Miksi unohdamme opitun?
Miten oppiminen toimii · Julkaistu · Näyttö: Kohtalainen · Tietoa oppaasta
In English: Why do we forget what we study?
Miksi unohdamme opitun? Tutkimusten mukaan suuri osa unohtamisesta johtuu siitä, että muistot joutuvat toistensa tielle, esimerkiksi kun uusi oppiminen häiritsee tuoretta muistijälkeä ennen kuin se ehtii vakiintua [1], tai siitä, että vihje puuttuu: klassisessa sanalistakokeessa minuutteja oppimisen jälkeen moni sana, jota osallistujat eivät saaneet mieleensä, palasi oikean vihjeen avulla [2]. Siitä, kuluvatko muistot pois pelkän ajan myötä, kiistellään yhä.
Luku tuntui selvältä, kun luit sen. Viikkoa myöhemmin siitä kysytään, eikä mieleen tule mitään. Helposti sitä kuvittelee, että muisto on yksinkertaisesti kulunut pois. Tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että suuri osa unohtamisesta johtuu muistojen joutumisesta toistensa tielle tai siitä, että puuttuu vihje, joka toisi asian takaisin mieleen. Tässä artikkelissa käydään läpi nämä syyt ja se, kuinka varmalla pohjalla tutkimus kunkin kohdalla on. Artikkeli käsittelee opitun unohtamista, ei muistin häiriöitä: jos ne huolestuttavat sinua, oikea taho on terveydenhuollon ammattilainen.
Kuluuko muisto ajan myötä yksinkertaisesti pois?
Ajatusta, että muisto haalistuu pelkästään ajan kuluessa, kutsutaan muistijäljen haalistumiseksi (decay). Psykologi John McGeoch esitti vuonna 1932, ettei aika itsessään saa meitä unohtamaan. Ratkaisevaa on se, mitä sen kuluessa tapahtuu. Hän nimesi kaksi pääsyyllistä: muun oppimisen, joka sotkee aiemmin opittua, ja sen, että olosuhteet mieleen palauttamisen hetkellä poikkeavat oppimisen aikaisista [3].
Unohtamistutkimuksen laaja katsaus pitää yhä interferenssiä eli muistojen keskinäistä häiriötä unohtamisen keskeisenä selityksenä, mutta painottaa eri asiaa kuin perinteinen näkemys. Sen mukaan suuri osa arkisesta unohtamisesta ei johdu samankaltaisten muistojen kilpailusta vaan siitä, että jokin häiritsee tuoreita muistoja [1]. Juuri syntynyt muistijälki on jonkin aikaa hauras. Tämän selityksen mukaan sen jälkeinen ajattelu ja uusi oppiminen voivat häiritä muistijälkeä ennen kuin se ehtii vakiintua, silloinkin kun niillä ei ole mitään tekemistä opitun kanssa.
Sitä, kuinka paljon tunneissa ja päivissä unohtuu ja mitä klassiset luvut mittasivat, käsittelee unohtamiskäyrää koskeva artikkeli.
Miksi samankaltaiset muistot sotkeutuvat toisiinsa?
Häiriö näkyy selvimmin sellaisten asioiden välillä, jotka muistuttavat toisiaan. Mihin pysäköit tänään? Tämä muisto kilpailee kaikkien niiden kertojen muistojen kanssa, jolloin olet pysäköinyt samaan paikkaan. Kun aiemmin opittu hankaloittaa uudemman muistamista, puhutaan proaktiivisesta interferenssistä. Kun taas uusi syrjäyttää vanhan, kuten silloin, kun uusi PIN-koodi saa vanhan unohtumaan, kyse on retroaktiivisesta interferenssistä.
Benton Underwood kokosi vuonna 1957 yhteen aiempia laboratoriotutkimuksia, joissa osallistujat opettelivat sanalistoja tai keksittyjä tavuja ja heidän muistiaan testattiin vuorokautta myöhemmin. Mitä useamman samantyyppisen listan osallistujat olivat jo laboratoriossa opetelleet, sitä vähemmän he muistivat viimeisimmästä. Underwoodin mukaan suuri osa näiden kokeiden unohtamisesta johtui aiemmista listoista eikä kuluneesta vuorokaudesta [4]. Näissä tutkimuksissa aiemmat listat oli kuitenkin opeteltu peräkkäin lyhyessä ajassa. Kun Underwood ja hänen kollegansa myöhemmin tutkivat tilannetta, jossa aiemmat listat opeteltiin usean päivän aikana, tällaista häiriötä ei havaittu. Tämä viittaa siihen, että ilmiöllä voi olla laboratorion ulkopuolella vähemmän merkitystä [1].
Laboratoriotutkimuksissa tällaista kilpailua kutsutaan vihjeen ylikuormitukseksi. Osallistujat opettelevat ensin sanaparin ja sitten parin, jossa sama alkusana on liitetty uuteen sanaan, ja uusi pari vaikeuttaa ensimmäisen muistamista. Ajatus on, että mitä useampaan muistoon jokin vihje, vaikkapa muistiinpanojesi otsikko, on kytkeytynyt, sitä heikommin se johtaa mihinkään yksittäiseen niistä. Edellä mainittu katsaus muistuttaa kuitenkin, että tällainen häiriö on osoitettu lähinnä laboratoriossa opetelluilla sanalistoilla. Sen kirjoittaja katsoo, että se selittää arkista unohtamista vähemmän kuin aiemmin kuvattu tuoreiden muistojen häiriintyminen [1]. Kun kaksi toisiinsa liittyvää käsitettä menee sekaisin, syynä on silti usein aineksen samankaltaisuus eikä huono muisti. Ne parit, jotka menevät sinulla sekaisin, kertovat, mistä kannattaa aloittaa, kun palaat aineistoon.
Onko unohtunut muisto kadonnut vai vain ulottumattomissa?
Usein se on ulottumattomissa. Klassisessa kokeessa yli 900 lukiolaista kuuli nauhalta sanalistoja, kunkin vain kerran. Sanat edustivat eri luokkia, kuten nelijalkaisia eläimiä, aseita ja ammatteja, ja opiskelijat kirjoittivat muistamansa sanat heti kuulemisen jälkeen. Osa sai luokkien nimet vihjeiksi, osa ei. Vihjeet saaneet muistivat enemmän sanoja. Kun ilman vihjeitä jääneet saivat sen jälkeen luokkien nimet toista yritystä varten, he muistivat yhdeksästä listasta kahdeksassa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tutkijat päättelivät, että monet muistamatta jääneet sanat olivat tallessa, mutta niitä ei tavoittanut ilman oikeaa vihjettä. He erottivat toisistaan sen, mikä on muistissa tallessa, ja sen, mikä on juuri sillä hetkellä tavoitettavissa [2]. Tällaista unohtamista kutsutaan usein vihjeestä riippuvaksi unohtamiseksi (retrieval failure, cue-dependent forgetting). Testi tehtiin heti listojen jälkeen, joten kyse oli minuuttien eikä päivien unohtamisesta. Kun jokin ei tule mieleen, on silti järkevää ajatella, ettei sitä ole vielä löytynyt, ja kokeilla muutamaa vihjettä: aiheen otsikkoa, luennon esimerkkiä tai sitä, missä olit, kun opiskelit asiaa. Jos asia ei vieläkään palaa mieleen, tarkista se muistiinpanoistasi tai kirjasta.
Robert ja Elizabeth Bjorkin teoria tekee samantapaisen erottelun kahden voiman välillä [5]. Säilymisvoima kertoo, kuinka hyvin jokin on opittu ja kytketty siihen, mitä jo ennestään tiedät. Hakuvoima kertoo, kuinka helposti se tulee mieleen juuri nyt niiden vihjeiden varassa, joita ympärilläsi on. Lapsuudenystävän nimellä voi olla suuri säilymisvoima mutta pieni hakuvoima. Hotellihuoneen numero, jonka sait tänä aamuna, on päinvastainen tapaus: tänään se on helppo muistaa, mutta kuukauden päästä se on todennäköisesti ulottumattomissa.
Teoria olettaa, että kerran syntynyt säilymisvoima ei katoa. Se on oletus eikä mittaustulos. Lisäksi osaa asioista, jotka tuntuvat unohtuneilta, ei alun perinkään opittu kunnolla. Jos et oikeastaan omaksunut asiaa, löydettävää on vähän. Tätä puolta käsittelee artikkeli siitä, miten muisti toimii. Siinä myös kahta voimaa havainnollistetaan kuvalla ja useammalla esimerkillä.
Miksi muisto palaa mieleen yhdessä paikassa mutta ei toisessa?
Vihjeestä on apua, kun se oli osa sitä, minkä omaksuit oppiessasi. Endel Tulving ja Donald Thomson muotoilivat tämän periaatteeksi: se, mitä teet oppiessasi, ratkaisee, mitä muistiin tallentuu, ja se, mitä on tallentunut, ratkaisee, mitkä vihjeet tuovat sen takaisin mieleen [6]. Ympäristösi voi olla yksi näistä vihjeistä.
Oppikirjoissa toistuva esimerkki on peräisin veden alta. Duncan Godden ja Alan Baddeley teettivät vuonna 1975 kokeen, jossa sukeltajat opettelivat sanalistoja joko maalla tai veden alla ja palauttivat ne sitten mieleen joko samassa tai toisessa ympäristössä. Sanat muistettiin paremmin, kun paikat olivat samat [7].
Tulos ei kestänyt toistoa. Jaap Murre toisti tutkimuksen 16 sukeltajan kanssa, eikä muistaminen ollut parempaa oppimispaikassa [8]. Seuraavana vuonna julkaistussa korjatussa analyysissa koetilanteiden välillä löytyi ero, mutta ei sitä etua oppimispaikassa muistamiselle, jonka alkuperäinen tutkimus raportoi. Tekijä piti kiinni johtopäätöksestään, että toisto epäonnistui [9]. Toistokoe poikkesi alkuperäisestä joiltain osin: sukellukset tehtiin uima-altaassa eikä avovedessä, ja kaikki koetilanteet käytiin läpi samana päivänä. Yksi tutkimus ei siksi ratkaise kysymystä, mutta kuuluisaan esimerkkiin ei voi enää luottaa sellaisenaan.
Laajempi näyttö on vaatimattomampaa mutta luotettavampaa. Katsaus, joka yhdisti 93 tulosta, osoitti, että ympäristön vaihtuminen oppimisen ja testin välillä heikentää muistamista keskimäärin hieman [10]. Vaikutuksen koko vaihteli kuitenkin paljon: lähes viidesosassa tuloksista vaikutus oli suuri, ja niissä kuudessa tuloksessa, joissa viive oli päivästä viikkoon, keskimääräinen vaikutus oli muita suurempi. Vaikutus oli pienempi, kun osallistujat liittivät opeteltavia asioita toisiinsa oppiessaan ja kun he kuvittelivat alkuperäisen ympäristön mieleensä ennen kuin yrittivät muistaa.
Tämä tutkimus ei siis kehota opiskelemaan tenttisalissa, mutta jos mieli lyö tyhjää, kannattaa kokeilla kuvitella mieleesi paikka, jossa opiskelit. Sitä, mitä stressi tekee mieleen palauttamiselle kokeessa, käsittelee stressiä ja muistia koskeva artikkeli. Bjorkit jopa mainitsevat opiskeluympäristön vaihtamisen niiden olosuhteiden joukossa, jotka ensin vaikeuttavat muistamista mutta voivat parantaa oppimista, kun aineisto opiskellaan uudelleen uudessa paikassa [11]. Kun heidän laboratoriossaan asiaa tutkittiin, kävi ilmi, että jos sanalista palautettiin mieleen uudessa paikassa eli käytettiin harjoitustestausta uudelleen opiskelun sijaan, muistaminen heikkeni, ja heikennys näkyi myös myöhemmässä testissä. Uudelleen opiskelu uudessa paikassa ei haitannut, ja toisessa kahdesta kokeesta siitä oli hyötyä [12].
Onko unohtaminen vika?
Tuskin. Kuvittele, että muistaisit jokaisen paikan, johon olet elämäsi aikana pysäköinyt, joka kerta kun etsit autoasi. Neurotieteen alan katsaus esittää, että unohtaminen on osa sitä, miten muisti tekee tehtävänsä: kun vanhentuneet yksityiskohdat haalistuvat, ne vaikuttavat vähemmän tämän päivän päätöksiin, ja kun jokaista yksityiskohtaa ei säilytetä, kokemuksista on helpompi yleistää [13].
John Anderson ja Lael Schooler tarkastelivat, miten tieto tulee uudelleen vastaan sanomalehtien otsikoissa, pienille lapsille puhutussa kielessä ja sähköpostissa. Todennäköisyys sille, että jotakin tarvittaisiin uudelleen, riippui siitä, kuinka äskettäin, kuinka usein ja missä rytmissä se oli tullut vastaan aiemmin, paljolti samaan tapaan kuin ihmisen muistaminen. Tutkijoiden mukaan muisti on virittynyt pitämään esillä sitä, mitä todennäköisesti tarvitaan [14]. Kumpikin on perustelu sille, miksi muisti toimii niin kuin toimii. Kumpikaan ei mittaa, kuinka paljon unohtamisesta on hyötyä oppijalle.
Bjorkien teoria lisää tähän opiskelun kannalta tärkeän huomion. Kun palaat asiaan, joka tulee vielä vaivatta mieleen, sen säilymisvoima kasvaa vain vähän. Kun palaat siihen vasta, kun sen tavoittaminen on käynyt jonkin verran vaikeammaksi, kasvu on suurempi [5]. Myöhemmässä yhteenvedossaan Bjorkit täsmentävät, että vaikeampi mieleen palauttaminen kannattaa, kunhan se onnistuu, ja että epäonnistuneesta yrityksestä on hyötyä, kun oikea vastaus näytetään perään [11]. Tähän ajatukseen perustuu kertausten hajauttaminen. Hajautetun harjoittelun näyttöä käsitellään omassa artikkelissaan.
Mitä tutkimus ei sano
- Että muistot säilyisivät pysyvästi. Ajatus, ettei säilymisvoima katoa, on yhden teorian oletus. Epäonnistunut yritys palauttaa jotain mieleen ei kerro, onko muisto poissa vai vain tavoittamattomissa.
- Aiheuttaako pelkkä ajan kuluminen unohtamista. Interferenssillä on selvästi suuri osuus, mutta siitä, haalistuvatko muistot myös itsestään, kiistellään yhä.
- Että oppiminen ja testi pitäisi tehdä samassa paikassa. Sukeltajatutkimuksen tulos, johon tällöin usein vedotaan, ei toistunut ainoassa suorassa toistokokeessa, ja kun tutkimukset yhdistetään, keskimääräinen vaikutus on pieni [8][10].
- Että mitä enemmän ehdit unohtaa ennen kuin palaat aineistoon, sitä parempi. Kun asian tavoittaminen on käynyt hieman vaikeammaksi, paluu siihen voi kasvattaa muistia enemmän, kunhan saat asian vielä mieleesi tai tarkistat vastauksen. Se, kuinka kauan kannattaa odottaa, riippuu kuitenkin siitä, kuinka pitkään asia pitää muistaa; tätä käsittelee hajautettua harjoittelua koskeva artikkeli.
- Miksi juuri sinä unohdit jonkin asian tai kuinka nopeasti unohdat. Suurin osa tästä tutkimuksesta tehtiin laboratoriossa sanalistoilla. Kurssiaines ja tosielämä ovat sotkuisempia.
- Neuvoja muistiongelmiin. Tämä artikkeli ei ole lääketieteellinen neuvo. Jos muistikatkokset ovat uusia, pahenevat tai huolestuttavat sinua, käänny terveydenhuollon ammattilaisen puoleen äläkä etsi ratkaisua opiskelutekniikoista.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
-
Unohtamiskäyrä
Ebbinghausin unohtamiskäyrä: miksi unohtaminen on ensin nopeaa, sitten hidasta, mitä säästö tarkoittaa ja miksi ”70 % unohtuu päivässä” on virhetulkinta.
-
Miten muisti toimii
Miten muistijälki syntyy, säilyy ja löytyy uudelleen, kuinka vähän työmuistiin mahtuu ja miksi mieleen tulematon asia ei ole välttämättä kadonnut.
-
Uni ja oppiminen
Mitä tutkimukset kertovat unesta ja juuri opitusta, mitä valvottu yö maksaa muistille ja mitä tiedetään kokeen edellisen yön unesta.
-
Mieleen palauttaminen ja testausvaikutus
Miksi opitun palauttaminen mieleen ja vastausten tarkistus pitävät asian yleensä muistissa uudelleen lukemista pidempään: active recall tutkimuksen valossa.
-
Hajautettu harjoittelu (spaced repetition)
Kun saman opiskeluajan jakaa eri päiville, opittu säilyy pidempään. Kuinka pitkiä kertausvälien kannattaa olla, ja pitääkö välien pidentyä joka kerta?
-
Lomittaminen: tehtävätyypit sekaisin harjoitellessa
Lomitettu vai lohkoittainen harjoittelu? Milloin samankaltaisten tehtävien sekoittaminen auttaa erottamaan ne, milloin ei, ja miksi se tuntuu huonommalta.
Lähteet
- [1] Wixted, J. T. (2004). The psychology and neuroscience of forgetting. Annual Review of Psychology, 55, 235–269. katsaus · doi.org/10.1146/annurev.psych.55.090902.141555 ↩ Takaisin tekstiin
- [2] Tulving, E., & Pearlstone, Z. (1966). Availability versus accessibility of information in memory for words. Journal of Verbal Learning and Verbal Behavior, 5(4), 381–391. koe · doi.org/10.1016/S0022-5371(66)80048-8 ↩ Takaisin tekstiin
- [3] McGeoch, J. A. (1932). Forgetting and the law of disuse. Psychological Review, 39(4), 352–370. katsaus · doi.org/10.1037/h0069819 ↩ Takaisin tekstiin
- [4] Underwood, B. J. (1957). Interference and forgetting. Psychological Review, 64(1), 49–60. katsaus · doi.org/10.1037/h0044616 ↩ Takaisin tekstiin
- [5] Bjork, R. A., & Bjork, E. L. (1992). A new theory of disuse and an old theory of stimulus fluctuation. In A. F. Healy, S. M. Kosslyn, & R. M. Shiffrin (Eds.), From learning processes to cognitive processes: Essays in honor of William K. Estes (Vol. 2, pp. 35–67). Hillsdale, NJ: Erlbaum. kirjan luku ↩ Takaisin tekstiin
- [6] Tulving, E., & Thomson, D. M. (1973). Encoding specificity and retrieval processes in episodic memory. Psychological Review, 80(5), 352–373. koe · doi.org/10.1037/h0020071 ↩ Takaisin tekstiin
- [7] Godden, D. R., & Baddeley, A. D. (1975). Context-dependent memory in two natural environments: On land and underwater. British Journal of Psychology, 66(3), 325–331. koe · doi.org/10.1111/j.2044-8295.1975.tb01468.x ↩ Takaisin tekstiin
- [8] Murre, J. M. J. (2021). The Godden and Baddeley (1975) experiment on context-dependent memory on land and underwater: a replication. Royal Society Open Science, 8(11), 200724. toistotutkimus · doi.org/10.1098/rsos.200724 ↩ Takaisin tekstiin
- [9] Murre, J. M. J. (2022). Addendum to: Murre (2021). The Godden and Baddeley (1975) experiment on context-dependent memory on land and underwater: a replication. Royal Society Open Science, 9(1), 211924. toistotutkimus · doi.org/10.1098/rsos.211924 ↩ Takaisin tekstiin
- [10] Smith, S. M., & Vela, E. (2001). Environmental context-dependent memory: A review and meta-analysis. Psychonomic Bulletin & Review, 8(2), 203–220. meta-analyysi · doi.org/10.3758/BF03196157 ↩ Takaisin tekstiin
- [11] Bjork, R. A., & Bjork, E. L. (2019). Forgetting as the friend of learning: Implications for teaching and self-regulated learning. Advances in Physiology Education, 43(2), 164–167. katsaus · doi.org/10.1152/advan.00001.2019 ↩ Takaisin tekstiin
- [12] Imundo, M. N., Pan, S. C., Bjork, E. L., & Bjork, R. A. (2021). Where and how to learn: The interactive benefits of contextual variation, restudying, and retrieval practice for learning. Quarterly Journal of Experimental Psychology, 74(3), 413–424. koe · doi.org/10.1177/1747021820968483 ↩ Takaisin tekstiin
- [13] Richards, B. A., & Frankland, P. W. (2017). The persistence and transience of memory. Neuron, 94(6), 1071–1084. katsaus · doi.org/10.1016/j.neuron.2017.04.037 ↩ Takaisin tekstiin
- [14] Anderson, J. R., & Schooler, L. J. (1991). Reflections of the environment in memory. Psychological Science, 2(6), 396–408. koe · doi.org/10.1111/j.1467-9280.1991.tb00174.x ↩ Takaisin tekstiin