Siirry sisältöön

Opiskelutekniikat ja niiden näyttö

Hajautettu harjoittelu (spaced repetition)

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Vahva · Tietoa oppaasta

In English: Spaced repetition and spaced practice

Hajautettu harjoittelu tarkoittaa, että samaa ainesta opiskellaan useana erillisenä kertana eikä yhdellä istumalla. Kun opiskeluaikaa on yhtä paljon, sen jakaminen eri kerroille auttaa muistamaan pidempään, ja tämä on havaittu sadoissa kokeissa [1][2]. Paras väli riippuu siitä, milloin tietoa tarvitset, eikä yhä pitenevien välien ole osoitettu toimivan tasavälejä paremmin [3][4].

Kun samaa ainesta opiskelee useammalla erillisellä kerralla ja kertojen väliin jää aikaa, se pysyy muistissa pidempään kuin jos saman opiskeluajan käyttää yhteen istumaan. Ilmiötä on tutkittu sadoissa kokeissa 1800-luvun lopulta lähtien [1][5]. Tässä artikkelissa käydään läpi, kuinka vahvaa näyttö on, kuinka kaukana toisistaan opiskelukertojen kannattaa olla ja mitkä suositut väitteet hajauttamisesta menevät tutkimusta pidemmälle.

Mitä hajautettu harjoittelu on?

Hajautetussa harjoittelussa (englanniksi spaced tai distributed practice) samaan ainekseen palataan erillisinä kertoina. Siitä käytetään myös nimeä jaksotettu harjoittelu. Sen vastakohta on keskitetty harjoittelu, jossa kaikki toistot tehdään yhtenä rupeamana. Arkinen esimerkki keskitetystä harjoittelusta on viime hetken pänttääminen. Tässä artikkelissa käsitellyissä tutkimuksissa opiskeluun käytetty kokonaisaika on kummassakin tavassa sama, ja vain sen ajoitus vaihtelee [1].

Kolme nimitystä menee helposti sekaisin. Hajauttamisen hyöty (spacing effect) on itse havainto: eri kerroille jaettu opiskelu pysyy muistissa pidempään kuin sama aika yhteen putkeen [1]. Hajautettu harjoittelu on opiskelutapa, joka hyödyntää tätä havaintoa. Spaced repetition tarkoittaa yleensä sitä, että kertaukset ajoitetaan asia kerrallaan, kuten monissa muistikorttisovelluksissa: kukin asia palaa oman välinsä jälkeen.

Aineksen pariin voi palata lukemalla sen uudelleen, ratkomalla tehtäviä tai testaamalla itseään. Hajauttaminen toimii myös itsensä testaamisen kanssa. Erään katsauksen mukaan testien lisääminen hajautettuun harjoitteluun kasvattaa hyötyä [5], ja itsensä testaaminen tuottaa paremman tuloksen, kun testikerrat jaetaan ajalle, kuin silloin, kun ne tehdään peräkkäin [4].

Kuinka vahvaa näyttö on?

Psykologian mittapuulla vahvaa. Vuonna 2006 julkaistussa katsauksessa analysoitiin 839 vertailua 317 kokeesta, joissa opeteltiin kielellistä ainesta, kuten sanalistoja, sanapareja, tosiasioita ja lyhyitä tekstikappaleita. Kahdella erillisellä kerralla opiskeleminen tuotti paremman tuloksen kuin sama opiskeluaika yhteen putkeen, olipa loppukokeeseen aikaa alle minuutti tai yli kuukausi [1]. Tässä analyysissa hajautetuksi laskettiin jo sekunnin tai sitä pidempi tauko opiskelukertojen välillä, joten tulos ei koske pelkästään eri päiville jaettua opiskelua.

Laajassa katsauksessa arvioitiin kymmenen yleistä opiskelutekniikkaa, ja vain kaksi niistä sai korkean hyödyllisyysarvion. Hajautettu harjoittelu oli toinen niistä. Arvion perusteena oli, että se auttoi eri-ikäisiä ja eritasoisia oppijoita, monenlaisissa testeissä ja myös oikeissa opetustilanteissa [2]. Kun toistot ovat itsensä testaamista, vuonna 2021 julkaistu meta-analyysi (tutkimus, joka yhdistää monen tutkimuksen tulokset) havaitsi testikertojen hajauttamisesta vahvan hyödyn verrattuna siihen, että ne tehdään peräkkäin. Hyöty säilyi, vaikka tutkijat korjasivat arviotaan sen varalta, että osa tutkimuksista oli ehkä jäänyt julkaisematta [4].

Ilmiö ei rajoitu laboratorioon. Kahdella viidennellä luokalla yhteensä 39 lasta opetteli kahdeksan heille vierasta englannin sanaa. Viiden viikon kuluttua lapset muistivat lähes kolme kertaa niin monen sanan määritelmän, kun opetus oli toistettu viikon päästä, kuin silloin, kun se oli toistettu heti perään (noin 21 % ja 8 %). Tutkimus oli pieni, ja kummallakin tavalla opituista määritelmistä muistettiin vain pieni osa [6]. Erään katsauksen mukaan hajauttamisesta on hyötyä myös ongelmanratkaisussa ja tiedon soveltamisessa uusiin tilanteisiin [5]. Monimutkaista ainesta ja vaativampaa ajattelua edellyttäviä tehtäviä on kuitenkin tutkittu vähemmän kuin sanojen ja tosiasioiden muistamista [2].

Mitkä ovat parhaat kertausvälit?

Yksi perusteellisimmista vastauksista on peräisin tutkimuksesta, jossa yli 1 350 aikuista opetteli verkossa 32 vähän tunnettua tosiasiaa. He kertasivat ne kerran, enintään kolmen ja puolen kuukauden tauon jälkeen, ja tekivät loppukokeen jopa vuoden kuluttua kertaamisesta [3]. Tuloksista nousee esiin kolme havaintoa.

Välillä on väliä, varsinkin kun koe on kaukana. Kun opiskeluaika pidettiin samana, paras väli tuotti loppukokeessa keskimäärin noin 64 % enemmän muistettuja tosiasioita kuin välitön kertaaminen. Ero riippui kokeen ajankohdasta: viikon päästä tehdyssä kokeessa se oli noin 10 %, viiden viikon ja vuoden välillä tehdyissä kokeissa noin 60–110 %.

Paras väli riippuu siitä, milloin tietoa tarvitset. Se piteni sitä mukaa kuin koe siirtyi kauemmas, mutta osuutena kokeeseen jäävästä ajasta se lyheni. Viikon päässä olevaa koetta varten paras väli oli noin 20–40 % tästä ajasta, ja vaihteluväli kattaa tutkimuksen kaksi loppukoetta: toisessa vastaus piti muistaa itse, toisessa tunnistaa vaihtoehdoista. Vuoden päässä olevaa koetta varten osuus oli noin 5–10 %. Päivinä tämä tarkoitti noin yhdestä kolmeen päivää viikon päässä olevaa koetta varten ja kolmesta neljään viikkoa vuoden päässä olevaa koetta varten.

Liian pitkä väli on halvempi virhe kuin liian lyhyt. Kun väli venyi parhaan kohdan yli, muistaminen heikkeni loivasti. Kun väli jäi sitä lyhyemmäksi, muistaminen heikkeni jyrkästi.

Tutkijoiden oma yhteenveto tarjoaa käyttökelpoisen nyrkkisäännön: jos haluat suunnitella opiskelusi ajoituksen, päätä ensin, kuinka pitkään haluat aineksen muistaa. Yksi rajoitus on kuitenkin tärkeä. Jokainen osallistuja kertasi aineksen vain kerran. Tutkimus ei selvittänyt, miten nämä suhdeluvut pätevät usean kertauskerran sarjaan, joten niiden käyttäminen pidemmän aikataulun pohjana ulottaa tulokset tutkitun alueen ulkopuolelle.

Pylväskaavio: paras kertausväli piteni noin 3:sta 27 päivään kokeen siirtyessä 7:stä 350 päivän päähän, mutta lyheni 43 %:sta 8 %:iin viiveestä.

Paras kertausväli kokeen ajankohdan mukaan: päivinä pidempi, osuutena lyhyempi (Cepeda ym. 2008)

Paras väli ensimmäisen opiskelukerran ja yhden kertauksen välillä sellaisena kuin Cepeda ja kollegat (2008) interpoloivat sen aineistostaan, kun loppukoe tehtiin 7, 35, 70 tai 350 päivää kertauksen jälkeen. Päivinä paras väli piteni kokeen siirtyessä kauemmas (muistamistestissä noin 3, 8, 12 ja 27 päivää), mutta osuutena kokeeseen jäävästä ajasta se lyheni (noin 43 %, 23 %, 17 % ja 8 %). Tunnistamistestissä parhaat välit olivat hieman lyhyempiä, ja siksi artikkeli antaa viikon päässä olevalle kokeelle vaihteluvälin. Yksi kertaus ja 32 tietokilpailutyyppistä tosiasiaa, osallistujina yli 1350 aikuista. Luvut ovat ryhmien keskiarvoja, eivät aikataulu sinulle.

Aineisto: Cepeda, Vul, Rohrer, Wixted ja Pashler (2008), Psychological Science 19(11), s. 1099. [3]

Luvut taulukkona
Paras kertausväli kokeen ajankohdan mukaan: päivinä pidempi, osuutena lyhyempi (Cepeda ym. 2008)
Aika kertauksesta loppukokeeseenParas väli päivinä: muistamistestiParas väli päivinä: tunnistamistestiParas väli osuutena kokeeseen jäävästä ajasta: muistamistestiParas väli osuutena kokeeseen jäävästä ajasta: tunnistamistesti
7 päivää31,643 %24 %
35 päivää8723 %19 %
70 päivää121017 %14 %
350 päivää27258 %7 %
  • Tekijät interpoloivat nämä parhaat välit aineistostaan kuutiosplineillä ja antavat ne likiarvoina. Tutkituista väleistä parhaita olivat muistamistestissä 1, 11, 21 ja 21 päivää ja tunnistamistestissä 1, 7, 7 ja 21 päivää.
  • Välittömään kertaukseen verrattuna paras väli paransi muistamista neljällä viiveellä 10 %, 59 %, 111 % ja 77 %.
  • Jokainen osallistuja kertasi kerran. Useamman kertauksen aikataulu näiden osuuksien varassa ulottaa tuloksen tutkitun alueen ulkopuolelle.

Pitääkö kertausvälien pidentyä?

Monissa opiskelusuunnitelmissa ja muistikorttisovelluksissa väli pitenee jokaisen kertauskerran jälkeen: ensin päivä, sitten muutama päivä, sitten viikko ja niin edelleen. Tällaisia laajenevia aikatauluja, joissa välit pitenevät, on pitkään pidetty parempana vaihtoehtona [7]. Suorat vertailut eivät kokonaisuutena tue tätä käsitystä.

Jotkut kertaavat kiinteän välisarjan mukaan, esimerkiksi ”1-3-7-14” tai ”2-3-5-7” päivää. Mitään tällaista sarjaa ei ole osoitettu parhaaksi. Pitenevien välien ei ole osoitettu toimivan tasavälejä paremmin, kuten alla kuvatut tutkimukset näyttävät [4], ja paras väli riippuu siitä, kuinka kaukana koe on [3].

Yhdessä koesarjassa opeteltiin sanastoa sanapareina. Pitenevät välit tuottivat paremman muistamisen kymmenen minuuttia opettelun jälkeen, mutta yhtä pitkät välit eli tasavälit kaksi päivää myöhemmin. Pidemmällä aikavälillä auttoi se, että ensimmäistä mieleen palauttamisen yritystä lykättiin niin, että se vaati vaivaa. Myöhempien testien välien pituudella ei ollut juuri merkitystä [7].

Jatkotutkimus erotti toisistaan kaksi asiaa: hajauttamisen kokonaismäärän ja sen kuvion [8]. Sanoja, jotka oli palautettu mieleen kolme kertaa peräkkäin, ei viikkoa myöhemmin muistettu yhtään paremmin kuin kerran palautettuja (26 % ja 25 %). Niistä sanoista, joiden kolme mieleen palauttamista oli erotettu toisistaan pitkillä tauoilla, muistettiin 75 %, noin kolme kertaa enemmän. Sillä, pitenivätkö välit, pysyivätkö ne samoina vai lyhenivätkö ne, ei kuitenkaan ollut havaittavaa vaikutusta. Kummassakin tutkimuksessa kertauskerrat olivat sekuntien tai minuuttien päässä toisistaan saman istunnon aikana, ja pitkäkestoista muistia mitattiin kahden päivän tai viikon kuluttua.

Vuoden 2021 meta-analyysi kokosi yhteen tutkimukset, joissa verrattiin itsensä testaamisen aikatauluja. Kaikkiaan 16 tutkimuksen 54 vertailussa pitenevien ja tasavälisten aikataulujen välillä ei ollut käytännössä eroa [4]. Analyysi löysi yhden mahdollisen poikkeuksen, jota kannattaa tutkia lisää: pitenevät välit näyttivät pärjäävän sitä paremmin, mitä useammin samaa asiaa testattiin. Useille päiville jaetut uudelleenlukemisen aikataulut jäivät analyysin ulkopuolelle, ja niitä koskevien harvojen tutkimusten tulokset ovat osoittaneet eri suuntiin [4]. Aiempi katsaus oli havainnut pitenevät välit keskimäärin hieman tasavälejä paremmiksi (62 % ja 59 % oikein 22 vertailussa), mutta ero ei ollut tilastollisesti luotettava, ja tutkimusten tulokset erosivat toisistaan niin paljon, että tekijät kutsuivat johtopäätöstään ”väistämättä alustavaksi” [1].

Pitenevä aikataulu on siis järkevä tapa palata ainekseen yhä uudelleen pitkän ajan kuluessa, mutta tutkimus kokonaisuutena ei ole osoittanut sen voittavan tasavälejä. Näyttö tukee itse hajauttamista: todellisia taukoja kertauskertojen välillä.

Miksi hajauttaminen tuntuu tehottomammalta kuin se on?

Keskitetty harjoittelu tuntuu hetkessä hyvältä. Kolmessa muistikorttikokeessa, joihin osallistui yhteensä 70 opiskelijaa, yhden ison korttipakan läpikäyminen voitti usean pienen pakan läpikäymisen 90 %:lla osallistujista. Isossa pakassa saman kortin toistojen väliin jäi enemmän muita kortteja kuin pienissä. Iso pakka voitti myös pänttäämisen eli keskitetyn opiskelun viimeisenä päivänä ennen testiä. Silti ensimmäisen opiskelukerran jälkeen suurin osa niistä, jotka pitivät jompaakumpaa tapaa parempana (42 osallistujaa 58:sta eli 72 %), valitsi pienet pakat [9].

Pänttääminen nostaa kyllä pian sen jälkeen tehtävän testin tulosta. Yhdessä näistä kokeista viimeisenä opiskelupäivänä ennen testiä päntätyt kortit muistettiin paremmin kuin aiempina päivinä keskitetysti opiskellut kortit, mutta silti huonommin kuin hajautetusti opiskellut kortit (34 % ja 54 %) [9]. Edellä kuvatun laajan tutkimuksen tekijät varoittavat, että liian lyhyeen aikaan ahdettu oppiminen tuottaa todennäköisesti heti opiskelun jälkeen harhaanjohtavan hyvän osaamisen, joka ei kestä ajan kulumista [3]. Kun aineksen pariin palataan viiveen jälkeen, mieleen palauttaminen on vaikeampaa ja onnistuu aluksi harvemmin [7]. Sen tulkitsee helposti merkiksi siitä, ettei opi.

Miten hajauttamista voi käyttää?

Tutkimuksesta voi johtaa muutaman käytännön askeleen, kunhan edellä kuvatut rajat pitää mielessä:

  • Jaa sama aika eri päiville. Jos tarvitset asiaa vielä kuukausien päästä, jätä opiskelukertojen väliin vähintään päivä sen sijaan, että toistaisit samassa istunnossa [1].
  • Lähde liikkeelle määräpäivästä. Mitä kauempana koe on, sitä pidempiä välit voivat olla. Viikon päässä olevaa koetta varten tuloksiin sopii, että palaat ainekseen ensimmäisen kerran päivän tai muutaman päivän päästä. Jos haluat muistaa asian vielä vuoden kuluttua, tuloksiin sopii muutaman viikon väli [3].
  • Jos olet epävarma, valitse pidempi väli. Hieman liian pitkä väli maksaa vähemmän kuin liian lyhyt [3].
  • Testaa itseäsi joka kerralla sen sijaan, että vain lukisit uudelleen. Harjoitustestaus oli katsauksen toinen korkean hyödyllisyysarvion saanut tekniikka [2], ja hajauttaminen ja itsensä testaaminen toimivat hyvin yhdessä [5][4].
  • Älä takerru kuvioon. Todelliset tauot ovat tärkeämpiä kuin se, pitenevätkö ne [8][4].
  • Varaudu siihen, että eteneminen tuntuu hitaammalta. Se, että kertaaminen tuntuu vaikeammalta, ei ole merkki hajauttamisen epäonnistumisesta [9].

Sitä, kuinka monta kertaa asia pitää kerrata, käsittelee artikkeli kertausten määrästä. Kertausten ajoittamista koepäivän mukaan käsittelee artikkeli lukusuunnitelmasta.

Mitä tutkimus ei sano

  • Mikä aikataulu sopii juuri sinulle. Tämän artikkelin luvut ovat ryhmien keskiarvoja tutkimuksista, joissa opeteltiin tietokilpailutyyppisiä tosiasioita, sanapareja ja sanastoa. Paras väli riippui siitä, milloin koe tehtiin, mutta laajassa tutkimuksessa oli vain yhdenlaista ainesta ja yksi alkuoppimisen taso, joten se ei voinut näyttää, miten kumpikaan niistä muuttaa parasta väliä [3].
  • Että pitenevät välit voittaisivat tasavälit. Näyttö tukee hajauttamisen kokonaismäärää, ei mitään tiettyä kuviota [8][4].
  • Miten pitkät kertauskertojen sarjat toimivat. Parhaan välin suhdeluvut perustuvat yhteen kertauskertaan [3]. Niiden soveltaminen viiteen tai kuuteen kertauskertaan on valistunut arvaus.
  • Että oikea hetki olisi ”juuri ennen kuin unohdat”. Hyöty jakautuu laajalle välien kirjolle, erityisesti pidempien välien puolelle [3]. Mikään tässä esitellyistä tutkimuksista ei osoita, että yhteen tiettyyn hetkeen osuminen olisi tärkeää tai että tuon hetken voisi tuntea.
  • Että pänttäämisestä ei olisi mitään hyötyä. Laajassa tutkimuksessa lähin koe tehtiin viikon päästä, ja siinä paras väli voitti välittömän kertaamisen vain noin 10 %:lla, kun viiden viikon ja vuoden välillä tehdyissä kokeissa ero oli noin 60–110 % [3]. Opiskelu juuri ennen testiä nostaa kyllä sen testin tulosta, mutta muistikorttitutkimuksessa se jäi silti jälkeen hajauttamisesta (34 % ja 54 %) [9]. Todellinen pänttääminen ei myöskään ole sama asia kuin laboratoriokokeiden tiukka peräkkäinen toisto [1]. Tätä käsitellään tarkemmin artikkelissa pänttäämisestä.
  • Paljoakaan monimutkaisesta aineksesta tai pitkistä viiveistä. Useimmat itsensä testaamisen aikatauluja koskevat tutkimukset ovat laboratoriokokeita, joissa aikuiset opettelevat usein sanapareja [4]. Vuoteen 2006 mennessä tarkastelluista yli 400 tutkimusraportista vain kourallisessa muistia testattiin yli viikon päästä [3].

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Cepeda, N. J., Pashler, H., Vul, E., Wixted, J. T., & Rohrer, D. (2006). Distributed practice in verbal recall tasks: A review and quantitative synthesis. Psychological Bulletin, 132(3), 354–380. meta-analyysi · doi.org/10.1037/0033-2909.132.3.354
  2. [2] Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students' learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the Public Interest, 14(1), 4–58. katsaus · doi.org/10.1177/1529100612453266
  3. [3] Cepeda, N. J., Vul, E., Rohrer, D., Wixted, J. T., & Pashler, H. (2008). Spacing effects in learning: A temporal ridgeline of optimal retention. Psychological Science, 19(11), 1095–1102. koe · doi.org/10.1111/j.1467-9280.2008.02209.x
  4. [4] Latimier, A., Peyre, H., & Ramus, F. (2021). A meta-analytic review of the benefit of spacing out retrieval practice episodes on retention. Educational Psychology Review, 33(3), 959–987. meta-analyysi · doi.org/10.1007/s10648-020-09572-8
  5. [5] Kang, S. H. K. (2016). Spaced repetition promotes efficient and effective learning: Policy implications for instruction. Policy Insights from the Behavioral and Brain Sciences, 3(1), 12–19. katsaus · doi.org/10.1177/2372732215624708
  6. [6] Sobel, H. S., Cepeda, N. J., & Kapler, I. V. (2011). Spacing effects in real-world classroom vocabulary learning. Applied Cognitive Psychology, 25(5), 763–767. koe · doi.org/10.1002/acp.1747
  7. [7] Karpicke, J. D., & Roediger, H. L., III (2007). Expanding retrieval practice promotes short-term retention, but equally spaced retrieval enhances long-term retention. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 33(4), 704–719. koe · doi.org/10.1037/0278-7393.33.4.704
  8. [8] Karpicke, J. D., & Bauernschmidt, A. (2011). Spaced retrieval: Absolute spacing enhances learning regardless of relative spacing. Journal of Experimental Psychology: Learning, Memory, and Cognition, 37(5), 1250–1257. koe · doi.org/10.1037/a0023436
  9. [9] Kornell, N. (2009). Optimising learning using flashcards: Spacing is more effective than cramming. Applied Cognitive Psychology, 23(9), 1297–1317. koe · doi.org/10.1002/acp.1537

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.