Siirry sisältöön

Tavat ja suunnittelu

Opiskelusta tapa: kuinka kauan uuden tavan oppiminen kestää?

Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Kohtalainen · Tietoa oppaasta

In English: Building a study habit: how long does it take to form a habit?

Se, kuinka kauan uuden tavan oppiminen kestää, vaihtelee paljon ihmisestä toiseen. Tunnetuimmassa tutkimuksessa ne 39 osallistujaa 82:sta, joiden arvioihin käyrä sopi, tarvitsivat mediaanina 66 päivää, ennen kuin automaattisuus oli lähes oman tasanteensa tasolla. Vaihteluväli oli 18–254 päivää, ja kyse oli yksinkertaisista arkisista toiminnoista, kuten hedelmän syömisestä, ei opiskelusta [1]. Vuonna 2024 julkaistu katsaus ei löytänyt tukea suositulle 21 päivälle [2].

Useimmat opiskeluneuvot kertovat, mitä kannattaa tehdä: testaa itseäsi, jaa opiskelu useammalle kerralle, sekoita aiheita keskenään. Tämä artikkeli käsittelee vaikeampaa puolta eli sitä, miten opiskelua jaksaa jatkaa viikosta toiseen. Siinä käydään läpi, mikä tapa psykologiassa on, kuinka kauan sen syntyminen kestää, millainen yksinkertainen suunnitelma voi auttaa pääsemään alkuun ja miksi yksi väliin jäänyt päivä painaa vähemmän kuin miltä se tuntuu. Jos opiskelun lykkääminen liittyy ahdistukseen, alakuloon tai tarkkaavaisuuden vaikeuksiin, niistä kannattaa puhua opintopsykologin tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Mikä tapa on ja miten se voisi auttaa opiskelussa?

Psykologiassa tapa on muutakin kuin jotain, mitä tekee usein. Se on toiminto, jonka tuttu tilanne käynnistää enemmän tai vähemmän automaattisesti, koska sitä on toistettu juuri siinä tilanteessa monta kertaa [3][4]. Tapa nojaa vähemmän motivaatioon, joka nousee ja laskee: kun toiminnosta on tullut tapa, se jatkuu yleensä silloinkin, kun kiinnostus hiipuu [4].

Jonkin verran näyttöä on siitä, että tällä on merkitystä myös opiskelussa. Kuudessa tutkimuksessa oli yhteensä 2 274 ihmistä, muun muassa lukioikäisiä nuoria ja korkeakouluopiskelijoita. Ne, joilla oli enemmän itsehillintää, kertoivat myös vahvemmista hyödyllisistä tavoista, opiskelu- ja kotitehtävätottumukset mukaan lukien. Nämä tottumukset selittivät osaltaan, miksi itsehillintä oli yhteydessä esimerkiksi kotitehtävien tekemiseen, arvosanoihin ja siihen, että opinnot korkeakoulussa jatkuivat ensimmäisen vuoden jälkeen [5]. Tutkimukset olivat korrelatiivisia. Ne osoittavat, että tavat ja hyvät tulokset kulkevat käsi kädessä, mutta eivät sitä, että tavan rakentaminen olisi saanut paremmat tulokset aikaan.

Kestääkö tavan syntyminen 21 vai 66 päivää?

Kumpikaan luku ei ole sääntö. 66 päivää on yhden tutkimuksen mediaani niille 39 osallistujalle 82:sta, joiden arvioihin käyrä sopi. Vaihteluväli oli 18–254 päivää, ja kyse oli yksinkertaisista arkisista toiminnoista, ei opiskelusta [1]. Suosittu 21 päivän luku ei saa tukea [2].

Usein siteeratussa tutkimuksessa seurattiin 96 vapaaehtoista, joista useimmat olivat maisteri- tai jatko-opiskelijoita. Kukin valitsi yhden yksinkertaisen päivittäisen toiminnon, kuten hedelmän syömisen tai kävelylenkin, ja sitoi sen kiinteään hetkeen päivässään, esimerkiksi ”aamiaisen jälkeen” [1][4]. Heitä pyydettiin arvioimaan joka päivä 12 viikon ajan, kuinka automaattiselta toiminto tuntui. Monella automaattisuus kasvoi aluksi nopeasti ja tasaantui sitten. Tutkijoiden käyrä sopi hyvin 39 osallistujan arvioihin, eli alle puoleen niistä 82:sta, joilta kertyi riittävästi tietoa. Näillä 39:llä kului mediaanina 66 päivää siihen, että automaattisuus nousi 95 prosenttiin oman tasanteen tasosta [1][2]. Hajonta oli suuri, 18:sta 254 päivään. Tutkimus kesti 84 päivää, joten pisimmät ajat ovat ennusteita, jotka laskettiin kunkin osallistujan käyrästä.

Vuonna 2024 julkaistuun katsaukseen koottiin 20 tutkimusta, joissa oli yhteensä 2 601 osallistujaa. Kaikki koskivat terveyteen liittyvää käyttäytymistä, kuten liikuntaa, ruokavaliota, veden juomista ja hammaslangan käyttöä [2]. Vain neljässä niistä mitattiin, kuinka kauan tavan syntyminen kesti. Kaksi oli edellä kuvattu 12 viikon tutkimus ja myöhempi satunnaistettu tutkimus, jossa oli 192 aikuista, ja niissä mediaanit olivat 66 ja 59 päivää [1][6]. Venyttelyä koskeneessa tutkimuksessa keskiarvo oli 106 päivää aamuvenyttelylle ja 154 päivää iltavenyttelylle, ja neljännessä ihmisten omat arviot olivat keskimäärin 91 päivää. Yksittäisten ihmisten ajat vaihtelivat 4:stä 335 päivään [2]. Katsauksen tekijät arvioivat, että yli puolessa näistä 20 tutkimuksesta harhan riski oli suuri, ja totesivat, ettei suosittu 21 päivän luku saa tukea.

Kohtuullinen yhteenveto kuuluu siis: ”yksinkertaiselle toiminnolle kaksi kuukautta tai enemmän niillä, joiden tapa ylipäätään vakiintui, ja ihmisten väliset erot ovat suuria”. Kummassakin tutkimuksessa, jossa ihmisiä seurattiin päivä päivältä, alle puolella osallistujista näkyi lainkaan se ensin nouseva ja sitten tasaantuva käyrä, joka kertoo tavan syntymisestä [1][6]. Katsauksen tekijöiden oman yhteenvedon mukaan useimpien terveyteen liittyvien tapojen muodostuminen vie kahdesta viiteen kuukautta [2]. Yksikään näistä tutkimuksista ei koskenut opiskelua.

Valuuko työ hukkaan, jos päivä jää väliin?

Kahdentoista viikon tutkimuksessa yksittäinen väliin jäänyt päivä ei olennaisesti hidastanut tavan syntymistä, ja automaattisuus jatkoi pian kasvuaan väliin jääneen päivän jälkeen [1][4]. Merkitystä oli sen sijaan kokonaisuudella. Niillä, jotka tekivät toiminnon säännöllisemmin, automaattisuus seurasi nousevaa käyrää tarkemmin [1], ja myöhemmässä tutkimuksessa suunnitelman toteuttaminen kerta toisensa jälkeen oli keskeinen tekijä, joka ennusti, kuinka automaattiseksi toiminto muuttui [6]. Väliin jäävä päivä kuuluu normaaliin kulkuun. Toistuvat väliin jäämiset ovat eri asia: myöhemmässä tutkimuksessa ne, jotka toteuttivat suunnitelmaansa harvemmin, päätyivät keskimäärin loivempiin käyriin ja heikompiin tapoihin [6]. Varjella kannattaa paluuta, ei täydellistä putkea.

Putkilaskuri voi saada väliin jääneen päivän tuntumaan isommalta kuin se on. Seitsemässä tutkimuksessa ne, joiden tekemisiä kirjaavassa lokissa näkyi katkennut putki, palasivat samaan tekemiseen harvemmin kuin ne, joiden lokissa putki oli ehjä. Yksi tutkimuksista oli yliopiston työntekijöiden askelhaaste, muut kuusi lyhyitä verkkotehtäviä, joissa ”uudelleen” tarkoitti heti seuraavaa valintaa. Näissä tehtävissä vaikutus syntyi siitä, miten tekemiset lokissa esitettiin, ei siitä, kuinka paljon ihmiset olivat todella tehneet, ja se oli voimakkaampi, kun ihmiset pitivät katkosta omana vikanaan. Kolmessa tutkimuksessa osa osallistujista ei nähnyt lokia lainkaan, ja he sijoittuivat kahden muun ryhmän väliin. Heihin verrattuna ehjä putki näytti lisäävän ja katkennut vähentävän halukkuutta jatkaa, vaikka kaikki vertailut eivät olleet yksiselitteisiä [7].

Myös se, miten suhtautuu itseensä lipsahduksen jälkeen, voi vaikuttaa. Yhdellä psykologian kurssilla opiskelijoita seurattiin kahden välikoekierroksen ajan. Ne, jotka olivat lykänneet kokeisiin lukemista paljon ennen ensimmäisiä kokeita ja kertoivat antaneensa sen itselleen anteeksi, lykkäsivät vähemmän ennen toisia [8]. Itsensä anteeksiantamista vain mitattiin, sitä ei annettu kenellekään tehtäväksi, joten kyse on yhden tutkimuksen korrelaatiosta.

Mikä on jos–niin-suunnitelma (toteutusaikomus) ja auttaako se?

Hyvä aikomus kuulostaa yleensä tältä: ”Haluan opiskella enemmän.” Jos–niin-suunnitelma, jota tutkijat kutsuvat toteutusaikomukseksi, lisää siihen ajan ja paikan: ”Jos tilanne X tulee vastaan, niin teen Y:n” [9]. Esimerkiksi: ”Jos on maanantai tai torstai ja päivällinen on syöty, istun keittiön pöydän ääreen ja teen yhden harjoitustestin.”

Vuonna 2006 julkaistussa meta-analyysissa, joka kattoi 94 vertailua, tällaisen suunnitelman liittäminen tavoitteeseen auttoi ihmisiä saavuttamaan sen, ja tekijät kuvasivat vaikutusta keskisuureksi tai suureksi (d = 0,65) [9]. Paljon laajempi analyysi, joka kattoi 642 vertailua ja julkaistiin verkossa vuonna 2024, on varovaisempi. Sen tekijöihin kuuluivat molemmat edellisen analyysin tekijät [10]. Keskimääräinen vaikutus jäi pienemmäksi: kaikkiaan d = 0,36, käyttäytymisen muuttamisessa 0,27 ja opiskelun kaltaisessa akateemisessa toiminnassa 0,25, joskin viimeksi mainittu perustuu vain 14 vertailuun. Pieniä tutkimuksia, joiden tulokset olivat myönteisiä, näytti olevan aineistossa liikaa, ja yksi tätä vinoumaa korjaava menetelmä pienensi keskiarvon lukuun d = 0,15. Arkielämässä tehdyissä tutkimuksissa vaikutukset olivat myös pienempiä kuin laboratoriossa (0,27 ja 0,49). Tekijät päätyivät siihen, että vaikutus on todellinen mutta pieni ja vaihtelee paljon.

Vaikutukset olivat suurempia seuraavissa tilanteissa [10]:

  • Suunnitelma oli aidosti jos–niin-muotoinen eikä pelkkä aikataulu.
  • Tavoite oli ihmiselle tärkeä.
  • Suunnitelma oli käyty mielessä läpi ainakin kerran.
  • ”Jos”-osassa mainittiin sekä aika että paikka. Pelkkä aika näytti toimivan heikommin, mutta tämä vertailu perustuu harvoihin tutkimuksiin. Kun suunnitelmassa lisäksi eriteltiin, miten tai kuinka kauan toimitaan, vaikutukset olivat selvästi pienempiä.

Nämä ovat monien tutkimusten välisiä vertailuja, eivät kokeita, joissa kutakin piirrettä olisi testattu erikseen. Niissä 20 tutkimuksessa, joissa ihmiset valitsivat ”jos”-tilanteen itse, kuten sinäkin tekisit, keskimääräinen vaikutus oli vielä pienempi (d = 0,16) [10].

Yhdessä kokeessa 66 lukioikäistä nuorta valmistautui heille paljon merkitsevään kokeeseen. Puolen tunnin kirjoitustehtävä, jossa jos–niin-suunnitelmaan yhdistettiin tavoitteen ja sen esteiden kuvitteleminen, sai heidät tekemään yli 60 % enemmän harjoituskysymyksiä kuin ne, jotka tekivät vertailuksi lumekirjoitustehtävän [11]. Kyseessä on yksi pieni tutkimus kahden menetelmän yhdistelmästä. Uuden tavan liittämistä johonkin jo päivittäin toistuvaan rutiiniin kutsutaan toisinaan englanniksi nimellä habit stacking. Edellä mainitussa satunnaistetussa tutkimuksessa, jossa 192 aikuista, enimmäkseen nuoria naisia, lisäsi kukin päiväänsä uuden ruokaan tai juomaan liittyvän tavan, ei ollut selvää eroa sillä, sidottiinko tapa olemassa olevaan rutiiniin (”aamiaisen jälkeen”) vai kellonaikaan (”kello 9”) [6]. Järkevä johtopäätös on valita vihjeeksi jotain, mikä toistuu viikossasi luotettavasti, oli se kumpaa lajia tahansa.

Suunnitelman ”jos” voi olla myös este [10]. Varasuunnitelma sille päivälle, jona ensimmäinen suunnitelma pettää, voisi kuulua näin: ”Jos torstain opiskeluhetki jää väliin, teen perjantaina yhden harjoitustestin ennen kuin avaan sähköpostini.”

Miksi lyhyitä ja säännöllisiä opiskeluhetkiä eikä pitkiä ja harvoja?

Kaksi tutkimuslinjaa osoittaa samaan suuntaan. Tavat syntyvät, kun samaa toimintoa toistetaan samassa tilanteessa [3][1], ja tavalliseen päivään mahtuva lyhyt opiskeluhetki toistuu todennäköisemmin. Jälkimmäinen on järkevä päätelmä eikä opiskelusta saatu tutkimustulos. Sanojen ja tosiasioiden muistamisesta näyttö on suoraa: kun saman kokonaisopiskeluajan jakaa eri päivien opiskelukerroille, asiat pysyvät mielessä pidempään kuin yhdellä pitkällä istumalla [12]. Tästä kerrotaan tarkemmin hajautettua harjoittelua käsittelevässä artikkelissa ja sen sovittamisesta koepäivään artikkelissa lukusuunnitelmasta.

Käytännössä tämä puoltaa pientä, kooltaan kiinteää yksikköä: esimerkiksi yksi luento ja sen harjoitustesti tai yksi sivu viime viikon muistiinpanoja kirjoitettuna ulkomuistista. Hyvänä päivänä voi tehdä enemmän. Suunnitelman tarvitsee selvitä tavallisesta päivästä, ja myös huonosta.

Mitä tutkimus ei sano

  • Kuinka kauan juuri sinun tapasi syntyminen kestää. Mediaani 66 päivää perustuu niihin 39 ihmiseen 82:sta, joiden arvioihin käyrä sopi hyvin ja jotka kaikki tekivät yksinkertaisia terveyteen liittyviä toimintoja. Yksilölliset ajat vaihtelivat alle kolmesta viikosta yli kahdeksaan kuukauteen.
  • Että opiskelusta tulisi yhtä automaattista kuin veden juomisesta. Yksikään tavan syntymisen kestoa mitannut tutkimus ei koskenut opiskelua, joka vaihtelee päivästä toiseen ja vaatii ponnistelua.
  • Että jos–niin-suunnitelma saisi sinut pitämään päätöksesi. Keskimääräinen vaikutus on pieni ja vaihtelee paljon, akateemista toimintaa koskeva arvio perustuu 14 vertailuun, ja suunnitelmat, joiden ”jos”-tilanteen ihmiset valitsivat itse, toimivat vielä heikommin.
  • Ettei väliin jääneillä päivillä olisi merkitystä. Yksittäinen väliin jäänyt päivä ei keskimäärin hidastanut tavan syntymistä, mutta sillä, kuinka johdonmukaisesti toimintoa toistettiin, oli merkitystä.
  • Että putkilaskurit vahingoittaisivat kaikkia tai että itsensä anteeksiantaminen vähentäisi lykkäämistä. Putkitutkimukset olivat enimmäkseen lyhyitä verkkotehtäviä. Niissä ruudulla näkyvä ehjä putki auttoi ja katkennut haittasi verrattuna siihen, ettei lokia näytetty lainkaan. Anteeksiantoa koskeva havainto on korrelaatio yhdeltä opiskelijaryhmältä.
  • Että tavan pitäisi olla päivittäinen. Kestoa mitanneissa tutkimuksissa toiminnot olivat päivittäisiä, eikä niissä mitattu tapoja, joita toteutetaan muutaman kerran viikossa. Useissa tutkimuksissa toiminnon tiheämpi toistaminen oli yhteydessä nopeampaan tai vahvempaan tavan syntymiseen [2], joten kahdesti viikossa toteutettavan suunnitelman muuttuminen automaattiseksi voi kestää kauemmin.

Lähteet

Kaikki oppaan lähteet

  1. [1] Lally, P., van Jaarsveld, C. H. M., Potts, H. W. W., & Wardle, J. (2010). How are habits formed: Modelling habit formation in the real world. European Journal of Social Psychology, 40(6), 998–1009. havainnoiva tutkimus · doi.org/10.1002/ejsp.674
  2. [2] Singh, B., Murphy, A., Maher, C., & Smith, A. E. (2024). Time to form a habit: A systematic review and meta-analysis of health behaviour habit formation and its determinants. Healthcare, 12(23), 2488. meta-analyysi · doi.org/10.3390/healthcare12232488
  3. [3] Wood, W., & Rünger, D. (2016). Psychology of habit. Annual Review of Psychology, 67, 289–314. katsaus · doi.org/10.1146/annurev-psych-122414-033417
  4. [4] Gardner, B., Lally, P., & Wardle, J. (2012). Making health habitual: the psychology of 'habit-formation' and general practice. British Journal of General Practice, 62(605), 664–666. katsaus · doi.org/10.3399/bjgp12X659466
  5. [5] Galla, B. M., & Duckworth, A. L. (2015). More than resisting temptation: Beneficial habits mediate the relationship between self-control and positive life outcomes. Journal of Personality and Social Psychology, 109(3), 508–525. havainnoiva tutkimus · doi.org/10.1037/pspp0000026
  6. [6] Keller, J., Kwasnicka, D., Klaiber, P., Sichert, L., Lally, P., & Fleig, L. (2021). Habit formation following routine-based versus time-based cue planning: A randomized controlled trial. British Journal of Health Psychology, 26(3), 807–824. koe · doi.org/10.1111/bjhp.12504
  7. [7] Silverman, J., & Barasch, A. (2023). On or off track: How (broken) streaks affect consumer decisions. Journal of Consumer Research, 49(6), 1095–1117. koe · doi.org/10.1093/jcr/ucac029
  8. [8] Wohl, M. J. A., Pychyl, T. A., & Bennett, S. H. (2010). I forgive myself, now I can study: How self-forgiveness for procrastinating can reduce future procrastination. Personality and Individual Differences, 48(7), 803–808. havainnoiva tutkimus · doi.org/10.1016/j.paid.2010.01.029
  9. [9] Gollwitzer, P. M., & Sheeran, P. (2006). Implementation intentions and goal achievement: A meta-analysis of effects and processes. Advances in Experimental Social Psychology, 38, 69–119. meta-analyysi · doi.org/10.1016/S0065-2601(06)38002-1
  10. [10] Sheeran, P., Listrom, O., & Gollwitzer, P. M. (2025). The when and how of planning: Meta-analysis of the scope and components of implementation intentions in 642 tests. European Review of Social Psychology, 36(1), 162–194. meta-analyysi · doi.org/10.1080/10463283.2024.2334563
  11. [11] Duckworth, A. L., Grant, H., Loew, B., Oettingen, G., & Gollwitzer, P. M. (2011). Self-regulation strategies improve self-discipline in adolescents: Benefits of mental contrasting and implementation intentions. Educational Psychology, 31(1), 17–26. koe · doi.org/10.1080/01443410.2010.506003
  12. [12] Cepeda, N. J., Pashler, H., Vul, E., Wixted, J. T., & Rohrer, D. (2006). Distributed practice in verbal recall tasks: A review and quantitative synthesis. Psychological Bulletin, 132(3), 354–380. meta-analyysi · doi.org/10.1037/0033-2909.132.3.354

Opas on yleistietoa oppimisen tutkimuksesta opiskelijoille, ei lääketieteellistä neuvontaa.