), 928–944. koe · doi.org/10.1037/edu0000693
  10. [10] Dunlosky, J., & Rawson, K. A. (2012). Overconfidence produces underachievement: Inaccurate self evaluations undermine students' learning and retention. Learning and Instruction, 22(4), 271–280. koe · doi.org/10.1016/j.learninstruc.2011.08.003
  11. [11] Kulik, C.-L. C., Kulik, J. A., & Bangert-Drowns, R. L. (1990). Effectiveness of mastery learning programs: A meta-analysis. Review of Educational Research, 60(2), 265–299. meta-analyysi · doi.org/10.3102/00346543060002265
  12. [12] Bloom, B. S. (1984). The 2 sigma problem: The search for methods of group instruction as effective as one-to-one tutoring. Educational Researcher, 13(6), 4–16. katsaus · doi.org/10.3102/0013189X013006004
  13. [13] VanLehn, K. (2011). The relative effectiveness of human tutoring, intelligent tutoring systems, and other tutoring systems. Educational Psychologist, 46(4), 197–221. katsaus · doi.org/10.1080/00461520.2011.611369

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.